Statistiikkaa odottavasta? nartusta ja sen "siskosta"

Emäntä otti ja teki meille tänään ns. lähtöpunnituksen. Meikäläisellä vaakarulla pysähtyi 22,5 kiloon...ei oikein tuo muona maistanut ulkomaanmatkalla ; ) Saimi sentään kotona makoilleena ylsi 24,5 kiloon, vaikka näkyy silläkin selkäruoto...
Koska kotoporukka on kovasti toiveissaan mahdollisesta tiineydestäni, niin Mustista ja Mirristä kulkeutui ruokatynnyriini Kuninkaallisen Kaniinin (Royal Canin) odottavien äitien muonasäkki...HT42d cynotechnic!
Karseasta nimestään huolimatta se maistuu sairaan hyvälle (Saimi koettaa aina onneaan tilaisuuden tullessa) ja sisältää antioksidantteja, imeytyy helposti ja ravintoprofiilikin on optimaalinen...teksti sisälsi tuotesijoittelua.

Erotiikkalomalla Ruotsissa...raportti

Ensi tutustuminen Bobby Dazzleriin antoi koijarista hieman kyvyttömän kuvan. Sillä laitoin hännänalustaa pikkuisen tarkesteltavaksi heti kättelyssä, muttä jätkä sen kuin ihmetteli. Vähemmästäkin väsyttää, kuten kuvasta näkyy...

Lähennyimme kuitenkin päivä päivältä Bobbyn kanssa, mutta Emmin ja Nikon aika ei riittänyt odottelemiseen. Niinpä jäin yksin ruotsalaisten armoille keskiviikkona...komentokieli oli jotain mokellusta ja tyypit outoja. Onneksi olivat sentään koiraihmisiä, joten sain ne nopeasti ihastumaan itseeni...peruuttamattomasti ; ))
Viimein perjantaina romanssimme huipentui ja saavutti tarkoituksensa :))) Eipä siis mennyt ihan reisille tämä "astutusmatka". Lauantaina urhoni emäntä vei minut talleille tutustumaan hevosiin! Aika isoja, vaan olenhan minä niitä raviradalla jo nähnyt, vaan en jutellut. Sitten käväisin vielä esiintymässä edukseni Bobbylle, joka jo tiesikin mitä tehdä.

Bobby, ylkä siis

Illan koettaessa minut pakattiin taas autoon ja reissu vei Tukholman läpi laivasatamaan Skeppsbrolle. Siellä sitten istuimme jostain syystä terminaalissa oven pielessä. Syy outoon vitkutteluun saapui kuitenkin piakkoin punaisessa takissaan...EMÄNTÄ!
Siinä samassa sanoin adjö Ulrikalle (opin muuten virkakoiraruotsin parissa päivässä :) ja nuolin tulijan litimäräksi. Kaksijalkaiset vaihtoivat Helmikuljettajaa ja Ulrika kehui minut emännälle niin että jo hieman häveksin. Sitten asetuimme emännän kanssa odottelemaan samaiseen terminaaliin. Heitin lattialle rennoksi kunnon hyljeasentoon ja sain mokomalla tempulla lauman ihailijoita, jotka kaikki halusivat paapoia meikäläistä ja yksi perhe peräti kuvauttaa minut tyttärensä kanssa...annoin luvan. Emäntä oli aivan ihmetyksissään sujuvasta matkailuasenteestani (vrt. kotiolot), kun en heittänyt hermolle edes pitkällä tuubimatkalla laivalle pyörälaukkujen ja ihmismassojen paineessa.
Laivalla käytin kirsuani ja ohjasin emännän tottuneesti hänen hyttiinsä, se ei itse varmaan olisikaan osannut...

Unosilla hytissä.

Hyttiydyttyämme emäntä ajatteli meidän koisivan koko yön, mutta koirilla tuppaa olemaan tarvis piipahtaa iltapisulla, joten lenkkeilimme aurinkokannella ei niin auringossa ja kovassa tuulessa, kunnes löysimme koiran hiekkalaatikon puukantensa alta. Aika juhlava lääni tehdä tarpeet, hyvä kun ahteri osuu kyykätessä.
Sitten takaisin hyttiin ja unille. Aamupuoliseiskalta ponkaisimme uudestaan kannelle saaristoa ihailemaan ja moikkaamaan krapulaisia ja kessuttelevia miehiä.

Matkatavarat ja jäätä taustalla...

Tuivertaa...

Satamaan päästyämme kipittelimme taas tuubin lävitse ja moikkasin pikaisesti virantoimituksessa olevaa huumekoira-labbista. Taisi olla poika ja hyvä etteivät hommat menneet ihan hänekseen...
Ullkona kiersimme pikaisesti Turun linnaa kuravellissä ennen junaan nousua ja sitten köröttelimme muutaman minuutin rautatieasemalle. Sitten juotiin kahvit ja pummin yli puolet emännän croissantista, mullehan ei banaanit kelpaa, nehän on apinoille! Pidemmäksi aamu-ulkoiluksi suuntasimme viehättävään Puolalanpuistoon  kauniiden talojen ja aamu-ulkoilevien koirien sekaan.
Kotiin kolkutteleva juna oli mallia sininen, joten emäntä sai varoiksi nosta minut sisään. Matka ei ihan koko aikaa kiinnostanut, joten vetelin osan reissua unosia peitolla emännän jaloissa. Toisen puolen sitten tirkistelin ohikiitäviä maisemia emännän sylissä. Lippuja tarkasteleva konduktöörikin sai minulta (perin poikkeuksellisesti) ihmisen kohtelun.
Tampereen asemalla oli kummitäti vastassa Monnilla ja sain (tosi jippii) matkustaa kotiin Fridan häkissä.
Ja kyllä minua oltiinion kotona jo odotettu...ainakin Saimi oli. Isäntä olikin reissussa jossain Tallinnassa, mutta onneksi kummit ja Frida olivat myös vastaanottokomiteassa.

Lisää settereitä...vaiko eikö?

Olen nyt toista päivää reissussa. Eilen lähdettiin isännän ja Sämpylän kanssa kiivaasti Hämeenlinnaan, jonka ABC:lla (maksettu mainos:) käväisimme pikaisesti nuuskaisemassa paikallisten myyrien talvireitit ja tulostamassa ykköset. Sitten paikalle jo saapuivatkin Emmi ja Niko, siis meitin kennelin kakkospomo ja sen kuljettaja, eikun poikakaveri. Enpä oikein osannut aavistaa, että hypättyäni tutkailemaan tulokkaiden auton takaloosteria, etten kotijoukkoja heti näkisikään, vaan matka sulholaan Ruotsiin alkaisi tästä...

Saimi Aulangolla.

Saimi sai autoreissuni alettua seikkailla isännän kanssa Aulangolla ja pongata fasaanin, vietävästi jäniksenjälkiä ja vielä kauriin (sen valkohäntäpeuran) sekä kiivetä näkötorniin, ennen kuin kaksikko poimi emännän kummisetäni praktiikalta, hammaslouhimolta siis, mukaansa ja körötteli kotiin.
...sillä välin minä matkailin LAIVALLA Ruotsiin. Onneksi Niko otti minut viereensä ; )) Aamusella käytiin sitten katsomassa jotain setteri-jätkää, jolle varuiksi näytin hieman hampaita. Ei olisi kannattanut, sillä jätkästä pitäisi tulla lasteni isä! Saas kattoo, tullaanko tutuiksi...siis siinä mielessä...

Saimi...barffari

Kiitolaukka mökkijärven jäällä katkesi yllättäen, kun Saimi löi jarrut kiinni ja hetken päästä loikki tyytyväisenä suksijalkaisen isäntäväen luokse. Kaksijalkaiset huomasivat "siskolikan" suusta roikkuvan jotain ja kun ylpeä terminaattori tuli esittelemään saalistaan, havaittiin että se oli tämän kevään pikku-pupu. Kuten kuvasta näkyy, sitä ei vielä koolla oltu pilattu, vaan tärkeä se Sämpylälle oli. Meinaan yrittäessäni besorkata saaliin, kuului Saimista jyreä murina ja hetki vain, kun pupulaattori oli maiskaistu parempiin suihin! Hullua, eihän Saimi nyt koskaan raakaa lihaa syö. Harmi kun en saanut elukkaa jyrsittäväkseni! Isäntäväki sen sijaan hyrisi tyytyväisyydestä, ei näet mennyt matokuurini hukkaan...olenhan lähdössä heti huomenna kohti Svean-maata,

Saimi saapui esittelemään saalistaan!

Pieni pupunenhan se!

Kiitos, emäntä!

PS. Ei tainnut pikku elukan listiminen mennä Sämpylän piikkiin, vai pesivätkö puput yleensä järvellä...?

Nyyh : ((

Se on pois ny.

Red Fellow's Nordach Siofra "Kaisa" 9.6.2012-3.4.2013

Ruovedellä ryhmänäyttelyssä...pitkästä aikaa

Aamu valkeni kirkkaana ja kylmänä. Sitä elävöitti myös Passatin peräluukku, jonne tuppauduimme Saimin kanssa lähteäksemme Ruovedelle esiintymään. Kisa käytiin jonkin iki-aikaisen nuorisoseurantalon takapihalla, ulkona.
Saimin arvostelun piti alkaa klo 12, joten olimme runsaasti tuntia sitä ennen paikalla ja koska aikataulu ei kenenkään yllätykseksi pitänyt, pääsi Saimi kehiin heti pikkuisen ennen kahta.

Ennen kehiä.

Emäntä vei "siskolikkaa" ja Sämpylä hinautui hirtootuomion saaneeen näköisenä narun päässä. Tuomaristo arvosti likan pirteyttä seuraavin sanoin: Oikea tyyppi, oikeat pään linjat mutta kuono-osa voisi olla voimakkaampi, oikea ylä-linja, suora olkavarsi, niukka eturinta ja hieman lyhyt rintakehä. Saisi liikkua tehokkaammin, oikeanlaatuinen karvapeite, kaunis väri = EH = AVK4. Tuomarit kehuivat harvinaisen kaunista turkin väriä ja harmittelivat EVVK-asennetta.
Minäkään en suuremmin innostunut kehäkekkaloinnista niin pitkän odottelun jäljiltä ja sain seuraavanlaisen arvion:
Oikea tyyppi, kevytrakenteinen, siro nartun pää, kaunis ylälinja, tasapainoisesti kulmautunut, vapaat liikkeet, kaunis karva ja väri = ERI = AVK1...tuomari "nillitti" koosta, mittasi 56cm, eikä antanut SA:ta...oonkohan kutistunut?

Kuurauksen kohteena

Olimme me Saimin kanssa iltasella, kun isäntäki valmisteli meitä huomisen suurta koitosta varten. Meihin sai pumpata puoli litraa shampoota per turkki ennen kuin tinkkuunut talvikarva alkoi vaahdota. Oli lähellä, etten joutunut peräti valkopyykkiin käsiteltäväksi, sillä sen verran tummanhiveät olivat ennen niin hohtavan valkeat turkinosani ; ))
Pitkällisen jynssäyksen ja mustan liemen huuhtomisen jälkeen pääsimme saunan lauteille kuivattelemaan hohtavia turkkejamme ja tuon sekä pyyhkeen jälkeen emäntä ojensi vallattomasti liehuvia turkkejamme saksilla hyvän tovin ennen yöpuuta ja Ruoveden näyttelyä.

Rei'ittäjä

Meillä on kylässä mun kuumit ja niiden Frida-Perro (Epspanjan vesikoira, jos ette muista ;) ja eikös tällainen rauhanomainen pääsiäisen rinnakkaiselo käynyt Kaisalle ja Fridalle raskaaksi. Varsinkin kun kedolla lillui houkuttelevia leluja runsain mitoin. Kaisa nappasi ensi "sorsan siiven" roippeen suuhunsa ja härnäävästi kieppui Fridam kirsun edessä. Kun Frida sitten innostui yrittämään artefaktia itselleen, niin tappelushan siitä tuli. Käpylllä kävi kinassa hirveä flaksi kun se pölinän tuoksinassa sai vahingossa Ritin korvan suuhunsa ja nappasi siinä ohessa siihen tietysti korvakorun paikan...ok, pientä liioittelua, mutta tuli sittä ainakin pikkuisen verta. Tämän episodin jälkeen kaksijalkaiset ryhtyivät tarkemmin syynäilemään parin touhuja ja ehtivät poimia pois mahdollisia konfliktin aiheita koko tukun illan aikana...

Naisten päivät kevään kunniaksi

Onhan tässä tälle juoksulle pientä jännitystäkin odotettavissa, sillä kasvattaja-Riitta on aikeissa (jälleen kerran) liisata meikäläisen pentujen väsäykseen. Joku jällikin on kuulemma katottu läntisestä naapurimaastamme sulhoksi. Toivottavasti ei tule kieliriitoja, ainakaan itse asian päältä ; )
Muutoin tämä pitkäperjantai on mennyt aivan loistavasta säästä nauttien. Äskeisellä ulkolenkillä pääsimme ns. turvesuolle pupujahtiin ja niitähän siellä piisasi. Mikäs sen mukavampaa, kuin kirkaassa auringonpaisteessa laukata laumalla rusakoiden jäljillä (tosi lintukoiramaista puuhaa)! Paluureissulla sula kävelytie tarttui pistämättömän kovasti vatsakarvoihimme ja jouduimme koko porukalla suihkuun. Saimilla ja mulla kuuraus meni vähän esipesun piikkiin, sillä maanantaina odottaa, pitkästä aikaa, koiranäyttely Ruovedellä.
Viimeisiä päiviään rällästävä Kaisahan joutui luovuttamaan osallistumisoikeutensa minulle.
Kaisalle on muuten kaavailtu lähtöpäiväksi ensi viikon torstaita : ((

Palmusunnuntai

Voi virpojaparkoja, tai itse asiassa pikku noidat olivat tosi rohkeita! Aina kun ovikello soi, me kaikki neljä koiraa rynnistimme kiivaasti haukkuen ovelle vahtimaan, jottei emäntä kaikkia suklaamunia vieraille jakaisi. Jostain kumman syystä jouduimme kuitenkin pääsääntöisesti jäämään tuulikaapin oveen taa munien mennessä parempiin suihin (isäntäväen terveysopilliset tiedot ovat harmittavasti lisääntyneet edeltäjämme Mellin aikaan verrattuna...tai itse asiassa Melli huolehti suklaatarpeensa tyydyttämisestä yleensä omin neuvoin, eikä suinkaan mennyt manalle suklaan vuoksi jo 15,5 vuoden iässä ; ) tai oikeammin virpojien koreihin. Vaikka isäntäväki arvelikin mekkalamme kutistavan runsaasti virpojien määrää, meni arvio metsään ja lähes kaikki noidannäköiset olivat jopa kiinnostuneita meistä. Yhtä noitaparia saimme sitten käydä tervehtimässä oikein ulkona ja naamasta pitäen, sillä Oona oli kaverinsa kanssa myös sulkaoksia ja runotaituruutta jakamassa palkkoita vastaan...Oona kuten Saimikin ovat näet Wäpin isännän" kummilapsia", ja hän taas on Ompun isän kummilapsi...weird!

Pilkillä...ja muutenkin ulkona

Rimadyl on sen verran kovaa emmettä, että Kaisa-Käpynen on sinnitellyt nikottelematta (ja melkein ontumatta) mukana viikon perustoimissamme. Astetta kovemmaksi peli meni lauantaina, kun lähdimme mökkeilemään olemattomalle mökillemme Kyrösjärven rantaan. Retkueeseemme kuului Pohjanpystykorvan pentu Wäinö ja sen isäntäväki, sekä tietysti koko meidän lauma.
Perillä ensin tarkastimme mäen irtoelukoista ja sitten valuimme rinteen alas jäälle. Wäpin isäntäväki kairautui saman tein jään läpi pilkkireikiä väsäten ja meitin isäntäväki viritti reippaasti makkaranuotion nuotiokehään. Tulen siinä hiljaksiin tarttuillessa kuiviin kuusenoksiin olimme me hurtat jo keränneet matkamittariin muutaman tarkastelukilometrin rantoolla. Kaisa ja Wäinö roikkuivat rajoitteistaan (Kaisa jalkavaivainen ja Wäpi hieman pienikokoisempi) huolimatta tiukasti peesissä 30cm:n hangesta huolimatta...no, jäällä ei ollut edes kymmentä senttiä.
Alkumakkaroista saimme sentään pikku makupalat ja kahvittelun lomassa vielä puhdistaa jäätelöastiat. Sitten olikin jo vuorossa jäälakeuden tarkastelusessio. Isäntäväki näet lähti suksimaan jäätä pitkin järven keskikareille ja me koiraeläimet tietysti hyödynsimme oikopäätä tällaisen ohjatun kotiseutumatkan. Pääsimme siis laukkamaan reippaasti pari kilometriä rantoja ja avointa jäätä. Kääntöpaikalla, pikku luodolla, Kaisa äkkäsi järven toisella reunalla kiitävän mootorikelkan ja lähti tietysti tarkastamaan nopeasti liikkuvaa kohdetta. Emme Saimin kanssa halunneet jättää kaikkea kelkkailijan haukkumishuvia Käpyselle ja niinpä me sitten kolmistaan kiisimme järven selän ylitse. Isäntäväki yritti ensin hieman huudella meitä jättämään saaliimme, mutta kun emme turhia kiinnittäneet elämöintiin huomiota, lähtivät he Wäinön kanssa paluumatkalle.
Kun olimme juosseet hieman toista kilometriä, Kaisa ja Saimi luovuttivat ja käänsivät keulan poispäin yhä kauempana möyryävästä moottorikelkasta ja lähtivät paluumatkalle. Lusmut! Minä jatkoin vielä kaaharin tavoittelua, mutta kun kelkka katosi eetteriin, päätin minäkin palata kohti kotirantaa. Vaan tulipa mittariin muutama kilsa lisää reipasta liikuntaa.
Poissaollessamme Wäpin isäntäväki oli lapannut jäälle pinon ahvenia ja muutaman särjen. Ne tuoksuivat sen verran mukavalle, että innostuin heittelemään niitä kuin kissa hiirtä. Wäinöllä taas oli tullut jo nälkä ja se tyydytti tarpeensa rouhimalla särjen kitusiinsa...tuosta noin vain! Yök, en minä vain raakana. Saimikin osasi käyttäytyä sivistyneemmin mokoman raa'an kalan kanssa ja paalitteli vain raadon päällä syömättä sitä!
Kaisa sen sijaan enempi vain ihmetteli koko touhua.
Onneksi toisella makkaranuotiohetkellä pääsimme enempi osingoille itse makkaroista. Itse nuotion virittelyyn meinasikin tuhrautua poikkeuksellisen runsaasti aikaa Kaisan vakaasti verottaessa kerättyjä nuotiopuita jyrsittäväkseen.

Makkarahetki

Paluureissulla autolle kaksijalkaiset onnistuivat näkemään vielä metsokukon, jota me lintukoirat emme lennosta nähneet...mitä nyt kevyt tuoksu leijui ; )
Kotosalla ruoka ja sen jälkeen lepo maittoi niin, että vain Saimi-saunahullu liittyi lauteille isäntäväen seuraan. Me Kaisan ja Wäinön kanssa sen kuin vedimme nokosia...ja Kaisakin oli ihan omin jaloin liikkuvien kirjoissa.

Vähän tökkii

Edellinen päivä ja yö on mennyt täällä kotosalla aika surullisissa tunnelmissa. Emäntä puheli puhelimessa puolen iltaa keskustellessaan kasvattajan ja muiden koiraihmisten ynnä tuttujen kanssa Käpysen tulevasta kohtalosta ja tyrski välillä isännän kanssa. Kaisa taas on ollut aika pöllyssä röntgeniä varten tarvitun nukutuksen jälkimainingeissa. Sen verran "kuolemaantuomittua" joko sattui röntgenasettelu, tai paremminkin vääntely tahi sitten krapula vaivasi, ettei yölläkään porukka juuri nukkunut. Saattoihan siihen olla tietysti muitakin syitä...
Aamusella sitten jäätiin odottelemaan muiden "viisaita" ohjeita ja katsomaan, kuinka perheen pienokainen pärjää. Ainakin  tämänaamuinen ulkoilu meni vielä vauhdilla. Noo, kevään näyttelyistä nyt ei ainakaan Kaisan osalta mitään tullut.

Tuomio

Sydämentykytyksiä

Isännälle siis, ei minulle ; ) Olimme näet porukalla aamulenkillä hirmupakkasessa (maaliskuun mittapuun mukaan) suolla ja suuntasimme jo takaisin, kun isäntä innostui kahlailemaan pikku-Tohlopin halki kohti kotiristeystä. Lutakon pään tietämillä on sellainen mukava lepikkö, jossa on aina piileskelemässä nippu pitkäkorvia ja minähän siinä samalla lahdin laskemaan ne... Yksi veres jälki osuikin heti kirsuuni ja minä sen perään ja tiestä yli kohti harjua. Sieltä rinteestä sitten kärähdin, kun isäntä äkkäsi minut ja alkoi karjua minua takaisin oikealle puolelle väylää (tietenkin vasta siinä kohtaa kun aamuliikennettä ei ollut). Minä nöyränä likkana lähdinkin heti toteuttamaan isännän vienosti lausuttua toivetta ja palasin lähtöasetelmiin järvelle. Olihan siellä tietysti yksi jalkapelihenkilö varhaisaamulenkillä ja se tietysti ryhtyi avautumaan isännälle auton alle jääntivaarasta. Kohteliaana henkilönä isäntä ei kuitenkaan ilmaissut kulkijalle ajoittaneensa kutsunsa juuri liikenteettömälle hetkelle. Aikas pökelöähän se näin tottelevaista koiraa olisikaan kutsua juuri ohimenevän auton alle ; )
Taidanpa joutua olemaan taas muutaman viikon köyden jatkeena ulkosalla sivistyksen parissa liikuttaessa...onhan viime jalankatko-onnettomuuten vuosipäivä jo ensi viikolla.

Huoltoa

Emäntä varasi mennäviikolla meille täksi päiväksi koirahieronta/fysioterapeutti -ajan ja niinhän me sitten puolen päivän korvissa siirryimme mobiiliisti Kirsin vanutttelutiloihin manipuloitavaksi. Ensin meikä pääsi "tiskille" vellattavaksi ja olipas mukavaa! Vetäisin siinä toimituksen ohessa makoisat tirsat ja samalla karvastin Kirsi-paran aivan valkoiseksi (siinä viimeisiä talvikarvoja syljeskelin). Kiitokseksi vielä nuolla lupsutin hierojan perusteellisesti ennen kuin tuli Saimin vuoro. Ai niiin, olihan mulla kuulemma pientä jäykkyyttä selkäpuolella, mutta sekin lähti helposti. Oon kuulemma timmikunnossa syksyyn verrattuna, ei silti, ettenkö sitä itsekin tietäisi ; ))
Saimilla oli takalapojen tienoilla myös lievää jäykkyyttä, jota manipulaattori sitten yritti saada sieltä pois. Saimipa vaan ei toimituksesta pitänyt ja kieppui sekä venkoili koko rahan edestä. Saatiinhan sekin likka lopulta käsiteltyä kuntoon ja tuli Käpysen (Kaisan siis) vuoro. Siinä odotellessaan Kaisa oli tarkastanut hierojan jääkaapin ja muutenkin tutkaillut erittäin tarkasti premissit...
Itse vanuttelu ja vetkuttelu alkoi yleistarkastuksella, jonka tuomiona oli epätasapaino takajalkojen välillä. Muuten pikku-elukka on kuulemma komea kuin setteri nuorena ja muutenkin reipas eliö. Kaiken kukkuraksi fyssari toivotti Kaisan lonkkakuviin ja eikös emäntä heti hermostuksissaan moiset tulevalle viikolle tilannut.

Järvikiitoa ja jalkaongelmia

Olipas raikasta! Näsijärvellä meinaan, pakkasta kun oli -19C. Onneksi aurinko paistoi täydeltä terältä ja tuuli oli tampannut lumen tiukkaan jään päälle. Juoksu kävi siis ihan loistavasti ja niin me sitten juostiinkin ; ))
Runsaan puoli tuntia ehdimme kiskaista nappi laudassa lakeudella ennen kuin varpaamme ehtivät jäätyä ja jouduimme/pääsimme aamiaiselle kotiin.
Kaisa veteli lenkin meidän matkassamme ihan komeesti, mutta kotosalla toinen takajalka (oikea) taas oirehti, eli likka ontuu sitä aikas voimakkaasti. Näin on käynyt aina ajoittain kovan rasituksen jälkeen, vaikka esim. mökkikeikalla meni neljä rankkaa päivää ilman mitään vaivaa...
Tämän kertainen ontuminen on varmaankin perua Kaisan toissapäiväisestä tapaamisesta Siru-sakemannin kanssa. Siru kun halusi ehdottomasti kaataa Kaisan alleen ja siinä samalla taisi likka saada siipeensä.
Kurja homma tuo Kaisan jalkavaiva, sillä kaksijalkaiset ilmoittivat Saimin ja Kaisan juuri viiteen koiranäyttelyynkin (mua ei ilmoitettu mihinkään, kun kerran pitäisi jälleen kerran pyrkiä äidiksi ;)
Emäntä on jo epätoivoinen Kaisan suhteen ja pelkää sen olevan lonkkavaivainen surkimus. Vaan eiköhän se asia ainakin vähän avaudu tiistain koirahieronnassa...

Mökkiunia

Kun emäntä haluaa illalla paneutua sänkyyn, on hänen ensin poistettava peiton päältä minut ja Kaisa. Hautauduttuaan peiton alle hän ottaa Saimin mukaansa ja me Kaisan kanssa ponnistamme takaisin peitolle. Seuraavaksi isäntä koettaa päästä makuulle ja joutuu tietysti jälleen kerran poistamaan jo murahtelevan Kaisan ja minut sängystä peiton alle päästäkseen. Sillä kohtaa Kaisa jää nojatuoliin ja minä ponnahdan takaisin sänkyyn isäntäväen väliin peiton päälle. Ja kun hetki on kulunut, Kaisakin tunkee porukkaan isännän jalkojen väliin.
Muutaman hetken kuluttua Kaisan ja minun tulee kuuma. Minä siirryn nojatuoliin ja Kaisa lattialle, kunnes meidän tulee kylmä ja kipuamme takaisin sänkyyn.
Taas kuluu tovi ja minä siirryn lattialle vilvoittelemaan ja kävelen vahingossa Kaisaa oskettaen sen ohi. Kärtty vetää pultit ja murisee vihaisesti. Hetken kiputtuaan sekin vaihtaa paikkaa,mtällä kertaa nojatuoliin. Näin yö menee tunnin sykleissä sängyssä, lattialla tai nojatuolissa...paitsi Saimin osalta, joka nukkuu emännän vieressä peiton alla huppukuurussa tyytyväisenä koko yön...neljä yhteistä yötä samassa huoneessa ja punkassa isäntäväen kanssa antaakin heille tuolla nukkumisrytmillä hyvän perusteen palata takaisin kaupunkiin kesää odottamaan (silloin joudumme nukkumaan omissa punkissamme : )

Lunta tulvillaan oli raikas kevätsää...

Jaahas, yöllä tupsahti 15cm tuoretta puuterilunta tukkimaan polkumme ja pilaamaan hienon kivikovan lumipinnan jäällä. Päivällä aurinko kuitenkin kaivautui pilvistä ja pikku hiihtoreissun aikana pääsin laskemaan järvenrannan pikkueläimet. Saimi ja Kaisa laiskottelivat laukaten suksipellejen perässä, mutta meikälikka riuhtoi rantapusikoissa oikein voimainsa tunnossa. Mikäs kipitellessä, kun muonasaavi aina odottaa lämmitetyissä sisätiloissa : D
Iltapäivän pungersimme sitten (koira)porukalla rantaviivassa auringosta ja Kaisan saamasta orapihlajan oksanhaarasta naatiskellen. Taisi mennä kolme aaria puhdasta uutta lunta entiseksi moisella tamppauksella. Onneksi pääsimme saunaan sulattelemaan isoimpia jääkökköjämme ja muutenkin lämmittelemään. Pikku löylyjen jälkeen jouduimme karanteeniin mökkiin kaksijalkaisten jatkaessa löylynheittoa. Kevyeksi kostoksi puunasimme hellalle unohtuneen paistinpannun ylimääräisistä jauhelihoista :))

Kovaa hankea ja juoksua

Yö maalla isäntäväen kanssa samassa punkassa aloitti tämänvuotisen hiihtoloman. Hieman oli porukalla vuorotellen kuuma tai muuten vain huono asento ja se lievästi häiritsi katkottomia unia...vaan tietäneekö joku meidän porukastamme, mitä se tarkoittaa :)
Yöllä ja aamulla oli kunnon pakkanen (ei kuitenkaan ihan -20C...vain -18C ;) ja sen ansiosta hanki kantoi meitä nelijalkaisia. Kaksiräpyläiset joutuivat turvautumaan suksiin vaikka järvellä olisi kyllä pärjännyt hankikannolla vaikka traktorilla.
Pidemmällä pikku ulkoilullamme kiidimme Mälitynjärven ympäri, lähinnä tietysti rantoja pitkin ja pupuja tavoitellen. Keikka oli kohtuurankka, joten mökillä pikku lepäilyn jälkeen tankkasimme itsemme turvoksiin ja otimme kunnon päikkärit. Siitä heräillessämme oli aamun puoli aurinkoinen pakkanen vaihtunut lumimyräkkään ja kovaan tuuleen, jota kävimme ihmettelemässä ennen seuraavaa ruokailutaukoa...

Hiihtoloman viettoon

...ja pakkanen tuli. Mökkimatkamme pääsi alkamaan sen verran ajoissa, että ehdimme perille valoisan viime hetkinä. Isäntäväki vapautti ymmärtäväisesti meidät järvelle kiitämään heti kättelyssä ja lunki vielä itse perässä. Lumi ja vesi jään päällä oli sen verran ehtinyt jähmettyä, että me piskit pysyimme pohjoisrannalla kivasti lumen päällä hankikannolla, mutta kaksijalkaiset joutuivat turvautumaan moottorikelkan uriin kuivajalkaisina pysyäkseen. Paluureissulla etelärantaa pitkin jouduimme me nelijalkaisetkin leikkimään kengurua, sillä nyt lumen pinta petti tassujen alla ja siinä vielä polkuanturatkin kastuivat. Saattaapa olla, että tämän tulevan mökkeilypuoliviikkoisen aikana jalakarvat singlautuvat, sen verran kova ja leikkava tuo hangen pinta on. Vaan nyt unelle ja aamulla tarkastamaan, onko pakkanen kiristynyt uhattuun -20C:een.

Ennakkotutkimusta

Outo iltameno, mutta kyllä sillekin lopulta selitys löytyi. Isäntäväki meinaan toimitti autollisen roipetta ja meidät yllättäen "kesä"mökille iltahämärissä...myöhäinen ajankohta selittyy isännän tarpeesta katsoa talleenteelta naisten MM-hiihtoviesti : )
Tarkoituksena oli siis piipahtaa mökillä käynnistämässä lämmitys ja kuskata autollinen "hiihtolomatarvikkeita" kohteeseen jo etukäteen. Ilma oli suorastaan reippaasti plussalla ja lumi aika mössöä, joten meitin settereiden mökkimaaston ennakkotutkimus meni ihan kahlaamiseksi. Onneksi sentään ehdimme heittämään kevytripaskat ja pupukollaukset muutoin kuivassa kelissä, sillä heti kun olimme pakkautuneet autoon paluumatkalle ryhtyi taivaalta leijumaan jalkarättejä...ja tiheään. Toivottavasti huomenna on sitä luvattua pakkasta.

Saimin viikko naisena

Hupsis vain. Saimi on ollut koko viikon niin juoksullansa, niin juoksullansa. Poikia vältelläksemme olemme ulkoilleet ani varhain ja huonolla säällä oudoissa paikoissa ja taluttimessa...höpö höpö. Ihan on laukattu vanhaan tahtiin tutuilla lääneillä, eikä ainokaistakaan jäpikästä ole nähty edes kriittisellä etäisyydellä! Ai niin, nähtiinhän me sentään jo maananantaina naapuri Otto-jackrusseli. Pikkujätkä oli kyllä Saimista kiinnostunut, mutta toimitin sen tiehensä nuuskimasta ;)
Aika outoa, ettei ainutkaan labradorinnoutaja tai muu voimallisella libidolla varustettu setäkoira ole tunkenut reiteillemme...vaan eiköhän Sämpylän "viimeinen myyntipäivä" ala jo olla ohitettu tällä erää.

Tosi koiralauma

Aamiaisella oli tänään hieman ruuhkaa, vaikka Kaisa olikin jo ehtinut aiemmin ahmia osuutensa ulkoiltuaan isännän kanssa "erillisesti" lihaskipujensa takia. Meillä oli näet evästäjiä kolmesta perheestä kaikkiaan viisi koiraa ja kuusi kaksijalkaista (sen minkä päissä häviämme niin jaloissa voitamme ; ))
Paikalla oli Frida-perro, Wäinö-pystis ja me setterit sekä tietysti kaikkien isäntäväet. Yllättävän hyvin edellinen ilta ja yö meni tuolla porukalla, kaikki saivat jopa nukkua omassa petissä aina kahdeksaan asti...sitten Kaisa halusi kedolle ja herätti mekastuksellaan koko talon. Onneksi isäntä ymmärsi toimittaa itsensä ja häirikön pihamaalle tunniksi, jotta pääsimme jatkaman unia.
Kävihän Wäinökin tietysti jossain siinä kohtia pisulla oikein ulkona, vaan eikös se taas lirauttanut yhden satsin olohuoneen matolle...nuorten miesten tapoja, heh.

Fasaanin pilkontaa

Puolen päivän korvissa Sämpylän kummit ja Pohjanpystykorvajätkä Wäinö saapuivat pitkästä aikaa meille. Wäpi on vielä sen verran nuori ja innokas, että sen perässä saa mennä kuivausrätin kanssa tällaisessa tapaamistilanteessa...eikä se muuten mitään Saimin juoksuistakaan tajunnut.
Mutta pääasia oli, että Saimin kummisetä oli ostanut fasaanin"taljaa", josta sitten saimme mekin maistiaisia. Oikeastaan niitä piti ensin etsiä ja se joka löysi sai napostella saaliinsa. No, Saimi ja minä ne löysi ja Kaisa ja Saimi söi...minä en noin kuivasta kamasta niin diggaa, saisi olla hieman lihaa matkassa! Kuten muistanette, Kaisahan on jo rutinoitunut sulansyöjä, joten se vielä lopuksi putsaa paikat höyhenistä ja muista roippeista ettei isäntäväen tarvitse imuria etsiä...

Orava ja tytöt

Ja vielä samoilla kulmilla...
Taas kerran olimme emännän kanssa iltapäivälenkillä. Tällä kertaa matkalla harjuun, kun tiellemme sattui orava! Otimme Saimin kanssa huiskahännästä asianmukaisen päivähoidon ja tuijottelimme sitä silmä kovana, josko elukka lipeäisi syötävälle etäisyydelle. Kaisa ei toivotun saaliin päälle ymmärtänyt, vaan pussaili naapuruston paikallle ilmestyneitä kuusivuotiaita kaksostyttöjä. Siinä onkin reipas likkapari, Kaisa sai nuolla niitä sydämensä kyllyydestä ja tyttöjä vain nauratti. Ihme kyllä, myös heidän isänsä ja äitinsä sietivät Kaisan hellyydenosoituksia lapsille tuosta vain. Taitavat tykätä koirista noin niinkuin enempi tai sitten meni Ystävänpäivän piikkiin...

Vietiin kuin vierasta s...

Emännän kanssa iltapäiväulkoiluun lähtiessämme jouduimme heti kättelyssä hankalaan tilanteeseen. Pikkumetsässä, keskellä meidän vakireittiämme, käkki vehnäterrieri Sara ja groenendael Joku ; ) emäntineen ja me jouduimme niitä puoliväkisin moikkaamaan. Belgin irvintä oli sen verran julmettua ja sen emännän estely voimallista, että ihan kosketusetäisyydelle emme päässeet yrityksistämme huolimatta. Emännän tuloksekkaat jarrutusyritykset ja väistöliike tuottivat sen verran tulosta, että pääsimme tervehtimään vain Saraa ja jouduimme saman tein "kaupunkikävelylle" vehniksen matkassa. Saran emäntä keksi hienon idean meidän emäntäämme auttaakseen ja pyysi saada kuljettaa Kaisaa ja sekös hupaisaa oli, sillä Käpy kiskoi sekä Saran, että emännän ojaan tutkimaan lähemmin tuoreehkoja jäniksen jälkiä...
Saran emäntä tuskin enää tarjoilee talutusapua ; )

Svenska talande bättre folket

Hmmm...emäntä soitteli Saimin juoksuista kennelin Riitalle ja siinä samalla tuli ilmi, että mulle oltaisiin nyt etsimässä ylkämiestä seuraaviin juoksuihin. Todennäköinen kandidaatti on Svean-maalainen jäpikäs, joten me kaikki setterit jouduimme pikaiselle pakko-ruotsille. Pedagogisesti tehokkain kielikylpy tuntuu isäntäväen mielestä olevan Radio Vega, jota mokomat soittavat meille radiosta koko työssäoloaikansa. Karkuunkaan emme pääse, häkeissä kun joudumme edelleen aikaamme viettämään. Nå ja, det går bättre och bättre dag för dag.

Öbaut 123 pulua

Outo, mutta mielenkiintoinen paikka heittää aamulenkki, tuo Tampereen keskustan halkaiseva Hämeenkatu siis. Aamusella isäntäväki toimitti meidät koiraeläimet ensin pikkumetsään ulkohuoneeseen ja sitten pakkauduimme porukalla Pasaatiin ja pörräsimme Nääshallin parkkiin. Sieltä sitten suorimme kirjaston kulmille ja kylille. Homma oli perjantai-iltaan verrattuna helppoa ja rauhallista, sillä sakea lumipyry ja sunnuntaiaamu vaikuttaa jonkin verran kaupungilla kulkevien henkilöiden määrään.
Ihmisethän eivät meitä muutenkaan yleensä (paitsi Kaisaa) kiinnosta, elleivät kaksijalkaiset sitten äidy jutulle jonkun kanssa, jolloin tietysti osallistun sivistyneesti räksyttäen keskusteluun ; )) emme siis olleet pahoillamme porukan puutteesta. Herpaantumattoman mieleenkiintomme sen sijaan ansaitsivat puluset, jotka lappoivat apetta yökulkijain hylkäämistä mäkkäriaskeista kyseisten ylikansallisten syöttölöiden nurkilla. Otimme varsinkin Saimin kanssa kunnon seisonnat aina puluparven havaitesssamme ja sitten vielä ripakat avanssit...siinä emännän/isännnä (vuorottelivat kahvoissa) olkanivelet tuulettuivat. Kaisa keräsi ohessa pisteet kotiin ja kulki lähes kunniallisen siivosti kaupungin lävitse aina rautatieasemalle ja takaisin.
Paluumatkan lopulla Hämeenpuistossa morjestimme hupaisan näköistä mustaa irlannisetteriä...sen isä oli aidosti punainen, mutta äitee oli enämpi sekoittuneiden (labbis etc...) henkien kooste. Eipä olisi uskonut, kuinka setteriltä se siitä huolimatta vaikutti. Saimikin melkein tykkäsi siitä, ei ainakaan ihan heti syönyt ; )

Saimi-sämpylän juoksuaika

Saimilla on sitten alkanut (jälleen) juoksu. Tuossa se sohvalla makoilee ja huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan suurella pieteetillä. Hyvä kun kaksijalkaiset likan tilan edes havaitsivat, huononenäisiä kun ovat. Jaa, saattapa tuo Kaisakin olla tietämätön tuosta naiseuden tilasta, sillä kun ei ole vielä ekojakaan juoksuja ollut...

Hiihtokilpailuissa pääkaupunkiseudulla

Hullua puuhaa, lähteä nyt työpäivän päätteeksi Vantaalle hiihtämään kilpaa! Onneksi jauholakki isäntämme sentään keksi pyytää meidät ja emännän katsomojoukoiksi.
Pääsimme siis käymään tuoreissa maisemissa yhden kahelin intomielisen harrastuksen ansiosta...taisi ukolla olla toinen tai kolmas kerta kolmeenkymmeneen viiteen vuoteen kilpahiihdon saralla.
Keimolassa, jossa suuri urheilutapahtuma pidettin, pääsimme koko setteriporukalla möyhyämään paksuissa ja tuoreissa lumipenkoissa emännän ystävällisellä ohjauksella.

Tarkastelemme porukalla Keimolan peltojen puputilannetta.

Pupuntuoksuja oli sen verran sakeasti, että emännän huumorintaju oli lähes mennyttä kun urheilusankari viimein selviytyi saunasta ja palkintojen jaosta (sijoitus 4. kaikki 3s podiumin reunapaikasta). Paluumatka Passatin peräluukussa menikin sitten tajunnan takamailla unta vetäessä ja turkkia kuivatellessa...

Ennen lähtöä oli isännällä vielä hymy herkässä Kaisan kanssa poseeratessa

Meesakadulla tiedustelemassa

Poikkeuksellisen kauniin sunnuntaipäivän kunniaksi kaikki paikallaolevat kaksijalkaiset päättivät lähteä ennakkotutkimukselle kummieni mahdollisen uuden residenssin sijaintipaikalle. Niinpä virittäydyimme kevyin eväin matkaan ja kuljimme kirsu maassa oravain ja pidempikorvaisten jälkiä nuuskien (paitsi Frida, joka nuuski ihmisjälkiä ja kulki sivistyneesti kummitädin ohjastamana...se kun on Tommy Virénin oppilaana nyttemmin) kohti uusiorakennusaluetta. Lähellä kohdettamme saimme vainun ja isäntä jo uhosi saaliseläimemme olevan peräti peuran (eikun kauriin)...vaan sehän olikin julmetun suuri peltojänis (eikun rusakko). Saimi lallatteli hyvän tovin pakenijan perään ja Kaisan kanssa intoilimme muuten vain lopunkin sivistyneen koiran maineemme ojanpenkkoihin.
Noin muuten reissu oli oikein mukava, vaikka kaksijalkaiset eivät meille eväitään jakaneetkaan!!
Kotosalla sitten syyniin joutuessamme emäntä viimein havaitsi Saimin polkuanturoiden (kaikissa jaloissa muuten) isot ruvet ja niin sai Saimin viimeviikkoinen alituinen lumen tassuista kalvaminen selityksensä. Missä lienevät sitten (mökillä tietty) reikiintyneetkään? Kaisallakin on sen verran vaivoja, että takareisiä saa hieman hieroskella. Tuntuvat hieman rasiintuvan lumessa hyppelystä, toisin kuin minulla nyt. Pomppu pelaa ja intoa piisaa, vaikka vaaka tänään näyttikin aamulla peräti 24,5kg isännän viimeviikon rajoitetusta ruokatarjoilusta huolimatta. (Kaisa 23,5kg ja Saimi 24,5kg).

55min=150m

Isäntä oli tänään valveutuneessa tilassa ja pyrki kouluttamaan meitä pikku settereitään kulkemaan taluttimessa asiallisesti (tarkoittaa: ei eri suuntiin singahtelua täydellä vauhdilla, ei kuljettajan kiertämistä sekä oikealta että vasemmalta puolelta eri koirat eri aikaan, tai sitten yhtä aikaa, ei päämäärätietoista kiskontaa jonnekin muualle, eikä edes jäniksen/oravan/muun riistan jäljille vetoa).
Koulutustantereena toimi tällä erää kotimme edustie, jolla kuljimme aina sen aikaa yhteen suuntaan kun käyttäydyimme asiallisesti porukalla. Tällä metodilla ehdimme ensimmäisen vajaan tunnin session aikana liikkua plusmerkkisesti aiottuun aloitussuuntaan peräti 150m!!
Jatkamme harjoituksia...

Turhaa mörinää

Heräsimme aamulla siskonpedistä maalta. Kaisa oli kyllä pitkin yötä miettinyt ja etsinyt parempaa unenottopaikkaa ja häirinnyt kaikkien muiden yöhyvinvointia... Vaan eikun ulos ja metsään ohimenneiden elukoiden jälkiä laskemaan pikaisesti ennen aamiaista. Sen verran oli keli yöllä lämmennyt, että meistä turkillisista sai taas keräillä lumipaakkuja hyvän tovin ennen ruokailemaan pääsyä.
Evästyksen jälkeen pistimme ottaen koiraporukalla pikku ettonet, kun taas kaksijalkaiset harjoittivat ilmeisesti lukemista, ainakin niistä käsissä pidettävistä kilon painoisista paperipaaleista päätellen. Iltapäivän alusta ulostauduimme jälleen. Tällä kertaa tarkoituksena oli matkailla jaloitse/suksitse kotijärveä pitkin joku viisi kilsaa, mutta jo heti ulkona ihmetellen kuuntelimme järveltä kuuluvaa möytryämistä. Ja eikös mekkalan lähde paljastunutkin melkein heti kotorannasta lähdettyä, sillä seuraavassa lahdessa oli parvi avolavapakuja ja jääspeedway-moottoripyörä. Kuski kaasutteli jäälle aurattua rinkulaa mutkat melkein vaateriin kallistamalla ja aikas hyvää vauhtia vielä. No mehän meinasimme suikata Saimin kanssa mörinälähdettä heti tarkastelemaan, vaan kaksijalkaiset ehtivät tällä kertaa rivakasti komentaa meidät ruotuun, joten speedway-tutkimuksemme lössähtivät siihen. Korvaukseksi ulkoilumme reititettiin lähijärvelle, jonka rannat sitten tutkailimme suurella hartaudella. Sen verran suurella, että minun parsittu etujalkani ja Sämpylän parsittu takakoipi menettivät karvansa ja nahkansa...niitä saapi nyt sitten parannella kotikonnuilla ; )

Kaakkurilammen ylihiihto

Otsikkohan siis koskee kaksijalkaisia huoltajiamme, noin pääasiassa. Olimme tietysti koiralaumallamme matkassa mukana, mutta ilman suksia ;)
Kaakkurilampi on isäntäväen "kesäasunnon" lähellä sijaitseva suorutakko, jota ei sulana vuodenaikana juuri pääse veden äärelle asti tutkailemaan. Vaan nyt se oli "helppoa", mitä nyt oli tarpeen hiihtää/juosta/rämpiä paikalle ja suhauttaa 50m lätäkön yli. Menomatkalla vain sattui olemaan hakkuuaukea ja pelto sekä muutama sakea vitikko läpäistävänä. Suksihemmot tuskailivat vitikoiden kanssa ja me koiraeläimet taas hakkuuaukealla, siellä kun lumi oli peittänyt kaikki suonsilmäkkeet ja muut koloset. Kaisa putosi muutaman kerran kokonaan näkymättömiin lumenalaiseen salakoloon ja eipä se matkanteko helppoa ollut Saimille ja minullekaan. Samalla tavoin upposimme enemmän tai vähemmän kokonaan lumeen suksijoiden suihkiessa naureskellen ohitsemme.
Kokonaisreissua kertyi vaivaiset neljä kilometriä. Olot olivat kuitenkin sen verran rankat, että kaksijalkaisilla meni hyvä tovi mökin kuistilla lumipaakkujemme irroitteluun, ennen kuin saimme pukeutua tuliteriin froteetakkeihimme ja käpertyä nojatuoliin unelle...

Kasvun rajat

...taitavat viimein olla saavutettu. Kaisalle ei meinaan ole enään parina viimeisenä päivänä maistunut nappulamuona...juusto tarjottaessa kyllä. Tänäänkin saimme Sämpylän kanssa Käpysen ärhentelyistä huolimatta nauttia loput nuoren neidin aamiaisesta ja päivällisestä. Kaisa tosiaankin yrittää laittaa meille muonavarkaille hanttiin papusaavinsa ääressä ankarasti irvistelemällä. Taktiikkana meillä onkin odotella, että neiti luulee isännän tarjoilevan jotain perin maukasta ja Kaisan ryhtyessä jonottamaan olettamiaan nameja, me saamme tankata itsemme huoletta ; ))

Tätiä rääkkäämässä

Silloin tällöin joku tuttu unohtaa, millaista meidän pikku settereiden kanssa on liikkua julkisilla väylillä.  Tänäänkin emännän veljen vaimo innostui iltapäiväulkoilullamme ottamaan haltuunsa kuljetushihnani...ja toteamaan muutaman hetken kuluttua minut, jo viisastuneen vanhuksen, ihan riiviöksi. Outoa, sillä minähän vain pysyttelin porukan etupuolella vahtimassa tulevia vaaroja ja siinä ohessa tutkailin aurapenkkojen etu- ja takareunat mielenkiintoisten löydösten (lausunto ei koske kuolleita pikkulintuja) varalta...

Barffausta

Kaisan käsitys raakaruoasta ei ehkä aivan sovi sen äidin perheen sofistikoituneeseen dieettiin verrattuna. Se kun vetelee mielikseen (isäntäväen huomaamatta) kuolleita Urpilaisia, ei kun urpiaisia kaduilta ja metsistä sellaisinaan. näyttävät oikein maistuvilta, jos jotain voi päätellä nauttimisvauhdista ; ))
Yllättäen tuollaiset tienposken raakapakasteet eivät ole aiheuttaneet minkäälaisia ruoansulatusvaivoja ja roippeetkin ovat poistuneet luonnollista tietä.
Vaan minä en kyllä söisi tuollaisia sitähän voi saada vaikka salmonellan...ainakin perheen kaksijalkaisten mielestä.

Viikko talvea takana

Maanantaina teimme koko porukalla enskin kaatiskeikan (laitoimme rikkoutuneen pesukoneen ja vanhan kiukaan kiertoon) ja sitten vierailimme lauman kanssa M&M:ssä. Se oli sen verran harvinaista herkkua, että olimme kuin lapset ekaa kertaa karkkikaupassa. Sinkoiliun ja rosvousyritysten jälkeen jouduimme tyytymään froteisiin kylpytakkeihin...Kaisa-lellikki sai myös Hurtan pinkin sporttihohtoliivin selkävetskarilla (ja Helmi-lellikki sai uuden nahkaisen kaulapannan, kirj. huom.).

Viime tiistaina sitten suunnistimme nk. "kaupunkikävelylle" emännän kanssa oikein valjaissa ja valoisalla (lue: emme päässeet juoksemaan irrallaan ihan koko reissua). Tällä kahden ja puolen tunnin reissulla näimme mm. kolme oravaa samassa puussa, joiden ainoa nelijalkainen silminnäkijä olin minä, Saimi kyllä haistoi huiskahännät, mutta Kaisalla ei vieläkään ollut hajua miksi ihmeessä kökötimme puun alla varttitunnin ; ) Emäntä on muutenkin huolissaan kärtty-Käpyn metsästyskoirakyvyistä. Se kun ei osaa seisoa muuta kuin neljällä jalalla, eikä ainakaan riistaa. Onneksi Kaisa on sentään oppinut Avarasta luonnosta Australian suuren valliriutan linnuston ; ))...ja jotkut vielä haukkuvat television demoralisoivaa vaikutusta!
Loppuviikosta oli pari päivää kunnon pakkasta ja meistä tuli aina lyhyidenkin lenkkien lopulla kolmijalkaisia valoissa vihreää odotellessa. Perjantaina kuitenkin pääsimme järven jäälle sinisen hetken aikoihin isäntää vastaan ja käytimme tilaisuuden hyväksemme koluamalla rantavitikot perusteellisesti.
Lauantaina pakkanen lopahti ja aamusella isäntä kaivoi potkukelkan varastosta aikeenaan vedättää meillä itseään jäisillä kaduilla. Saimme Saimin kanssa päällemme husky-valjaat ja kun äijä oli saanut releet kasaan kadulla, piti olla aika lähteä kokeilemaan. No, aamu kun oli, niin piipahdimme ensin ykkösellä ja sitten kakkosella ja sitten minä innostuin vielä haukkumaan siinä kelkan ympärillä. Tämä häslinki tuotti meikäläiselle negatiivisen tuloksen, sillä jouduin lähtemään emännän ja Kaisan seurassa ihan muualle kuin Saimi ja isäntä. Saimi kun kelpasi vetokoiraksi hieman rauhallisempana tapauksena. (Saimi kuulemma vetää ihan mukavasti).
Pääsin minäkin tietty sitten lenkin lopuksi vetämään kelkkaa, mutta arvosanaksi tuli vain 6-, sillä veto ei ollut toivotun tasaista ja räksytys sekä lumikökköjen kimppuun hyökkäily kuulemma haittaa vetotöitä.
Sunnuntaina eli ihan äsken käväisimme taas järvellä. Kiersimme saaren ja kävimme vastarannalla ihmettelemässä kaatuneen kuusen suurta juurakkoa.

Kotosalla jouduimme vaihteeksi puntariin ja säkämittaukseen ja tässäpä "tulokset" isoimmasta pienempään (hmmmph!):
Saimi on 63cm korkea ja painaa 25kg, Kaisa on taas 60cm korkea ja painaa 23,5kg ja porukan pienimpänä minä, Helmi-Orvokki, 58cm ja 23,5kg...

Reissun jälkeen hieman väsyttää...

Pikku polkat maalla

Aamupisuttelun jälkeen koiralaumamme pakattiin Passatin ahteriin maalle lähtöä varten. Tuolla aamuhädän hetkellä perheen pikku Käpy näytti muuten isännälle mallia tottelevaisuudessa ja juoksutti äijää pitkin naapurien takapihoja, kehotus ja komento kun eivät kelvanneet kuuloluille aidan tyvestä löytyneen lehmänsorkan vuoksi. Kaikkea sitä ihmiset ulos unohtavatkin ; ))
Autoon pakatessakin tuli pikkuisen johtajuusongelmia Kaisan ponnahtaessa heti ulos heti loosteriin jouduttuaan. Tällä kertaa isännän tavallista ärjympi äänen käyttö johti tulokseen ja Kaisa antoi pakata itsensä matkaan.
Maalla isäntä ripusti kaulaani loggerin ja sitten teimme pikku hiihtoretken järvien jäillä (joo, hyvin kestivät, jopa ojien suissa) Rannoilla oli kiitettävästi pupujen ja muiden mielenkiintoisten nisäkkäiden jälkiä, jotta sain kerättyä lokiin hieman enemmän kilometrejä kuin kaksijalkaiset. Isännän hiihtomittariin näet kerääntyi lohnusteluuhiihtoa kuusi kilometriä, kun taas minun lokiini kertyi runsas 16km. Paluureissulla saimme taas aiempien talvien tapaan väistellä moottorikelkkoja, onneksi olimme juuri silloin hieman leveämmällä kohdalla järvellä. Perillä saunatuvalla meistä hurtista sai ensin rapsia kilon lunta, ennen kuin pääsimme sohvalle pötkölleen. Ja makkaraakin sai pätkän, sekä "raakana" että paistettuna. Pikku-koira Kaisa oli kipitellyt kanssa koko reissun ja sekös sitä väsytti ja eikös pikkulikka taas saanut ärjyhepulin Saimille, kun Sämpylä koetti kääntää kylkeä sohvalla. Pikku perkele tirskautti kiinni Saimin korvasta ja muristeli itsensä pois kaikkien suosiosta. Jälleen kerran! On siinä kova homma yrittää koko porukalla kasvattaa Käpysestä edes jokseenkin siedettävä laumaeläin...

Sääsken viimeiset hetket

Eilen löytyi kellarista sääski, hirveä haapsiainen, jota Kaisa yritti tuloksetta metsästää. Tänään minä nappasin siivekkään kiinni ja teloin sen lentokunnottomaksi, Saimi haukkasi siitä palaisen ja syömakelvottomaksi totesi. Toisin kuin Kaisa, joka sitten lopulta hotkaisi kesämuiston evääksensä...
Todettakoon myös, että emäntä on nähnyt koko päivän suunnattomasti vaivaa kouluttaaksensa meitä ihmetemppuihin, tai oikeammin uuvuttaakseen meidät (lue: Kaisan) reporangoiksi. Erityinen panos pantiin Kaisan pujottelukoulutukseen, josta isäntä sai illalla näytöksen. Mukavampi nakki oli emännän neronleimaus kouluttaa meitä etsimään oloseen heittämiään nameja...arvaatkaapas ehtikö Kaisa yhdellekään ; )

Järjestelmäasiantuntija

Kiireinen etätyöpäivä

Pommeja lentää...

Hieman käy voimille tämä metsästyskoiran status näin uunna vuonna. Raketteja kun on nyt syydetty taivaalle iltakuudesta alkaen. Onneksi isompi pommitus alkaa nyt hiljalleen toeta, josko pääsisi rauhassa iltapissille. Saimi ja Kaisa kävivät koettamassa juuri ennen puolta yötä ja eikös lähinaapuri juuri silloin syössyt arsenaalinsa taivaalle! Pikkuisen moinen metakka ja suihke hermostuttivat Käpyä, joka singahti Flexi vingahtaen sisätiloihin, kun taas Sämpylä kuseskeli hankeen kaikessa rauhassa ; ))

Peuramettällä, peuramettällä...

Taas on hanki lähdöss maast, eli suojan puolella keikutaan ja lumi on ihan lösöä, pitkästä aikaa, melkein koko joulukuu kun meni pakkasen puolella.
Oltiin sitten porukalla tavanomaisella aamulenkillä harjussa, kun Saimin ja minun kirsuun tarttui yllättäen peuran haju. Me ilmavainukot vain oltiin pahan kerran jäljessä tapahtumain kulusta, sillä Kaisa ja isäntäväki sattuivat olemaan melkein kosketusetäisyydellä tuon mainitun peuran kanssa! Isäntä äkkäsi ekana koikkelehtijan ja alkoi saman tein karjua Saimia ja minua luokseen. Siinä samalla, kun loikimme komentoa kohden, peura, eikun kauris, paineli sivuitsemme ja Kaisa kaaresti jäljillä perässä. Sen verran senkin menoa aluksi saatiin jarruteltua komentokielellä, ettei Käpy aivan ehtinyt kauriin kintereeseen ; )
Isäntä köytti meidät ikäneidot taluttimiin, mutta Kaisa sai painella emännän suosiollisella avustuksella rauhassa mini-hirvieläimen jäljillä Zetaa saalista etsien. Me Saimin kanssa korvasimme vapaan liikkumisen ilon reutomalla isännän olkapäät helliksi navakan etelätuulen tarjoillessa kirsuun kiihdykettä.
Olipas reipastuttava aamumatka yllätyksellisen (tai no joo, johan tuo oli neljäs havaitsemamme kauris normiulkoilualueellamme) vieraan tarjoilemana, sillä paluureissulla saimme tarkastella kahleista vapaana koko porukalla tikkusorkkien jälkiä...

Lenkin jälkeen...

No nyt on taivallettu tuollaiset 15km reippaassa pakkaskelissä (kaksijalkaiset eivät tietenkään saaneet kasaan ihan niin paljon kilometrejä). Huonona puolena tuollaisessa pöhrylumessa taivaltamisesta ovat melkoiset paakut varpaiden välissä ja jalkahapsuissa, mutta lähtipä reissussa ainakin hieman joulurasvaa...minulla oli nyt painoa 23,5kg, Saimilla 25kg ja Kaisalla 22,5kg...eli nyt syömään ;))

Vertailua

Isäntä kollasi tätä blogia "hieman" taaksepäin ja etsi hieman tilastotietoja. Erään päivän, eli maanantain 19.1.2009, mittaustulosten perusteella minä, Helmi-Orvokki painoin kokonaista 15,6 kg ja säkäkorkeuteni 53,5cm.
Vaan, vastaavat mitat ovat Kaisalla nyt 24kg ja 56,5 cm...minä painoin nyt peräti 25,5kg ja Saimi aina 26,5kg...pikkuisen on mennyt kinkkua liikaa alas. Onneksi pitkä lenkki odottaa, pakkasesta huolimatta (-20C).

Joulurauhan rikkoja

Tuskin olivat Turun kaupungintalon parvekkeelta saaneet uhottua joulurauhan rikkojain kovennetuista rangaistuksista, kun Kaisa alkoi rettelöimään. Lahjoja saadessa likka kun poimi oikopäätä meidän muidenkin paketit parempaan talteen ja jos ei oikopäätä saanut, niin alkoi rähistä ja tapella. Homma meni Frida-perron kanssa melkein hammaspolskaksi ja siitäkös isäntäväki hiertyi ja raskauttavien asianhaarojen vallitessa Kaisa joutui pakkasen puolella olevaan pesuhuoneeseen jäähylle 10 minuutin käytösrangaistukselle. Ja meillä muilla oli sillä välin niin mukavaa : )

Hyvää Joulua!

...siis hyvää joulua meiltä kaikilta kolmelta setterineidiltä täältä Tampereen aamupakkasista (-18C )! Toivotuksiin yhtyvät myös kuvantilkkeenä kyykkivä emäntä ja kameran takana pilleskellyt isäntä.

Listoitusta

Sauna on viimein viittä vajaa valmis. Tänään asensimme listoja ja me muotoilimme joitakin jiirejä tarkemmin...

Juustoasiantuntija

"Pikkusisko" Kaisa on ryhtynyt varsinaiseksi juusto-alan asiantuntijaksi. Pari viikkoa sitten se makusteli hartaasti juustoveistä ja sen pehmeämmästä päästä tuli uusiomuotoiltu imeskelyn lomassa. Tänään se nouti pöydältä (likka muuten kiipeää seisomaan ruokapöydälle ja tyhjentää sen varsin perusteellisesti kaikesta maittavasta) juustohöylän ja muutti senkin varren designiä...isäntä saa siis näyttää taas puukkoa uusille varsiaihioille. Onneksi kellarissa on kuivamassa pätkä kirsikkapuuta.

Laatumakuukset

Vanhan vuodesohvan patja jouti viimein kierrätykseen. Oikeasti se päätyi isäntäväen sängyn alle väliaikamajoitukseen kunnes saamme uudet sängyt hajalle. Nyt meistä jokaisella on oma pesä ja minä tietenkin etuoikeutettuna sain pesäni pöydän alle, joten siinä on jopa katto...

Erinomainen ulkoilupäivä

Pikku pakkanen ja sopivasti höttöistä lunta sekä kerrankin kunnolla aikaa ulkoiluun, koko porukalla. Sitten kun vielä mennä laukattiin riittävän pitkälle, eli ns. pellon takametsään asti, niin eipä voi enempää toivoa ;)
Reissussa näytti olevan melkoisesti muitakin koirakkoja ja yhden populan (2 x labbis, 1 x wisla) kanssa remusimmekin hyvän tovi. Käpy varsinkin naatiskeli kipittämällä keppi suussa nelikuisen labbiksen edellä, kunnes Saimi hikeentyi pennailuun ja ryhtyi röykyttämään Kaisaa...

"Lääkärin lausunto"

Perjantai-illan kunniaksi lähdimme oikein kutsuttuina vieraina puurojuhliin perhetutuillemme. Luvassa oli siis morjestus Pampi-bernin kanssa ja kunnon remuamista takapihalla...ja ehkäpä vähän herkkujakin ; )
Ja näin kävi!
Kaisalla oli tällä reissulla ensimmäinen tapaaminen juuri Pampin kanssa ja aikas tyylikkäästi pikkulikka sen hoitikin orjailemalla sopivasti "alkuasukasta".
Juhlavieraiden joukossa oli myös kummisetäni (ja tietysti kummitäti ynnä Frida), joka innostui isäntäväen ruinaamana tarkastamaan Käpy-Kaisan kulmahammastilannetta ja loihe lausumaan tarkastuksen jälkeen, että nyt näyttävät leuat kasvavan asianmukaisesti ja hampaatkin sojottavan haluttuihin suuntiin!

Kaisa kasvaa ja minä uin

Hyvää joulukuuta kaikille! Talvi on menollaan vaiheessa 2 ja pakkasta piisaa toistakymmentä astetta. Aamulla ennen ulostautumista meidät vaihteeksi punnittiin ja vaaka näytti minulla 23,5kg, Saimilla 25kg (ilmankos sillä on aina nälkä) ja Kaisalla 21kg. Kaisa on muuten jo ainakin 55cm korkea sään puolesta.
Lenkillä kävimme suolla ja minä testasin pikku-Tohlopin lumen peittämää pintaa. Isäntä ehti juuri ilmaista toiveensa, etten astuisi jäille, kun jo solahdin läpi. Onneksi avannon reuna kesti ja ponnahdin takaisin kuiville, että heps vain. Mitä nyt hieman perä kostui ; )

Sauronin silmä

Isäntäväen vanha Siemens-pyykinpesukone laski sitten alleen, mutta onneksi matot eivät kastuneet :). Toimenpide aiheutti gigantteja eleitä ja monttuun ilmestyi Sauronin silmä. Ihmettelimme porukalla linkouksen ujellusta ja ohiviliseviä farkun nappeja. Saimista se näytti jopa paremmalta kuin telkkari.

Taloudessa on myös alkanut ns. joulunalussiivous ja Kaisan ihmetykseksi lattiaan on viimein laitettu matot. Meistä muista se oli jo korkea aika, sillä makoilu lattialla plyyshimaton päällä on suunnattomasti kivempaa. Kaisan mielestä varsinkin nukkamatot ovat omituisia ja toivomme, etteivät ne liikaa muistuta nurmikkoa, sillä viime talvena Frida luuli niitä useinkin nurmikoksi ja keväällä ne näyttivätkin siltä. Nyt ne haisevat mökiltä ja mäntysuovalta. Ainakin toistaiseksi.

Tulikärpäsiä

Isäntä osti Kaisan viime lekurireissulla meille ledivalot, josko näkysimme paremmin aamu- ja iltapimeässä juoksennessamme. Testireissulla pellolla isäntäväkeä huvitti kun kaarestimme aukkoa ristiin rastiin, ledit loistaen, näyttäen aivan tulikärpäsparvelta...

Me ja kaksi muuta

Eilen illalla residenssiimme tunkeutuivat kummisedät ja täti ja Frida ja Väinö. Ensi kertaa olimme siis kaikki koolla koko laumalla. Rahallisesti laskettavia vahinkoja syntyi yllättävän vähän, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisasi. Varsinkin nuorisoketju hioi lakat irti lattiasta kiertäessään keskusmuuria ympäri.

Väbä

Saimin kummisetä morsmaikkuineen oli hakenut viikko takaperin jostain takametsistä (Kajaanista siis) talouteensa perheenjäsenen (ennen niitä tehtiin ihan itse), eli Pohjanpystykorvapoika Väinö-Klemetin.

Wäinö-Klemetti 9vk

Ötökkä oli siis tavatessamme vasta yhdeksänviikkoinen tärpästikkeli ja painoi kaikki kolme kiloa. Isäntäväki pelkäsi meidän oikopäätä telovan moisen hippiäisen, mutta melkein meni toisin päin, sillä Väbä on reipas jätkä ja rohkea karhunkaataja...ehkä joskus.

Kaisan kaunokirurgiaa

Tänään kävimme Oiva-eläinlääkärissä Pirkkalassa. Tiskille joutui Kaisa, jonka kahteen alaetuhampaaaseen laitettiin pinnoitetta. Lääkäri arveli kiillevaurion syntyneen alakulmureiden muinaisen poiston takia. Ehkä ne olisi sittenkin kannattanut vain lyhentää. Nyt hymy kestää taas Dentastick-mainosta, eikä lääkärin mukaan tarvita enää jatkotoimia. Samalla unella hieman jyrsittiin yläientä, jotta hitaasti paikkansa löytävä alakulmahammas vihdoin asettuisi kohdalleen. PS. Ruoka näytti kuopukselle maistuvan heti kotiinpaluun jälkeen.

Hammaslääkäri(ssä kotona)

Kummisetä on valmistumassa juurimiten hammaslääkäriksi ja Fridan isäntänä opetellut tietysti hieman myös koirahammas-asiaa. Niinpä pääsimme/jouduimme Saimin kanssa hammaskiven poisto-operaatioon. Me kun olemme perin cooleja settereitä, niin homma sujui teelusikalla  ja istu-komennolla kuin vettä vaan....paitti ettei meillä nyt juuri hammaskiveä ollut ; ))

Saimi operoitavana

Kulmahampaat keijulle

Kaisan maito-yläkulmureiden iltasoitto oli eilen. Univetti eli entinen Etelä-Tampereen Eläinklinikka otti pikkulikan vastaan näppäsen tunnin aikataulusta jäljessä. Myöhästymisestä oli tässä tapauksessa oikeastaan vain hyötyä, sillä Käpy ehti kuivua räntäsateen aiheuttamasta kosteudesta (me taas Saimin kanssa hytisimme saman ajan auton takaluukussa karvat märkinä). Kaisan uinuessa operoitavana käväisimme me ostoksilla Bauhausissa. Tai isäntä kävi, me kun odottelimme silloinkin autossa, nyt vain onneksi lämpöisessä sellaisessa.
Kun tunti oli vierähtänyt nukkupiikistä, oli Kaisa jo palannut seuraksemme autoon, tosin isännän kantamana. Likka oli hieman vielä aineissa, mutta kun olimme ehtineet kotiin, pomppasi se jo reippaasti autosta ulos ja kipaisi pisulle. Eläinlääkäri oli arvellut, ettei neidille illalla vielä muona maistuisi, mutta eikös pikku setteri vedellyt pehmitettyä papusoosia peräti pari annosta yhteen syssyyn!
Iltasella isäntä sitten referoi emännälle lääkärikäynnistä suunnilleen seuraavaa: Kaisalta poistettiin kaksi maito-yläkulmahammasta, alaetuhampaiden reunimmaiset olivat jostain saaneet kiillevauriot...kivistä? Ja niiden uudelleenpinnoituksesta voisi kuulemma huolehtia joku "Oiva" hammaslääkäri ;)
Viitisen päivää pitäisi pidättäytyä kovien materiaalien syömisestä ja kahdesti päivässä nauttia kipulääkettä muutaman päivän ajan. Ja mikäli suusta valuu muuta kuin verta ja kuolaa, niin sitten yhteys lääkäriin : D
Huomattakoon vielä, että isäntä punnitsi lekuri-vaa'alla Kaisan painoksi 18,4kg!

Kaisan eka jänis

Illan harjulenkillä juuri ennen pilkkopimeää pääsimme Saimin kanssa uljastelemaan pupunajossa. Harjun laelta näkyi hitaasti pompiskeleva pupunen hienosti siluettina katuvaloja vasten ja pääsimme mainioon lahtausyritykseen siskolikan kanssa ns. täyttä vauhtia. Isäntä ihasteli/karjui/pelkäsi harjupolulla, kun kiihdytimme alarinteeseen pitkäkorvan molemmin puolin haarukoiden. Ristiturpa vetäisi kaasun pohjaan ja ehti kuin ehtikin alta pois enne kuin pölähdimme paikalle vajaa 50kh/h...jarruttelu puuston vuoksi ; ))
Loppu hyvin, kaikki hyvin ja emme jääneet auton alle, kukaan.
Loppureissulla olimmekin sitten narussa, mutta Kaisa oli irti ja löysija näki ihan omin neuvoin oman jäniksen ja jäljitti sitä hyvän tovin! Nyt meidän perheessä on sitten kolme hullua metsäkoiraa, sillä Kaisakin innostui jänön jäljittämisestä siksi, että isännällä oli kova työ saada se köyden jatkoksi.

Se oli sitten Riittakin kylässä

Rakas kasvattajamme piipahti morjenstamassa settereitään ja mua viime perjantaina. Kaisa pääsi hieman tavallista tarkempaan syyniin vierailun aikana ja eikös isäntä heti maanantaina varannut ajan lääkäristä heti huomiseksi, eli keskiviikoksi. Tällä kertaa on tarpeen raapia pois Kaisan yläikeniin betonoidut maitokulmahampaat. Isäntäväki on niitä nyt vemputellut useamman päivän ja Riittakin kokeili, mutta kiinni ovat ja pysyvät, kunnes veitsi heilahtaa ja ien halkeaa. Tuoreet rautakulmurit ovatkin jo ehtineet kasvaa rinnalle hyvän matkaa...ai ai, kun tulee oma nuoruus mieleen ; )

Vuosi Vethaus-asiakkaana

Siitä on nyt aik tarkaan vuosi, kun laumamme "koettelemukset" alkoivat Saimin takajalan vaurioitumisella rappusissa. (tarkemmat selostukset ao. päivien kohdalla blogissa)
Kotipaikan eläinlääkärin suosituksesta seikkailimme silloin ensi kertaa Hartulan Vethaus-eläinsairaalaan, jossa Saimin takajalan operoi Anssi Tast. Anssi poisti sitten vielä asentamansa ruuvit ja vaijerit tammikuussa ja Saimin kulku on nyt vähintäinkin samaa luokkaa kuin "ehjänä". Minähän sitten teloin "jänismetsällä" oman (etu)jalkani maaliskuun lopulla. Silloin hurautimme heti kättelyssä Hartulaan päivystykseen, vaan emme tulleet varmistaneeksi, että paikalla olisi oikea ortopedi. Kuvat otettiin ja päivytävä lääkäri ei niistä kummenpaa havainnut, mutta emännän soitellessa seuraavana päivänä tällä kertaa toiselle ortopedille, Virolaisen Juhalle, löysi Juha kuvista heti murtuman ja niin minunkin ranteeni operoitiin ruuvilla ja "rautalangalla". Kesä meni ajoittaisella onnuskelulla ja elokuussa keinotekoiset tuet napsaistiin pois, taas Juhan toimesta, ja kulkuni parani rivakasti. Nyt voin vetää pari pitkää päivää metsässä tai pelloilla, ennen kuin selkä vetää sen verran juntturaan, että tulee onnuttua päivä pari. Fyssari saa paikat kyllä auottua ja kyllähän tuo jalkakin alkaa hiljalleen saada voimansa takaisin...ei siis kannata teloa etujalkojaan, takajaloista ei sitten olekaan niin väliksi ;)
Lopputulemana voimme Saimin ja isäntäväen (ai niin, otettinhan Kaisaltakin siellä hampaita ;) kanssa todeta, että Vethausin Anssi ja Juha osaavat kyllä hoitaa jalkavammoja, muut ehkä eivät...

Maalla matkailemassa

Isännän loman lopuksi ja pihatöiden lopettamisen kunniaksi koko perheemme suuntasi pariksi päiväksi maalle. Pakkasta piisasi kuusi astetta ja lunta oli ilmestynyt yön aikana hieman lisää ja aurinkokin paisteli kirkaasti. Niinpä kevyiden lumitöiden ja alustavan mökinlämmityksen jälkeen lähdimme metsälenkille uuteen talveen. Suuntasimme viimesyksyn tapaan ns. lehdokkimetsän kautta Karhen pelloille ja pikku seilailun jälkeen sinne pääsimmekin. Kaisa oli siinä reissun puolivälissä jo aikamoinen jääpallerokokoelma ja me olimme Saimin kanssa juosseet varmaan jo kymmenen kilometriä (Saimilla oli kyllä GPS-loggeri kaulassaan, mutta sitä ei pääse täällä maalla purkamaan) siinä kuin kaksijalkaisten mittari näytti kolmea kilometriä.
Pelloilla piti ylittää aikas leveä oja haluttuun suuntaan päästäkseen. Minä pääsin siitä helposti yli ja samasta paikasta muutkin sitten tulivat...mitä nyt isäntä heitti Kaisan ojan yli ensin!
Loppureissu joudutiin sitten eräänkin suunnistajan ansiosta rämpimään hirveissä kaseikoissa hakkuuaukeilla peltojen sijaan. Tarkkaan ottaen muut kuin minä rämpivät, sillä meikä kiersi toista kautta ja selvisi metsän kautta koukkaamalla paljon helpommalla :)
Niinpä olinkin porukasta se, jolla oli viime metreillä vielä virtaa jäljellä...jaa no, Kaisakin oli yllättävän pirteä. Saimilla ja emännällä sen sijaan olivat vieterit aika suorina.
Vaan kyllä minuakin muiden lailla nukutti kuivauksen ja peittelyn jälkeen saunatuvassa...

Lunta!

Kaisa oli aika ihmeissään, kun illalla satoi maahan ensi lumi! Se kulki koko iltareissun kuono maassa ja söi puolen kilometrin kielenlevyisen uran tuoreeseen (sentin) hankeen ;)

Fysiossa

Keskiviikkona oli toiseksi viimeisen fysioterapeuttikäynnin aika. Tällä kertaa pääsin paikalle Kirsin luo isännän kyydissä. Muukin lauma oli matkassa, mutta Kaisa ja Saimi saivat jäädä autoon happanemaan hoidon ajaksi.
Normaaliin tyyliin huitelin aluksi kävellen isännän vierellä ja fyssari tarkasteli reissun etenemistä. Arvosteluksi tuli oikein hyvä, sillä en kuulemma ontunut yhtään ja muutenkin vaelsin suoraan. Tämä oli hieman yllättävää, sillä edellisen viikonlopun kaksi metsäpäivää onnuttivat minua vielä maanantaina...
Sitten kiipeilin telineitä ja juoksin aitoja ynnä tasapainoilin jollain ihmepallerolla ennen lihasten hierontaa. Selkä on kuulemma aika jäykkä, sitä saisi kotonakin vähän lääppiä.
Kun sitten homma oli ohi, isäntä vei meidät kaikki ulkoilemaan Pyynikille. Siellä me sitten kiskoimme ja rynnimme joka puskaan pupujen ja oravien jäljessä niin että isäntä sai hävetä huonoa koulutustulostaan muiden, hyvin sivistyneiden koirien, seassa kulkiessamme :)

Personal Trainer

Saimista on kehittynyt hyvää vauhtia kunnon henkilökohtainen valmentaja. Eilenkin iltapäivän harjulenkillä Suihku-Sämpylä nappasi kepin kolmasti hampaisiinsa ja usutti Kaisan leikkiin. Sitten juostiin perätoukuria muta ja lehdet lennellen hyväkin tovi kerrallaan. Saimi on rimpassaan vielä noin kolme kertaa vauhdikkaampi kuin Käpy-Kaisa, mutta onhan hippiäiselläkin jo vauhti kasvanut. Rajustipa vielä. Välillä kyllä Saimikin "jää kiinni" ja silloin ovat korvakarvat kovilla Kaisan napatessa oikopäätä huituvista kiinni hauen lailla.
Minä, hieman vähemmän innokkaana lapsenvahtina, olenkin sitten saanut nauttia ihan rauhassa metsälenkeistä...jalka pelaa ja mieli virkistyy ; )

PT motivoi oppilastaan ; )

Viikkoraportti...tai joku sen tapainen

Torstaina 11.10. minulla oli fysioterapeutin kohtaaminen. Operaatio oli keskellä päivää, joten emäntä etätyöpäivänään kuskasi minut vetkuteltavaksi. Homma meni ihna mukavasti, mitä nyt fyssaria olisi enimmäkseen kiinnostanut nähdä Kaisaa ; )
Perjantaina oli sitten Kaisan "toisen" rokotuksen aika...viimein. Likkaa kehuttiin reippaaksi ja jykeväksi. Painoa olikin jo 16,3kg. Me ei Saimin kanssa paineta enään kuin kuusi kiloa enemmän. Sen kyllä huomaa, kun seuraa Kaisan ja Saimin iltahammasteluja. Kaisallakin kun alkaa olla jo jotain "sanottavaa" happeningeissa. Ovat muuten likat hupaisan näköisiä ärjyessään toisilleen ikenet irvessä!
Viikonloppuna käytiin sekä autokaupoilla (istuttiin itse asiassa takapaksissa muiden potkiessa renkaita), että maalla sienimetsällä. Onnistuin hieman häiritsemään työssään puskia nuuskivaa hirvikoiraa ja se innostui louskuttamaan sen verran tarmokkaasti, että isäntäväki vihelsi minut pois jaloista pyörimästä...

Sieniretken jälkeen jopa Kaisan kanssa voi lämmitellä!

Viikon alku sujui normaaliin tapaan, eli ennen aamuseitsemää pimeässä harjuun vajakksi tunniksi ja sitten päiväksi häkkiin. Illasta sitten suolle mekkaloimaan ja kastumaan. Tänään saimme seuraksemme Sovi-noutajan, jonka kanssa noudimme kilpaa keppejä suonsilmästä. Eräs ohikulkeva koiranulkoiluttaja valisti Sohvin ja meidän isäntää läpeen juuttuneen koiria tämän tästä, mutta meillä ei ollut mitään vaivoja selvitä sammaleista, Kaisallakaan. Sitä paitsi isäntähän olisi mesonut meidät noutamaan hädän hetkellä ; )

Kaikenlaisia juhlia

Perjantai meni illasta häkissä, kun isäntäväki matkaili toiselle puolelle kaupunkia vaarin synttäreitä viettämään. Onneksi lauantaina aurinko pikkaisen spilkisteli pilvien välistä, se näet laittoi isäntäväkeen vipinää; reppuun pakattiin aamueväät ja autoon heti perään koko konkkaronkka. Pöräytimme Ylöjärvelle puuvuoren maisemiin ja isäntä arveli meidän voivan riekkua alueella ihan vapaasti, sillä tuskinpa silloin vielä kukaan olisi ulkoilemassa...paitsi partiolaiset, joilla oli alueella jotkut eräpäivät! Puskiin oli aamun aikana rynnimässä vain kolmesataa liinakaulaa. Onneksi ehdimme vuorenvalloitukseen ennen koko sudenpentueen saapumista.

Juuri iltapäivämonsuunin alettua saapuivat vieraiksemme kummini ja Frida. Kaisalla oli hieman ihmettelemistä, kun Riitu ei heti taipunutkaan sen tuumiin...

Sunnuntaiaamun ulkoilu oliki normaalista poikkeavaa toimintaa, sillä nyt liikkeelle lähtijöitä oli peräti neljä ihmistä ja neljä koiraa. Sillä porukalla valloitimme helposti kapeammat kadut ; )
Harjussa Kaisa ja Frida tekivät kumpikin yhden haku-treenin ja minä sain etsiä Saimin kanssa isännän tosi vaikeasta piilosta. Aikaa tähän vaativaan tehtävään taisi mennä ehkä viisi sekuntia.

Metsämöyrinnässä turkit hieman suttaantuivat, joten kävimme vielä lisäkostumassa normaalin vesisateen päälle järvessä. Frid, vesikoira kun on, veteli oikein kunnon lenkin aallokossa. Sen kanssa voisi jo lähteä sorsametsälle.

Sunnuntaiulkoilijat

Sunnuntaipäivä oli kaiken lisäksi kummisetäni syntymäpäivä, joten illankorvassa kotiimme lappasi lauma vieraita, mukaanlukien Maya-perro. Mayasta olikin Kaisalle remu-seuraa, mitä nyt Frida hieman päsmäsi päälle isompia riehuntoja...

Viikon eka päivä surahti taas rautalankojen takana, eli mikä ihana rauha, Kaisakin veteli hirsiä koko päivän. Isännän viimein tultua töistä, me koirat innostuimme elämöimään ulkoilun toivossa niin, että Kaisa otti (vaihteeksi) senkan kulmahampaallaan isännän nenänvarresta! On tuo äijä sitten varomaton pappa!

Kilohaili ja tonnikalat

Emäntä otti ja punnitsi meidät pitkästä aikaa kotivaa'alla. Kaisa pääsi vielä kilohailisarjaan, kun puntarin numerot nasahtivat 14kg kohtaan. Saimi ja minä olimme sitten niitä tonnikaloja 23kg painoillamme...)

Stalag Hund eins

Isäntä naatti eilen suhteellisen kuivasta säästä ja ajoi nurmikon. Me piskit saimme jäädä ulkoilemaan siksi aikaa, mutta minä painelin viisaana koirana heti sisälle. Saimi ja väkkärä jäivät kaasuttelemaan nurmikolle ja leikkuria väistäessään eksyivät omenahautuumaalle (vanhalle kasvimaalle) kaivausharjoituksiin. Kun molemmat rällääjät olivat hautautuneet riittävän kauan (ja syvälle) isäntäkin huomasi tapahtuneen. Silloin likkoja vietiin: ensin köyteen ja sitten ulkokraanasta vettä niskaan, kunnes turkista olivat isoimmat mullat valuneet. Lopuksi molemmat joutuivat vielä istumaan turkki märkänä kovennettua pihamaalla, kunnes isäntä oli saanut hommansa hoidettua. Kaisakin oppi tämän episodin jäljiltä hakeutumaan rivakasti pyyhkeen sisään...
PS. Saimi pomppasi tänään askellajia vaihtamatta nelimetrisen ojan ylitse ja Kaisa ei : )

Hampaita lähtee

Hei, Kaisalta ovat melkein kaikki etuhampaat jo vaihtuneet tuoreisiin "pysyviin" hampaisiin! Yhden isäntä juuri sipaisi pois ja yksi heiluu päättäväisesti toimenpiteitä välttelevän pikkulikan suussa.
Illasta on kuulemma luvassa irroitusshow!

Taas pelissä mukana

Kirjurin matalapaine on ilmeisesti hieman täyttynyt, kun hän taas vaivautui tiedustelemaan tapahtumiani :)) Hänelle sitten muistelin seuravaa:
Heti alkukuusta torstaina 6.9.Käytiin saman tein uudelleen lekurilassa ja Kaisan napatyrä poimittiin pois. Likka painoi virka-vaa'alla 11kg ja massuun tuli 10cm:n juomu tikattuna ynnä teipattuna.
Viikonloppuna Kaisan massuhaava oli jo ihan ok ja niinpä sunnuntaina 9.9. Lähdimme maalle sieniä ja puolukoita poimimaan. Reteä Sämpylä löysi puolukkarinteestä oikein ukkometson! Minä sain tyytyä paluumatkalla pyyhyn.
Lauantaina 15.9. päräytimme emännän työpäivän päätteeksi Vesilahteen kyläilemään. Siellä pääsimme pellolle fasaaneja ja kurkia rääkkäämään paikallisen oppaan, Australianpaimenkoira Veetun kanssa. Veetu muuten menehtyi juuri mennäviikolla hieman yllättäen, sen verran reippaasti se pari viikkoa sitten meidän kanssamme riekkui pellolla ja pallon perässä. Osanottomme Veetun isäntäväelle.
Maanantaina 17.9. pääsimme koko hurttaporukka isännän kanssa Horhaan, harjuun, juoksemaan ja siitä hyvästä seuraava päivä meni taas onnuskellessa.
tiistaina 18.9. oli sitten viimein Kaisan 1. rokotus. Tällä kertaa vaaka näytti jo 12,65kg.
minulle osui samalle päivälle fysioterapeuttikäynti ja sen jälkeen oli ontumisen takia luvassa rajoitettua liikuntaa ja venyttelyä ohjeiden mukaan.
Samalta viikolta mainittakoon, että Kaisa ja Saimi ovat keksineet oikein mukavan iltapuuhan, nutaamisen, ne saattavat hammastella toisiaan jopa tunnin yhtä soittoa. Se ottaa meikäläistä välillä pattiin sen verran tukevasti, että käyn istumaan Saimin päälle jotta se laantuisi. Sämpylähän ei moisesta tykkää, vaan meinaa mokoma tarjoilla minullekin hammasta.
Kaisä-Käpyllä massutikit sulavat ja arpi tietysti kutisee, siitä hyvästä likka pitää saavia päässään aina öisin ja päivisinkin häkkihetkinään.
Pe 21.9. lähdettiin sitten illasta Härkäniemen Red Fellow's -leirille. Yötä oltiin ekaa kertaa oikein talossa! Lauantaina käytiin ensi töiksemme pellolla fasaania ihmettelemässä. Täytyy sanoa, että hieman ihmetyttää Saimi, joka ei ollut edes tunnistavinaan koko tipua, vaikka juuri edellisviikonloppuna löysi niitä Vesilahden pelloilta ihan helposti. Toisaalta Sämpylä ei Kaisan ja minun laillani innostunut myöskään tottistreeneistä. muoden koirien kanssa se kyllä pelmusi innoissaan. Käpy-Kaisan paras kaveri muista tuntui olevan puna-valkoinen Tiuku ja minä nyt remusin Saimin tavoin kaikkien kanssa. lienee lisäksi syytä mainita että Kaisa ei reissulla pissinyt kertaakaan sisälle.
Leirin jälkeisenä maanantaina 24.9. aloitimme kotosalla heti ankarat tottelevaisuustreenit. Mila (leiriohjaaja) oli saanut innostettua kaksijalkaiset rääkäämään meitä huiskahäntiä tempuilla ja makupalapalkkioilla. Kaisa tuntuu olevan varsin terävä pikku likka noissa tottispuuhissa. Eipä taida juuri olla meitä huonompi, kunhan vielä oppisi olemaan kiipeämättä pöydälle varkaisiin. Johan se jo kerran rosvosi karkkipurkin pöydältä ja naatti namit sohvalla (salmiakeista se kuitenkin nuoli vain sokerit)
Maanantaina 24.9., kun kummisetäni piipahti esittelemässä tuoretta autoaan,Kaisa turautti innoissaan muuten toistaiseksi viimeisen vahinkopisunsa sisälle. Isäntäväki on asian suhteen ollut hieman turhankin luottavainen, sillä lattioilla ei ole enää ollut enää lehtiäkään.
Torstaina 27.9. oli minun toinen fysioterapeuttikäyntini viidestä. Nyt fyssari oli tyytyväinen tuloksiin, sillä en nyt ontunut ja selkäkin oli kuulemma aikas hyvä.
Perjantaina 28.9. lähdimme juuri ennen pimeää maalle ja heti lauantaiaamuna siirryimme sienimetsään. Alkaneesta hirvestyskaudesta huolimatta puskissa oli hiljaista, mutta märkää. Ilman kosteusprosentti lieni näppänen 100, siksipä saimmekin turkkeihimme kunnon kastehoidon. Varsinkin Saimin karva tuntui isäntäväen käsiin melkein minkkiturkilta;) Minullakin alkavat leopardihetket olevan lopuillaan, sillä viimeinkin naurettava kesäturkkini on saamassa korvaajansa; uutta karvaa pökkää mukavasti kastumaan.
Näyttää muuten siltä, että taas on aika halukkaan naisen, sillä juoksuni tekee tuloaan;)

Se on loppu ny...ainakin toistaiseksi

Toissapäiväisen pikahalpautumiseni syyksi ilmeni sitten viimein eilen, kun isäntä innostui nahkaani paremmin tarkastelemaan, purematrauma. Ilmankos sen susikoiran...anteeksi Saksanpaimenkoiran isäntä niin emännältä tiedusteli, että onko kaikki hyvin! Se taisi nimittäin nähdä ronttinsa karkaavan päälleni, toisin kuin emäntä, joka kysymystä silloin ihmetteli. No, jäljet eivät ole suuren suuria, mutta saipahan taas käydä lekurissa nahkaansa näyttämässä ja laikkuja karvoihinsa hakemassa ;))
Samalla Virpi-lääkäri tutkaili jalkahaavaani ja nyppäisi pois ulostunkevan sisätikin pään. Ainakin jalka pelaa (onneksi) ihan hyvin, vaikka tikkikohtaa hieman kutitteleekin.
Kaisan piti mennä huomenna rokotukseen, mutta sekin kävi muassani tänäänkin lääkärissä ja sai (kaiken varalta) napatyrälleen leikkaustuomion, joka sitten huomenna jo toimitetaankin.
Kirjuri-isäntä on sitten kuulemma napaansa myöten täynnä sairaalajuttuja tässä blogissa, joten sen tarkemmin emme tule Kaisan huomisesta leikkauksesta tällä foorumilla kuulemaan (vai pitäisikö sanoa: lukemaan). Isäntä lupasi kirjailla seikkailujani, noitten toisten koirien myös, kun joskus taas olemme täydessä taistelukunnossa.
Jääkää siis hyvästi Te rakkaat lukijani ja muut muuten vain sivulla hortoilleet. Vieroitusoireisiin voi pyrkiä jäseneksi Naamakirjan Red Fellow's -ryhmään, josta löytyy joskus jotain meitäkin koskevaa...

Jopa jysähti

Mikä lie iskenyt aamulenkillä, sillä yhtäkkiä emännän luo juostessani peräpää putosi alta. Sattuikin sen verran p...sti, että heittäydyin ihan vempulaksi emännän syliin. Taisi siinä ohessa lurahtaa vielä purjotkin emännän ylle ;)
Sekös mokomasta hermostui ja pirautti onnellisesti ohikulkeneen sauvakävelijän kännykällä isännän hätiin. Kun arveli olevansa lievästi purjeessa jos yrittäisi kantaa vempulaa meikäläistä, ja kuskata vielä Sämpylää ja Hippiäistä. Isäntä kuulemma sylkäisi aamukahveet lavuaariin ja suhautti pyörällä töistä vesisateessa ensin noutamaan auton ja sitten etsimään meitä. Kun äijä viimein meidät löysi, olimme jo kävelleet (minäkin, joka koin ihmeparantumisen) autotien päähän. Noo, pääsimme lopun reissua autolla ja iltapäivällä loikin suolla kuin gaselli. Se ei tietystikään estänyt laajamittaisia ja kokoiltaisia puhelinkonsultaatioita eri setterihenkilöiden välillä...; ))

Hoitotoimia Helmille

Aamulenkki harjun kautta järveen ja pellon läpi tielle kohti kotia olikin tänään varsin vaihteleva. Saimi ja Kaisa saivat oikoa jalkojaan vähän irrallaankin jo harjussa, mutta minä pääsin vasta uimarannassa vapaasti laukkaamaan, siis järveen. Siellä sitten meloin senkin edestä ja naudin keppiä kunnon uimamatkan perästä useaan otteeseen.
Seuraavaksi siirryimme juuri klanitulle pellolle, jolla Saimin piti kollata lääni. Siitä ei oikein meinannut tulla mitään, joten isäntäväki päästi Kaisan ja minut sen seuraksi kiertämään pelto kertaalleen...ja jopa likkakin liikkui!
Kotona olikin jalkahaavan hoitosessio hetimiten luvassa; ensin emäntä uitti raajaa Betadine-liuoksessa ja sitten isäntä raksi sivuleikkureilla kaikki kolme jäljelle jäänyttä haavahakasta. Lopuksi haavajälki tilkittiin Vetramilillä ja päälle laitettiin iljettävä haavalappu siteen pätkän kera...eihän tuollaisen paketin kanssa voi edes nukkua.