Pilkillä...ja muutenkin ulkona

Rimadyl on sen verran kovaa emmettä, että Kaisa-Käpynen on sinnitellyt nikottelematta (ja melkein ontumatta) mukana viikon perustoimissamme. Astetta kovemmaksi peli meni lauantaina, kun lähdimme mökkeilemään olemattomalle mökillemme Kyrösjärven rantaan. Retkueeseemme kuului Pohjanpystykorvan pentu Wäinö ja sen isäntäväki, sekä tietysti koko meidän lauma.
Perillä ensin tarkastimme mäen irtoelukoista ja sitten valuimme rinteen alas jäälle. Wäpin isäntäväki kairautui saman tein jään läpi pilkkireikiä väsäten ja meitin isäntäväki viritti reippaasti makkaranuotion nuotiokehään. Tulen siinä hiljaksiin tarttuillessa kuiviin kuusenoksiin olimme me hurtat jo keränneet matkamittariin muutaman tarkastelukilometrin rantoolla. Kaisa ja Wäinö roikkuivat rajoitteistaan (Kaisa jalkavaivainen ja Wäpi hieman pienikokoisempi) huolimatta tiukasti peesissä 30cm:n hangesta huolimatta...no, jäällä ei ollut edes kymmentä senttiä.
Alkumakkaroista saimme sentään pikku makupalat ja kahvittelun lomassa vielä puhdistaa jäätelöastiat. Sitten olikin jo vuorossa jäälakeuden tarkastelusessio. Isäntäväki näet lähti suksimaan jäätä pitkin järven keskikareille ja me koiraeläimet tietysti hyödynsimme oikopäätä tällaisen ohjatun kotiseutumatkan. Pääsimme siis laukkamaan reippaasti pari kilometriä rantoja ja avointa jäätä. Kääntöpaikalla, pikku luodolla, Kaisa äkkäsi järven toisella reunalla kiitävän mootorikelkan ja lähti tietysti tarkastamaan nopeasti liikkuvaa kohdetta. Emme Saimin kanssa halunneet jättää kaikkea kelkkailijan haukkumishuvia Käpyselle ja niinpä me sitten kolmistaan kiisimme järven selän ylitse. Isäntäväki yritti ensin hieman huudella meitä jättämään saaliimme, mutta kun emme turhia kiinnittäneet elämöintiin huomiota, lähtivät he Wäinön kanssa paluumatkalle.
Kun olimme juosseet hieman toista kilometriä, Kaisa ja Saimi luovuttivat ja käänsivät keulan poispäin yhä kauempana möyryävästä moottorikelkasta ja lähtivät paluumatkalle. Lusmut! Minä jatkoin vielä kaaharin tavoittelua, mutta kun kelkka katosi eetteriin, päätin minäkin palata kohti kotirantaa. Vaan tulipa mittariin muutama kilsa lisää reipasta liikuntaa.
Poissaollessamme Wäpin isäntäväki oli lapannut jäälle pinon ahvenia ja muutaman särjen. Ne tuoksuivat sen verran mukavalle, että innostuin heittelemään niitä kuin kissa hiirtä. Wäinöllä taas oli tullut jo nälkä ja se tyydytti tarpeensa rouhimalla särjen kitusiinsa...tuosta noin vain! Yök, en minä vain raakana. Saimikin osasi käyttäytyä sivistyneemmin mokoman raa'an kalan kanssa ja paalitteli vain raadon päällä syömättä sitä!
Kaisa sen sijaan enempi vain ihmetteli koko touhua.
Onneksi toisella makkaranuotiohetkellä pääsimme enempi osingoille itse makkaroista. Itse nuotion virittelyyn meinasikin tuhrautua poikkeuksellisen runsaasti aikaa Kaisan vakaasti verottaessa kerättyjä nuotiopuita jyrsittäväkseen.

Makkarahetki

Paluureissulla autolle kaksijalkaiset onnistuivat näkemään vielä metsokukon, jota me lintukoirat emme lennosta nähneet...mitä nyt kevyt tuoksu leijui ; )
Kotosalla ruoka ja sen jälkeen lepo maittoi niin, että vain Saimi-saunahullu liittyi lauteille isäntäväen seuraan. Me Kaisan ja Wäinön kanssa sen kuin vedimme nokosia...ja Kaisakin oli ihan omin jaloin liikkuvien kirjoissa.