sunnuntai 4. elokuuta 2013

Paluu sivistyksen pariin

Lauantai meni maalla metsässä rytiköiden (katso edellinen kirjaus) ja tuntitolkulla kalojen perässä järvessä melskaten. Siinä sai heikkovoimainen takakinttu kyytiä :)
Kalastaja työssään.
Välillä kävin rannalla aurinkoa ottamassa Saimin vieressä ja naureskelin kaksijalkaisten matonpesu-urakkaa ja ampiaispesän tuhoamisyrityksiä. Isäntä sai liiteriin rakentuneen kaalin kokoisen pesän siirrettyä ämpäriin ulos, mutta itse pörriäiset jäivät vanhan pesän tyveen tekemään uudisrakennusta...ja Raidia ei ollut, hah.
Sunnuntaina tehtiin taas aamusta raivokas metsän skannaus köysien jatkeena ja sitten järviruohojen kitkennän ihmettelyä ennen kotiin lähtöä.
Kotosalla Saimi piipahti heti luukusta päästyään naapurin Juuson rippiäisiin kylään. Kutsu oli vasta klo 15, mutta Sämpylä kiersi puoli tuntia etuajassa morjestamassa vieraat ja tarkastamassa tarjoilun :)
Isäntäväellä menikin loppuilta juhlakansaa lepytellessä :))
Ihan illan päätteeksi raivattiin viimein pentula tiehensä ja laitettiin paikat kuntoon tiistaina tulevaa Kerttua varten. Pikkuisen käväisi haikea mielessä pentulan lattialla makoillessani, pääsi jopa muutama surkea nyyhkäisy :((
Emäntä soitteli Mikkeliin ja sai muiden terveisten ohella taas painotietoja pentueesta. Adele (Kerttu siis) painoi 4,9kg...aika vähän verrattuna Kaisan 7,09kg viime elokuussa, Anton oli 5kg, Adam 5,7kg, Afrodite surkeat 4,2kg, Axel 5,6kg ja Adalmina 4,5kg.
Soitelkaapa Riitalle, tarjolla olisi näet erinomaisia settereitä. Minä, jos kuka, sen tiedän!

Ei kommentteja: