Voi virpojaparkoja, tai itse asiassa pikku noidat olivat tosi rohkeita! Aina kun ovikello soi, me kaikki neljä koiraa rynnistimme kiivaasti haukkuen ovelle vahtimaan, jottei emäntä kaikkia suklaamunia vieraille jakaisi. Jostain kumman syystä jouduimme kuitenkin pääsääntöisesti jäämään tuulikaapin oveen taa munien mennessä parempiin suihin (isäntäväen terveysopilliset tiedot ovat harmittavasti lisääntyneet edeltäjämme Mellin aikaan verrattuna...tai itse asiassa Melli huolehti suklaatarpeensa tyydyttämisestä yleensä omin neuvoin, eikä suinkaan mennyt manalle suklaan vuoksi jo 15,5 vuoden iässä ; ) tai oikeammin virpojien koreihin. Vaikka isäntäväki arvelikin mekkalamme kutistavan runsaasti virpojien määrää, meni arvio metsään ja lähes kaikki noidannäköiset olivat jopa kiinnostuneita meistä. Yhtä noitaparia saimme sitten käydä tervehtimässä oikein ulkona ja naamasta pitäen, sillä Oona oli kaverinsa kanssa myös sulkaoksia ja runotaituruutta jakamassa palkkoita vastaan...Oona kuten Saimikin ovat näet Wäpin isännän" kummilapsia", ja hän taas on Ompun isän kummilapsi...weird!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti