torstai 28. toukokuuta 2009

Leikkiä verissäpäin

Helmi ja isäntä kuljettivat ystävällisesti emännän töihin autolla. Samalla Helmille urkeni tilaisuus mennä ulkoilemaan Iidesjärven rannalle. Kyseinen lutakko on erinomainen lintujärvi, ja niin Hemppu sai useita tilaisuuksia tarkastella eri vesilintusia rämpiessään isännän kanssa rantaliejukossa ja maistoi jopa hieman ei niin puhdasta järvivettä.
 
Paluumatkalla molemmat käyttivätkin sitten riemumielin julkista kevyen liikenteen väylää. Sillä kävellessä vastaan tuli bokseri-poika Herra Haitunen, joka oli vasta 4 kk, mutta jo Helmin kokoinen. Sen kuljettaja valistikin Haitusesta tulevan 75 cm korkea! Koskapa koiranpoikaset olivat niin saman kokoisia, saivat ne aikaiseksi oikein rattoisan pelmuamishetken. Yllättäen Helmi kuitenkin alkoi punertaa sieltä täältä ja veressähän sen turkki tietenkin oli. Maitohampaisen bokseri-herran kanssa pyöriminen näyttää tosi vaaralliselta puuhalta, kun siinä veri ja hampaat vain lentelevät!
Vielä ennen autoon nousua Helmi löysi puskasta variksenpojan, jonka emot istuivat raakkuen viereisissä koivuissa. Variksenpoika säilyi narun ansiosta turvassa ja sitä vielä auttoivat vihaiset vanhemmat, joista toinen nappasi pois mennessämme oikein pehvasta Helmiä ohi kaartaessaan, onneksi muut terveiset jäivät tulematta...

Ei kommentteja: