torstai 2. elokuuta 2012

SS3 Mynnilä

Jälleen oli Neste Oil Rallin aika. Siksipä meidät koirapolot pakattiin taas auton takaloosteriin ja matka kohti Keski-Suomen sorarännejä alkoi...Roheasta kuvauksesta huolimatta ensin mentiin emännän kanssa poimimaan isäntä Helsingin-junalta ja sitten ajeltiin ihan vain valtatietä toiselle puolelle Päijännettä. Koskapa reissu tehtiin Korpilahden kautta, ajelimme jälleen Kärkistensalmen sillan ylitse ja surauttelimme sitten tosi hienoja maisemateitä etelään, kohti Sysmää. Kymmenisen kilometriä ennen "Päijänteen helmeä" käännyimme sorille ja lopulta parkkeerasimme tien poskeen. Samalla saimme selville vielä toimivalla matkapuhelinverkolla, että kummini olivat juuttuneet tasan tarkkaan toiseen päähän pikataivalta...se siitä yhteisestä rallireissusta ; (
Isäntäväki oli onneksi varannut matkaan riittävästi evästä ja meille kunnon kuljetusvälineet. Niinpä isäntä sai käveltyä poikkeuksellisen kevyesti vaadittavan kilometrin katsomopaikoille meidän vetoavullamme emännän mönkiessä perässä ruokakopan kanssa. Puikimme siis sankan ihmisjoukon välitse pikataipaleen varteen ja me Saimin kanssa pääsimme ihan ilmaiseksi sisään, alle 12vee kun ollaan ; )
Katsomopaikkamme oli ohrapellon kulmauksessa ja siitä näki kiitävät kotterot tosi pitkän aikaa. Me tosin Saimin kanssa lähinnä laidunsimme runsain mitoin tarjolla olevaa ohrankortta ja väistelimme ohrapirtelön vaikutuksen alaisia koiran taputtajia parhaamme mukaan. Porukkaan sattui onneksi vain yksi haukkumista edellyttävä örisijä. Emäntä onnistui melko helposti kuitenkin saamaan herpaantumattoman huomiomme tarvittaessa koiranmakkaran pökäleellä ja ohivaappuvat rallikansalaisetkin onnistuivat olemaan katkomatta jalkojamme ylikävelemällä.
Noin viidenkymmenen rallimopon suhahdettua eetteriin lähdimme köpöttelemään takaisin autolle. Isäntäväki kadehti kävellessään hienoja matkailuautoja ja me taas kadehdimme autoissa majailevien kaksijalkaisten grillieväitä...makkaran ja pihvinkärryttäjiä kun piisasi.
Autole saavuttuamme otimme stintin Sysmään, jossa viimein yhytimme kummini. Sitten päristeltiin peräkanaa Heinolaan kaffeelle, tai siis, me jäimme Saimin kanssa autoon nukkumaan tauon ajaksi.
Kotiinkin joskus yöllä päästiin, joten jälleen kerran me hurtat selvisimme vuosittaisesta rallikoettelemuksesta ; ))

Ei kommentteja: