perjantai 10. huhtikuuta 2009

Pikainen pitkäperjantai mökillä

Varhain aamusta Helmi lähti perheineen käymään mökillä. Tarkoitus oli pikaisesti katsella paikkoja, piilottaa suklaamunat ja juoda kahveet. Perille päästiin loskaista tietä pilvisessä säässä ajellen ja paikat näyttivät olevan kunnossa. Helmi innostui heti nuuskimaan ja kieppumaan ympäriinsä ja tutki lähitienoon nopeasti. Sitten olikin jo vuorossa lumipallojen ilmapoiminta, eli pitkät loikat heitettyjen pallojen perään kopit ottaen. Ihan kaikkia ei onneksi tarvinnut syödä. Munanpiilotus oli Helmillä ohjelmassa ensimmäistä kertaa, joten sillä hieman kesti, ennen kuin homman idea selvisi; Helmi ehti löytää molemmat omat munansa ja heitellä niitä kuin jotain myyrää ilmaan, kunnes se viimein tajusi munien maistuvan hyvälle. Niinpä Hemppu ei juuri kaksijalkaisten viereltä väistynyt kahvittelun ja munien syönnin aikana. Kaikki hauska loppuu aikanaan, tällä kertaa vielä tosi lyhyeen, sillä työt odottivat isäntää ja emäntää...se "pääsiäislomasta".

Ei kommentteja: