tiistai 17. helmikuuta 2009

Helmin päiväkirja, tiistai

Tiistai alkoi klo 06.55, kun koko poppoo lähti kylmään pakkasaamuun pisulle. Sitten jatkettiin mammumista vielä kolmisen tuntia, kunnes kummit heräsivät Helmin tekemiin ääniin. Helmin joululahjaksi saatuun lehmäpehmoleluun oli tehty siisti reikä pepun kohdalle, sieltä oli poistettu pieni kangaspussi ja kangaspussin sisältö - miljoona pientä valkoista palloa - oli pitkin makuuhuoneen lattiaa. Kummien laiskuudesta johtuen kyseiset pallukat lojuvat siellä vielä tälläkin hetkellä...
Päivälenkin kohteena oli tänäänkin Lassilan koirapuisto ja Helmin iloksi sieltä löytyi jälleen samanikäinen koiruli leikkikaveriksi. Kahdeksan kuukauden ikäinen espanjanvesikoira Onni rakastui Helmiin ensisilmäyksellä, eikä nuuskimiselle meinannut tulla loppua. Juoksukilpailussa Onni jäi heittämällä kakkoseksi.
Tänään Helmi joutui olemaan ensimmäistä kertaa yksin kummilassa. Hurjan kahden minuutin ajan, kun kummitäti kävi avaamassa alaoven ystävälleen, raikui koko porraskäytävä Helmin haukuista. Tyttöjen tullessa sisälle joutui ystävä haukkujen ja murinan kohteeksi, mutta vieraalta saatu namu auttoi Helmiä rauhoittumaan ja pian hän jo nuoli antaumuksella uuden tuttavuuden sormia.
Helmi on ollut koko tiistain hyvin unelias ja sohvassa taitaa jo olla setterin muotoinen painauma. Patterit ladattuina on huomenna luultavasti entistä kovempi meno päällä.

Ei kommentteja: