tiistai 26. toukokuuta 2009

Mattopyykillä

Helmin ensimmäinen mattopyykkikeikka suuntautui Eliander uimarannan läheiselle pesupaikalle Näsijärven rantaan. Sää oli kesäinen, mutta vesi vielä sen verran kylmää, että emäntä ja isäntä laskivat veden kaukaloihin lämpiämään. Sillä aikaa Helmi sitten pääsi narussa ihailemaan Näsijärven rantaa ja maistamaan järviveden laatua.
 
Muutaman kilometrin rantareissaamisen ja veneiden ihailun jälkeen mattopyykki pääsi alkuun. Se oli Helmin mielestä melkoisen tylsää ja parituntinen kulahti varjossa läähätellen. Juuri kun homma oli lopussa paikalle saapui vuoden ikäinen Numa-löwchen, jonka kanssa Helmi innostui nutaamaan ainakin puoli tuntia.
Kotona oli sitten oikea kesänavauspäivä: emäntä latasi paikat täyteen kesäkukkia ja isäntä ajoi viimein nurmen ensimmäistä kertaa...ja Helmi sen kuin ihmetteli puuhaa narun jatkeena.
PS. Isäntä ja Helmi kävivät aamulla puntarissa, molemmat olivat laihtuneet, Helmillä painoa oli 18 kg, taitaa olla matokuurin paikka.

Ei kommentteja: