Lääkäri varattu jälleen

Emäntä sitten otti ja tilasi minulle lääkärin Hattulasta. Saapa katsoa lähtevätkö raudat jalasta, kun lekuri pääsee koipea rääpimään, toivottavasti. Aika on ensi viikolla, torstaina 9.8. ja ainakin röntgeniin joutuu...

Onko Mikkeliin mänijöitä?

No on, sillä vuorossa oli sunnuntainen kesäretki koti-kenneliin. Heti puolilta päivin lähdettiin reissuun aikomuksena olla mutkamatkailun jäljiltä perillä ennen iltaviittä. Taas oli hellettä luvassa ja kun ulkoilimme Kärkistensalmen sillalla, niin ilmeni, että eilinen oli suorastaan kylmä päivä ; )

Kärkistensalmi, +28C

Noo, lopulta perillekin päästiin ja tietenkin piipahdimme uimassa sotkemassa turkkimme ennne kuin morjestimme aika laumaa eri näköisiä hurttia, kuten Gupsya, Fayea, Siriä, Peppiä, Jatzyä, Fionaa, Pimua, Hugoa, Heviä ja Justusta sekä paria kissaa. Se vanhempi ei pelännyt yhtään mua, enkä siis viitsinyt häiritä sitä, vaan toinen pörröisempi elukka sai sen verran kyytiä, että sen kuin liiterin nurkasta säleet lensivät kisun kipaistessa katon rajaan...

Gupsyn emäntä oikein kehuikin meikäläistä rauhalliseksi (hah) ja kauniiksi (sen jo tiesinkin ; ).

Meidän kirmatessa kedolla isäntäväki ihmetteli Pepin pentuja ja otti pari kuvaa (Picasasta löytyy lisää) sekä pennuista, että nuoresta äidistä ; ) Emmi kävi napsaisemassa Ruusu-siskon pienokaisista myös pari kuvaa...

Jokunen Pepin pienokaisista

Ruusu ja pesue

Illan päätteeksi heittäydyimme lepäilemään pöydän alle evään toivossa...

Tai siis, minähän itse asiassa jouduin vielä arvostelunkin kohteeksi. Paikalla oli nimittäin Mikkelin KV-näyttelyssä toimineita tuomareitakin Hollannista, ja syntymäpäiväsankari-rouva (tiukka tuomari, joka jo kolme vuotta sitten antoi emännälle minun esittämisestäni hieman palautetta) tarkasteli minun jalkaani ankaran uintikomennon antaen.

Kotimatkan vetelimme hirsiä, mutta kotona ei nukuttanut. Tuli meinaan vähän vietävänmoinen ukkonen päälle juuri kun ehdimme kotiin. Se oli kuin hitsausliekkiä seurailisi, kun salamat rätkivät. Mekkalakin oli hirmuinen, joten menin varmuuden vuoksi pöydän alle odottelemaan jytkeen laantumista...

Pikapesu

Ihan oikea hellepäiväkin sattui tälle kesälle, tai voihan niitä tulla muitakin...epätoivossa on hyvä elää, ainakin Saimin, se kun ei oikein diggaile hellelämpöjä. No, onneksi pääsimme taas maalle, vaikka tarkoituksena olikin vain "päästä pesulle". Emäntä kun oli havainnut minua hieroessaan moisen toimenpiteen tarpeelliseksi käsien ollessa ranteita myöten mustat ; )
Pikku valmisteluna emäntä lämmitti 80l vettä kiehuvaksi ja lantrasi sen sitten koiranpesuun sopivaksi. Sitten luraus shampoota karvoihin ja ankara vaahdotus saunan kuistilla. Hetki kuplakärvistelyä ja sitten saavilliset lämmintä vettä huuhdontaan ennen pyyhkeisiin pääsyä! Sen verran tuli puhdasta, että ehkä kehtaamme lähteä huomenna Mikkeliin kasvattaja-Riittaa ja Gupsy-boyn (se jässikkä, jonka piti olla mun sulhoni keväällä) emäntää katsomaan...

Mustikoitsemassa

Kerrankin kesäpäivän tapainen. Jopa niin paljon, että isäntäväki pakkasi meidät työpäivän jälkeen pikaisesti autoon ja matka maalle ynnä mustikkametsään alkoi. Lämmintä riitti sen verran, että isäntäväen poimiskellessa marjojaan saimme Sämpylän kanssa oheislaukatessamme etsiä jokaisen rutalätäkön viilentyäksemme. Juuri ennen poiminnan päättymistä Saimi-Sämpylä kipaisi jopa niin kauas vesistöä etsimään, että kaksijalkaiset jo hermostuivat sen joutuneen kyykärmeksen uhriksi. Isäntäkin poukkoili hakkuuaukiota edes takaisin vihelteli kuin muinainen Frank Whittaker...joo, kyllä se Saimi sieltä suori porukkaan mukaan ja loppuilta sitten perkailtiin marjoja laiturilla auringosta naatiskellen ennen kotiutumista.

Hullu lentäjä

Emännän kaveri saapui noutamaan häntä illasta johonkin konserttiin ja eikös emäntä päättänyt reippaasti tervehtiä tulijaa ikkunan avaamalla. Samalla Saimikin päätti tervehtiä ja oikein perin pohjin, sillä se syöksyi suoraan avoinna olevasta olkkarin ikkunasta kedolle! Hieman pelästyi tuossa tuoksauksessa sekä tulija että emäntä, josko taas katkesi jalka tai pari. Vaan eipä mitään, Sämpylä sen kuin pinkaisi pusimaan vierasta.
Vastaisuudessa lienee viisainta pitää vieraiden tullessa klasit kiinni...

Terminator

Päivän kuluttua läpi tassujen isäntäväen keskitysleirimäistä mökkiipuurtamista seuraillen pääsimme Saimin kanssa lopulta postinhakureissulle mukaan. Köydessä kulku taasen tökki hieman, siis meillä ja isäntäväki opasti parhaansa mukaan, kuinka reipas setteri kulkee vetämättä. Kun viimein taas muistimme normaalin vetämättömän liikehdinnän niksit, oltinkin jo lammashaan kohdalla. Siihen katosivat kaikki päähän paukutetut siivostikulkuopit, kun räjähdimme kirsut kiinni aitaan määkijöitä ihmettelemään. Viime kerralla isäntä oli vielä sellaista mieltä, että olisi kiintoisaa nähdä, mitä me lampaille tekisimme. Vaan nyt hän oli jo varma siitä, että taitaisimme tehdä niistä oikopäätä viuluja ja villasta takin ;) Palattuamme mökille oli saunan nurkalla musta KISSA! Harmi, että olimme vielä köysissä. Sekin ongelma kuitenkin korjaantui, kun menimme porukalla saunaan. Sillä sieltä palatessamme emme olleet Sämpylän kanssa köytettyinä. Hullua kyllä, löysimme mustan kissan juuri siitä, minne se meni jo tuntia aiemmin piiloon. Hetken kuusikkopuska pöllysi ja sitten mirri kiiti meidän setteriden kiltisti seuraamana saunan kuistin alitse naapuriin. Olisin varmaan saanut sen kiinni, jolleivät kaksijalkaiset olisi saaneet ihan hepulia...

Jo lähti napit

Kummisetä ahkeroi viime sunnuntaina aikas paalin maksakuutioita. Ensin se pilkkoi ja keitti ne ja sitten vielä kuivatti uunissa pikku kikkareiksi. Niistä kuulemma tuli maukkaita kiitospaloja. No, maukkaita ovat! Saimikin teki vaikka mitä vekkulitemppuja, kun oli uhkana saada palkkioksi maksakuutioita! Emäntä oli tänään jättänyt loput kuutiot keittiön työpöydälle "tuulettumaan" ja laittanut meidät piskit häkkiin lähtiessään humputtelemaan. Isännän tultua kotiin, pääsimme tietysti lenkille, mutta sen jälkeen hän meni pahaa aavistamatta leikkaamaan ruohoa. Eikä teljennyt meitä pois keittiöstä ; D Toimelias ruohonleikkaaja havahtui kesken työn ankaraan kolaukseen, jostain, vaan eipä viitsinyt lähteä tarkastamaan äänen lähdettä. Kun sitten sekä isäntä, että kotiutunut emäntä viimein tulivat keittössä piipahtamaan, havaitsivat he lattialla lojuvan puisen leikkuutason ja nipun kuivamassa olleita keittiövälineitä siinä ohessa. Isäntä valisti emäntää, että tuosta se ääni oli varmaan kuulunut, johon hän havahtui pihalla työskennellessään, johon emäntä totesi, että näyttäpä tuo namilautanen kovin kiillotetulta tuossa pöydällä! Käry siis kävi...eikä maksa vaivaa tehdä kiitospaloja, joiden eteen ei tehdä toivottuja temppuja ; ) Isäntäväki arveli tahmatassun ollen Saimi, vaan iltayön tuoksuvien artefaktien nojalla jouduimme molemmat vastaajiksi. Vaikka enhän minä nyt työpöydälle ylety...

Posti-Hilman jäljillä

Oli sekin, kaikki muut (isäntä, emäntä, Saimin ja minun kummisedät ja vielä Frida-perro) paitsi minä!! pakkautuivat aamulla autoon lähteäkseen Posti-Hilman lenkille. Lenkkeilijöillä oli munkkia sään kanssa, sillä aamupäivästä oli vaihteeksi enemmän kuivaa kuin märkää.
Seuraavaksi isäntä kirjurina selventää matkan tapahtumia...
Karhen koulun pihamaalla oli joukko trimmattuja urheiluhemmoja ja jokunen tavallinen taatelintallaaja. Muutama koirakkokin oli Saimi-isäntä, Frida-sen isäntä -akselin lisäksi lähdössä jalkoja oikomaan. Emäntä kävi tukemassa ilmoittautumismaksuilla paikallista kyläseuraa. Sillä välin Saimi ja Frida saivat juoksuvaljaansa ja kuljettajatkin koukkuvyönsä asennettua. Kun kaikki olivat saaneet keräännyttyä nippuun, niin lähtö"laukaus" kajahti ja porukka lähti valumaan reitille. Saimi oli intoa piukassa, joten lähtökiihdytys oli huimaava, ja koska Fridalla on tapana pitää samaa vauhtia kuin Sämpylä, sai toinenkin kaksijalkainen heti kyytiä. Ankaran jarruttelun jälkeen porukan muutkin jäsenet saivat koiravetoiset kiinni ja matka jatkui melko hyvää vauhtia eteenpäin. Suuri osa reissusta juostiin vauhdikkaasti, mutta kaikkien ojien kohdalla ja virallisilla juottopaikoilla pysähdyttiin koiranuittoon ja -juottoon. Asfalttiosuuksilla piskit yritettiin saada pysymään pientareen puolella, väliin vain varsin huonoin tuloksin...Fridalta kulahtivat polkuanturat melkein verille. Onneksi aurinko oli suurimman osan matkasta pilvessä ja koirat pystyivät pikku kastelulla helposti kipittämään kaikki 14km isommin kuumenematta. Matkaan meni aikaa hieman alle 1.40, joten vauhti ei ollut aivan olympiatasoa, mutta olivathan siinä mukana kaikki koiranuitotkin ja muut nuuskintatauot ; )
...huomattakoon, että minä, Helmi-Orvokki, olisin ilman muuta jaksanut juosta moisen kiekauksen pikku jalkavaivoista huolimatta!

Frida väänsi rinkelin eteiseen :)

Taitaa tuo alituinen humppaus olla vatsaa vääntävää puuhaa: Friiduli otti ja väänsi kauniin torttukiekuran eteisen matolle! Tuoksu on huumaava ja pikkuisen naurattaa, kun kummi supsuttelee kädet kurassa jälkiä pois... Oho, sillä välin kun kaakimon putsaus oli vielä työn alla, niin Frida ehti vielä lirauttaa pikku pisut sille vanhalle tutulle matolle...onneksi molemmat lattianpäällysteet olivat vielä pesemättömiä...

Tampereen humppamarkkinat

Frida-perro tuli kylään. Silläkin on juoksut menossa ja vielä "siinä" vaiheessa. Saimilla on onneksi tilanne jo menossa hieman ohi. Se ei kuitenkaan erityisesti haitannut Tampereen humppamarkkinoiden alkamista. Pariskunta pomppi ensin vekkulitempuin toistensa ympäri hyvänkin tovin ja sitten Frida aloitti humpan ja tiukan halin Saimin ollessa hyvin tyytyväisenä matkassa :)) Humppaamisen väliaikoina Sämpylän korvavaikut tuli tarkasti, hyvin tarkasti, poistettua...ja tätä vain jaaaaatkuuu...no, eipä onneksi tarvitse sotekutua moisiin puuhiin.

Mansikkapäivä jatkuu...

Evästelyn ja "koiratapaamisen" jälkeen matka jatkui emännän kaverin maatilalle/mökille. Siellä paistoi kaikkien yllätykseksi aurinko, joten pääsimme saapastelemaan taas piahamaalle. Ensi töikseni löysin rastaanpoikasen, joka oli lievästi lentovammainen. Se pyrähti pakoon latoon, josta sitten kävin poimimassa sen heti kun isännän silmä vältti. Emäntä sitten sai minut ikävästi kiinni, kun hiippailin tirppa suussa pihamaalla. Jouduin sitten esittelemään saaliini muillekin, eikä edes tullut pataan ;) Huomautettakoon, että Saimi joutui koko ajan olemaan narussa juoksunsa tilan vuoksi:=P illan tullen saunakin oli lämmitetty, joten pääsimme Saimin kanssa rantaan samaa reissua. Siellä isäntä innostui heittelemän meille keppiä. Järveen. Ja minä innostuin hyppäämään laiturilta kepakon perään! Samalla tuli uitua kunnon reissut kepakon noudossa ja Saimihan tietysti odotti rannassa kepin varastamisaikeissa... Kun viimein pääsimme kotiin yömyöhällä ja pomppasimme häkistä ulos, niin eikös naapurin katti ollut ojassa näköetäisyydellä. Otin pienen spurtin ja ajoin elukan pakosalle. Se kirmasi ruusupuskaan, muka piiloon, mutta kun jatkoin perässä sillä tuli tosi kiire kiivetä aidan päälle...ja sitten meikä taas ontui...

Mansikoita ja greyhoundeja

Matka mansikkapaikalle ei vaikuttanut järin lupaavalta, sillä taivaalta ropisi vettä viittä vaille perille asti. Kauvatsalla ei sentään onneksi satanut, joten pääsimme Sämpylän kanssa poiminnan alkuun, eikun tsekkaamaan pellon faunan, mansikkapaikan pitäjän suosiollisella ymmärryksellä. Pitkähkön automatkan vuoksi Saimi innostui myös lannoittamaan mansikkapeltoa, jonka seuraavat poimijat varmaankin hyväksyvästi toteavat ;) Kuten arvata saattaa, sade ei kovin kauan poissa pysytellyt ja siksipä majoittauduimme takaluukkuun ja irvistelimme ikkunoiden lävitse litimärille poimijoille. Marjasaavien täytytyttyä kuljettimemme siirtyi mansikka-emäntämme pihamaalle. Siellä kaksijalkaiset piipahtivat eväällä ja me jouduimme alkuasukas-greyhoundien tutkailtavaksi, lasin lävitse onneksi. Isäntäväen evästettyä he keksivät tutustuttaa meidät vinttikoirien kanssa, hieno idea! Niinpä pölähdimme kedolle takaluukusta ihmettelemään nopsajalkoja ja ne pölähtivät meidän luoksemme jokseenkin nopeasti...siis hirvittävän nopeasti. Saimi pörhisteli vinttari-nartuille koko selkävilloillaan ja oli siten melkein yhtä korkea. Toinen niistä heittäytyi melkein heti kaveriksi mutta kun Sämpylä vielä ryhtyi veikistelemään sille, niin perheen toinen pitkäjalka halusi laittaa mokomalle veljeilylle pisteen. Ärheltely ja elekieli vaikutti sellaiselta, että pian lähtee, jos ei henki, niin ainakin karva, joten emäntä kävi noutamassa Saimin takaisin autoon. Sillä välin olin ehtinyt nuuskia melkein koko pihamaan, vaan erehdyinpä juoksahtamaan pari metriä, niin eikös pikakiituripari singahtanut estämään liikkumistani ja junttasi minut paikoilleen. Viisaana setterinä löin ketoon ja yritin näyttää vieläkin pienemmältä ja naurettavammalta kuin oikeasti olenkaan. Hetken yrittelin onnistumatta poistua kohti autoa isäntä onneksi saapasteli paikalle ja toimi saattueenani. Hyvin palasi mieleeni,kun yksivuotissyntymäpäivänäni kävimme kummien kanssa vinttikoiraradalla katsomassa kisoja; juoksun jälkeen greyhoundit kun saivat vieheen saalikseen ja repivät sitä suurella riemulla sen minkä kuonokopiltaan kykenivät...

Järven takana

Poikkeuksellisesti sateettoman aamun ansiosta isäntäväki sai päähänsä pakata meidät aamiaisen jälkeen kanoottiin ja suunnata järvelle. Komiasti liivitettyinä pyörimme Saimin kanssa innoissamme ensin laiturilla ja sitten kanootissa. Sitten ihmettelimme omituista melontasuuntaa kanootin karahtaessa hetimiten vastarannalle, joen suuhun. Kyseessä ei tällä kertaa ollutkaan mikään järviseikkailu vaan vain oikaisu lahden ylitse. Joen suusta kun pääsee kohtuullisen kivuttomasti seikkailemaan ns. Mälitynvuoren seutuville. Ja hetken kuluttua pääsimmekin Saimin kanssa oikomaan raajojamme litimärkään heinikkoon, isäntäväen manaillessa siinä samalla hyttysiä ja paarmoja ynnä kastuvia jalkineita. Kollasimme Sämpylän kanssa hakkuuaukean varsin perinpohjaisesti ja löysimmekin yhden teeren. Se räpistelijä oikoi itsensä näkymättömiin siivet kuuluvasti paukkuen sen paremmin seisontoja odottamatta. Eipä silti, tuskinpa isäntäväki olisi osannut seisonnalle tullakaan, vaikka olisi kädestä pitäen noudettu, niillä kun meni aika oloja manaillessa ;)) Lopulta kiekka oli valmis ja sen tuloksena oli kaksi litimärkää setteriä ja kaksi puoliksi litimärkää kaksijalkaista sekä pilvien takaa melkein näkyviin tullut aurinko...

"Niitä" päiviä

Aamuherätyksen jälkeen teimme Saimin kanssa vallattomat pikku mysönnät isäntäväelle, eli ponkaisimme sängyn laidalle lupsuttamaan nukkuvien naamataulut. Kun isäntä viimein onnistui ponnistautumaan jalkeille, olimme me jo "niitä" päiviä viettävän Saimin kanssa hösäämässä tuvan lattialla. Koska Saimilla on juuri nyt huomattava puute poikakoirasta, on minun yritettävä hieman korvata puuttuvaa sukupuolta ;))

Aamun lehdet

Hyvä idea ja heti aamusta! Lähdimme näet jalkapelissä noutamaan Hesaria ja Aamulehteä "Mustalta portilta" heti iltakymmeneltä. Ilmassa oli lievää kosteutta ja melkoista lämpöä ja matkalla mustan musta pilvi ajelehti yllemme ja keksi pudottaa yllemme hieman vettä. Siis sen verran, että kastuimme kaikki neljä oikopäätä litimäriksi...pikku sade ei kirsuihin leviäviä tuoksuja hävittänyt ja me setterit pistimme kunnon vedoksi...kunnes kaksijalkaisilta menivät hermot. Sitten kuljimmekin lätäköissä aikas kiltisti, Saimi varsinkin emännän ohjauksessa, aina postilaatikolle ja pätkän matkaa takaisin. Lammashaan kohdalla yritin tehdä supersyösyn verkon läpi villakeriä ahistamaan, vaan joku mokoma olikin siirtänyt ne jonnekin muualle. Ärrh. Hieman jäykästä etukoivestani huolimatta selvitin loppujen lopulta tuon trooppisen vaelluksen ihan kunnialla, joskin sisätilojen matot kevyesti kostuivat kuivatellessani ns. jynssäysmenetelmällä itseni ;))

Huoltohetki

Eilisen rääkin jäljiltä aamu oli meikäläisellä hieman ankea, sillä kulku sujui oikastaan vain kolmella jalalla. Onneksi päivän ohjelmaan kuului fysioterapeutin istunto. Sinne tehtiin matkaa heti puolen päivän jälkeen helteisessä säässä, joten ei ole ollenkaan epämiellyttävää että autossa on ilmastointi. Kirsi-fyssari ei kyllä varsinaisesti riemastunut kolmijalkaisuudestani, mutta isäntäväen selitykset eilisen päivän urheiluista saivat hänet hieman leppymään. Mitään kummia hoitotoimia jalalle ei kuitenkaan tehty, vaan Kirsi otti ja hieroi selkääpiitäni pitkään ja hartaasti. Menikin hyvä tovi ennen kuin jumiutuneet selkälihakseni vetristyivät sen verran, että sain rentouduttua kunnon vellaukseen. Huomattakoon myös, että teräsimplantin kohta oli koetettaessa aikas arka. Kirsikin suositti implantin poistoa, joten vähän kaikilla alkaa jo olla sellainen mieli.
Todettakoon hieronnan vaikuttaneen niin tehokkaasti, että köpöttelin reippaasti neljällä jalalla morjestamaan manipulointiin saapuvaa Irlanninsusikoiraa!!

Fishermans Friends

Outo kuvio tänään, me mentiinkin jollekin toiselle mökille...lopulta paikka olikin ihan tuttu, sillä meilläkin on samoilla sijoilla läänitys, joskin ilman rakennusta. Isäntäväki oli näet ilmoittautunut uimarannan kunnostustalkoisiin emännän veljen ranchille. Sillä välin kun kaksijalkaiset kampesivat järvestä kiviä ja oikoivat suodatinkangasta, me Saimin kanssa tarkastimme pikaisesti tilukset. Sitten mekin menimme auttamispuuhiin sen suodatinkankaan päälle tai vaihtoehtoisesti nuuskiman mitä juuri siirrettävän kiven alla oikein olikaan. Herpaantumaton auttamisvimmamme oli ihmisväen mieliin ja me saimme heiltä monta ystävällistä kehotusta poistua tutkimaan lähimetsän ihmeitä ;)
Seuraavaksi alkoi uimarantahiekan rahtaus kottikärryitse korkealta mäestä rantaan. Siinäkin pääsimme Sämpylän kanssa rohkaisemaan talkoolaisia juoksemalla mukana ees taas. Varsin runsaan lentävän syöpäläisarmeijan kera saimme hiekan kottaajat pitämään yllä kelpo vauhtia.
Viimein viiden korvissa urakka oli tarvittavin osin tehty ja kolmisenkymmentä kipollista hienoa hiekkaa viritetty rantaan, joka jo muistutti Cote d' Azuria.
Ruokatauolle tunkesivat kaksi hyttysenpaukamilla ja paarmanpuremilla ynnä muilla naarmuilla koristettua väsynyttä setteriä ja neljä kaksijalkaista samoilla kuvailuilla. Harmi vain, että ruokaa oli ainoastaan kaksijalkaisille, me kun emme kuulemma tarvitse ruokaa kuin kahdesti päivässä...aamulla ja illalla. MRRRR...
Evästyksen jälkeen isäntä ryhtyi mato-ongelle ja saikin muutaman kalasen ylös. Meillä oli Saimin kanssa sillä kohtaa jo kiljuva nälkä ja niinpä poimimme saaliskalat talteen vannasta tarkoituksenamme huitaista ne parempiin suihin. Aikeemme kuitenkin keskeytyivät isännän ihmettelyyn raakaa kalaa (lohtahan me kyllä normaalistikin syömme, joskin valmistettuna) syövistä settereistä ja niin keskeytimme moisen luonnonvastaisen toiminnan...vaikka olinkin jo päivällä vetäissyt välipalaksi jo muutaman päivän rantavesissä imeltyneen ahvenen ;))
Kalojen jahtaaminen lasten kylpysaavista oli kyllä tosi hauskaa puuhaa!!
PS. Toivottavasti rinnassani punaisena hohtava karvaton läiskä ei ole HotSpot, sillä se nyt tästä vielä puuttuisi!

Poimija

Saimi poimi elämänsä ensimmäisen saaliin eilen puun alta pusikosta. Emännän harmistukseksi ja järkytykseksi kyseessä oli ilmeisestkin juuri pesästä matkaan lähtenyt kirjosiepon poikanen. Pikaisista pelastustoimista huolimatta tipu menehtyi emännän kämmenelle. Koska mitään ei ollut enää tehtävissä, suuri metsästäjäkin sai kehunsa. Samalla sitten tipukin palautettiin saalistajalleen. Saimilla ei kuitenkaan ollut oikeutta saaliiseensa, vaan minä nappasin sen itselleni ja hautasin (tulevaa käyttöä varten) ruusupenkkiin.

Kaiken näköistä häpnaadia

Aamusella ei vieläkään aurinko paistanut, mutta lenkille mentiin, niin kuin aina ;)
Ja eikös hakkuuaukeanr eunassa kirsuun saapunut vieno linnun tuoksu! Tarkemmalla tutkimuksella haiskahtajaksi paljastui koppelo. Sen sitten pöläytin lentoon ja isäntäväki sai ihailla yli rymistelevää metsäkanaa. Ja toisessa päässä ulkoilureittiä sama toiseen suuntaan uusiksi. Jötkäle kun jäi passiin aukean toiseen reunaan ja surautti sitten takaisin entiseen asemapaikkaansa kun me pääsimme aukon yli...
Sitten pötköteltiin Sämpylän kanssa mökin tuvassa tunti jos toinenkin, kun kaksijalkaiset piipahtivat tiekokouksessa. Kun ne viimein saapuivat ja kattoivat eväät laiturille syödäkseen, niin eikös sakea sorsaparvi, jossa oli peräti 14 siivekästä mulinut rantaan. Pullan toivossa tietenkin. Katselin niitä hetken siinä rantavesissä ja päätin toimittaa ainakin yhden niistä sorsien taivaaseen. Terävä ryntäys vesiin sai sorsat peruuttelemaan syvemmälle, mutta en päästänyt niitä niin vähällä, vaan rynnistin perässä vesiin ja tein sitkeän takaa-ajon (ensimmäistä kertaa muuten koskaan) pikälle järvelle oikein voimauinnilla! Sain kerättyä sen verran vauhtia, että linnut joutuivat oikein kohottautumaan siiventygilleen ja pistämään pikkuisen kaasua.
Sen verran kaheleita tipuset kuitenkin olivat, että saapuivat vielä uudelleenkin takaa-ajettaviksi rantavesiin. Oppia siis ikä kaikki, sillä nyt tiedän sorsien olevan vain aavistuksen nopeampia uimareita kuin minä. Kerran vielä saan jonkun niistä kiinni!!!