keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Horhassa retkellä

Torstain kunniaksi Helmi-revohka, eli Helmi-Orvokki, emäntä ja isäntä, lähtivät oikein retkelle. Mukaan varattiin termoskahvia, eväsleipiä ja kookospullaa. Suunnaksi otettiin ravirata ja sen takaiset harjumaastot Horhassa. Helmin mielestä kytkettynä tehty siirtymä oli turhan pitkä, vaikka välillä saikin ihastella hevosia radalla.
 
Kun viimein saavutimme "vapaa-alueen" Helmi paahtoi nyttemmin normaaliksi kehittyneellä supervahdillaan harjun rinteitä eees-taas. Etsiydyttyämme sopivaan aurinkopaikkaan, nautimme eväämme puun rungolla istuen, paitsi Helmi, joka istui maassa pullaa kytäten syötyään hotkaisemalla leipänsä.
 
Evään jälkeen kiipesimme lukosta ylös ja emäntä yritti saada Helmin kaatuneen puun rungolle seurakseen. Puu pahus oli liian korkealla ja Helmi ei onnistunut hyvissäkään yrityksissään loikata seuraksi.
 
Seuraavaksi eteemme sattuneen entisen soramontun täytetyllä aukolla Helmi yhytti rusakon isäntäväen todetessa (enteellisesti ?) vauhdin olevan sitä luokkaa, että poikasjänis saattaisi olla jo kiinnijuostavissa. Isäntäväen saatua viimein Helmin luokseen, matka jatkui kotiin, jossa polkuohjus sammuikin jo ennen isännän töihin lähtöä...

Ei kommentteja: