sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Näyttelyssä

Helmi-Orvokin ensimmäinen näyttely oli tänään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa (ex Pirkkahalli). Kisa oli oikein kansainvälinen, joten koiria oli paikalla monta tuhatta. IR&WS:iäkin (siis puna-valkoisia irlanninsettereitä) oli kaikki kaksi kappaletta: Helmi pentuluokassa ja Ruttu avoimessa. Emäntä sai kunnian esittää Helmin ja hän taitaa olla vieläkin vatsa sekaisen moisesta tilaisuudesta. Näyttelyliikkeitähän oli kotona harjoiteltu jo monta viikkoa, siis kahtena viikkona kolme kertaa ; ) Hemppu paineli kehää ympäri hieman vauhkosti, mutta reippaasti, ja tuomarin tullessa lähemmin tarkastelemaan Helmi suostui toimiin vain pienellä varauksella.
Helmin arvostelu oli seuraavanlainen: 
Feminiininen hieman ujosteleva narttupentu. Lupaava nartunpää. Vielä hieman kevyt kuono-osa. Hyvä kaula. Sopiva luusto ja rintakehä. Sopusuhtaisesti kulmautunut takaosa. Liikkuu hyvin kun haluaa. Erinomainen karvapeite ja väri. Vielä pentumaiset holtittomat liikkeet, mutta niissä on menoa ja meininkiä.
Moisilla arvosteluilla irtosi tuomari Juha Karekselta pentu-ROP ja kunniapalkinto ja isäntäväki oli haljeta ylpeydestä.
Vastaisen varalta katselimme vielä punaisten setteriden kisat läpi, ainahan sitä voi koiran esittämisestä oppia vielä jotain lisää...
Itse kilpailutapahtuma oli lopulta oikein mukava. Setteriden tuomari Juha Kares kertoili hienosti eri setteriryhmien ominaisuuksista ja Helmi veti tirsat kehän reunuksen tuoleilla.               
IR&WS Redfellow's Counting Secret (Helmi-Orvokki) 
Tampereen näyttelyn jälkeen (Pentu-ROP+KP)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jee meidän Helmi on huippu! :)

Kati kirjoitti...

Onnittelut Helmille hienosta näyttelyuran avauksesta. Kehissä nähdään :)