Isännälle siis, ei minulle ; ) Olimme näet porukalla aamulenkillä hirmupakkasessa (maaliskuun mittapuun mukaan) suolla ja suuntasimme jo takaisin, kun isäntä innostui kahlailemaan pikku-Tohlopin halki kohti kotiristeystä. Lutakon pään tietämillä on sellainen mukava lepikkö, jossa on aina piileskelemässä nippu pitkäkorvia ja minähän siinä samalla lahdin laskemaan ne... Yksi veres jälki osuikin heti kirsuuni ja minä sen perään ja tiestä yli kohti harjua. Sieltä rinteestä sitten kärähdin, kun isäntä äkkäsi minut ja alkoi karjua minua takaisin oikealle puolelle väylää (tietenkin vasta siinä kohtaa kun aamuliikennettä ei ollut). Minä nöyränä likkana lähdinkin heti toteuttamaan isännän vienosti lausuttua toivetta ja palasin lähtöasetelmiin järvelle. Olihan siellä tietysti yksi jalkapelihenkilö varhaisaamulenkillä ja se tietysti ryhtyi avautumaan isännälle auton alle jääntivaarasta. Kohteliaana henkilönä isäntä ei kuitenkaan ilmaissut kulkijalle ajoittaneensa kutsunsa juuri liikenteettömälle hetkelle. Aikas pökelöähän se näin tottelevaista koiraa olisikaan kutsua juuri ohimenevän auton alle ; )
Taidanpa joutua olemaan taas muutaman viikon köyden jatkeena ulkosalla sivistyksen parissa liikuttaessa...onhan viime jalankatko-onnettomuuten vuosipäivä jo ensi viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti