Posti-Hilman jäljillä

Oli sekin, kaikki muut (isäntä, emäntä, Saimin ja minun kummisedät ja vielä Frida-perro) paitsi minä!! pakkautuivat aamulla autoon lähteäkseen Posti-Hilman lenkille. Lenkkeilijöillä oli munkkia sään kanssa, sillä aamupäivästä oli vaihteeksi enemmän kuivaa kuin märkää.
Seuraavaksi isäntä kirjurina selventää matkan tapahtumia...
Karhen koulun pihamaalla oli joukko trimmattuja urheiluhemmoja ja jokunen tavallinen taatelintallaaja. Muutama koirakkokin oli Saimi-isäntä, Frida-sen isäntä -akselin lisäksi lähdössä jalkoja oikomaan. Emäntä kävi tukemassa ilmoittautumismaksuilla paikallista kyläseuraa. Sillä välin Saimi ja Frida saivat juoksuvaljaansa ja kuljettajatkin koukkuvyönsä asennettua. Kun kaikki olivat saaneet keräännyttyä nippuun, niin lähtö"laukaus" kajahti ja porukka lähti valumaan reitille. Saimi oli intoa piukassa, joten lähtökiihdytys oli huimaava, ja koska Fridalla on tapana pitää samaa vauhtia kuin Sämpylä, sai toinenkin kaksijalkainen heti kyytiä. Ankaran jarruttelun jälkeen porukan muutkin jäsenet saivat koiravetoiset kiinni ja matka jatkui melko hyvää vauhtia eteenpäin. Suuri osa reissusta juostiin vauhdikkaasti, mutta kaikkien ojien kohdalla ja virallisilla juottopaikoilla pysähdyttiin koiranuittoon ja -juottoon. Asfalttiosuuksilla piskit yritettiin saada pysymään pientareen puolella, väliin vain varsin huonoin tuloksin...Fridalta kulahtivat polkuanturat melkein verille. Onneksi aurinko oli suurimman osan matkasta pilvessä ja koirat pystyivät pikku kastelulla helposti kipittämään kaikki 14km isommin kuumenematta. Matkaan meni aikaa hieman alle 1.40, joten vauhti ei ollut aivan olympiatasoa, mutta olivathan siinä mukana kaikki koiranuitotkin ja muut nuuskintatauot ; )
...huomattakoon, että minä, Helmi-Orvokki, olisin ilman muuta jaksanut juosta moisen kiekauksen pikku jalkavaivoista huolimatta!