Peuran pyllyä ihanaa...

Aamuharjoitus harjussa oli koitua kohtalokkaaksi. Isäntä oli juuri köyttänyt Saimin puuhun ja minä sain kunnian päästä TOKO-treenaamaan ensimmäisenä seuraamista, kun eteemme saapasteli peura, eikun kai kauris! Sama se, mikä elukan sukupuu oli, sillä riistaahan se, oli aatokseni ja eikun perään! Ehdin vajaan metrin isännän edelle, ennen kuin sen äänijänteet ryhtyivät laulamaan estosanoja ja sehän oli jo liikaa etäisyyttä (vielä on tekemistä tottelevaisuudessa, totisesti ). Ammuin pitkäkoiven jäljissä kaseikkoon sen minkä pallomahaltani pystyin ja isäntä sekä Saimi antoivat äänellisen tukensa. Tosin eri tarkoituksilla ; )
Häivyttyämme riistaeläimen kanssa paapuuriin, otti isäntä Sämpylän lie'asta ja valjakko lähti peräämme katsomaan kumpi kisan voittaa. Vaan ei meikäläistä näkynyt, eikä kauristakaan, ei vaikka kolme varttia patrulli haravoitsi metsää ja tienpieliä sydän syrjällään. Viimein paluumatkalla kaksikko äkkäsi meikäläisen lepuuttelemasta auringonläiskässä sen paremmin kutsuihin vastaamati. Isäntä kumartui puoleeni huomaten oikopäätä hervottoman oikean takajalkani. Siinä hetken maasuttelun jälkeen uskaltauduin muutaman askelen ottamaan kolmella jalalla ja osoittamaan muun kuin kävelyn viisaaksi siirtymävälineeksi. Onneksi melkein lepopaikalleni asti riitti autotiehkö ja niin isäntä köytti meidät puuhun siksi kunnes sai haettua auton ja ajettua pusikon läpi pakeillemme.
Kotosalla pikainen lääkäriajanvaraus tuotti tutkimushetken iltapäivälle, joten minä jäin Saimin kanssa kotiin meditoimaan ja isäntä lähti töihin. Isännän palattua virastaan olin edelleen samalla paikalla telkkaripöydän alla, enkä suostunut edes koettamaan kävelemistä, joten isäntä kantoi minut massuani varjellen autoon ja matka lekuriin alkoi.
Univetillä lääkäri palpoi raajani ja komensi röntgeniin, jossa osasinkin pysytellä liikkumattomana kuvan oton ajan (kuten näkyy ; ).

Ärrä on väärällä puolella ; )

Kuvasta näkyy sijoiltaan mennyt lonkkanivel, eipä siis ollut ihme ettei kävely maittanut!
Virpi-lääkäri lupasi kiskaista luut paikoilleen, joten minut pistettiin aikas morfiinihumalaan operaation ajaksi. Isännän tullessa parin tunnin päästä noutamaan minua olin jo kovasti teipattu ja laulutaidot olivat kuin pahasti pöllyssä olevilla tuppaavat olemaan...sävelettömät, mutta äänekkäät.
Onneksi pennut (taisivat) pysyivät hengissä ja luut saatiin paikoilleen, mutta kuulemma viikko menee teipin ja kolmen jalan kanssa tuskaillessa.
Syytä turmaan ei vain keksitty ja minäkään en mitään asiasta muistanut ; )

Muuten!! Saimin 4vee synttärit nyt jäivät lievästi paitsioon...onneksi se oli saanut "mahalahjansa" jo maanantaina...ja samalla mahansa sekaisin. Hih.