Kuurauksen kohteena

Olimme me Saimin kanssa iltasella, kun isäntäki valmisteli meitä huomisen suurta koitosta varten. Meihin sai pumpata puoli litraa shampoota per turkki ennen kuin tinkkuunut talvikarva alkoi vaahdota. Oli lähellä, etten joutunut peräti valkopyykkiin käsiteltäväksi, sillä sen verran tummanhiveät olivat ennen niin hohtavan valkeat turkinosani ; ))
Pitkällisen jynssäyksen ja mustan liemen huuhtomisen jälkeen pääsimme saunan lauteille kuivattelemaan hohtavia turkkejamme ja tuon sekä pyyhkeen jälkeen emäntä ojensi vallattomasti liehuvia turkkejamme saksilla hyvän tovin ennen yöpuuta ja Ruoveden näyttelyä.

Rei'ittäjä

Meillä on kylässä mun kuumit ja niiden Frida-Perro (Epspanjan vesikoira, jos ette muista ;) ja eikös tällainen rauhanomainen pääsiäisen rinnakkaiselo käynyt Kaisalle ja Fridalle raskaaksi. Varsinkin kun kedolla lillui houkuttelevia leluja runsain mitoin. Kaisa nappasi ensi "sorsan siiven" roippeen suuhunsa ja härnäävästi kieppui Fridam kirsun edessä. Kun Frida sitten innostui yrittämään artefaktia itselleen, niin tappelushan siitä tuli. Käpylllä kävi kinassa hirveä flaksi kun se pölinän tuoksinassa sai vahingossa Ritin korvan suuhunsa ja nappasi siinä ohessa siihen tietysti korvakorun paikan...ok, pientä liioittelua, mutta tuli sittä ainakin pikkuisen verta. Tämän episodin jälkeen kaksijalkaiset ryhtyivät tarkemmin syynäilemään parin touhuja ja ehtivät poimia pois mahdollisia konfliktin aiheita koko tukun illan aikana...

Naisten päivät kevään kunniaksi

Onhan tässä tälle juoksulle pientä jännitystäkin odotettavissa, sillä kasvattaja-Riitta on aikeissa (jälleen kerran) liisata meikäläisen pentujen väsäykseen. Joku jällikin on kuulemma katottu läntisestä naapurimaastamme sulhoksi. Toivottavasti ei tule kieliriitoja, ainakaan itse asian päältä ; )
Muutoin tämä pitkäperjantai on mennyt aivan loistavasta säästä nauttien. Äskeisellä ulkolenkillä pääsimme ns. turvesuolle pupujahtiin ja niitähän siellä piisasi. Mikäs sen mukavampaa, kuin kirkaassa auringonpaisteessa laukata laumalla rusakoiden jäljillä (tosi lintukoiramaista puuhaa)! Paluureissulla sula kävelytie tarttui pistämättömän kovasti vatsakarvoihimme ja jouduimme koko porukalla suihkuun. Saimilla ja mulla kuuraus meni vähän esipesun piikkiin, sillä maanantaina odottaa, pitkästä aikaa, koiranäyttely Ruovedellä.
Viimeisiä päiviään rällästävä Kaisahan joutui luovuttamaan osallistumisoikeutensa minulle.
Kaisalle on muuten kaavailtu lähtöpäiväksi ensi viikon torstaita : ((

Palmusunnuntai

Voi virpojaparkoja, tai itse asiassa pikku noidat olivat tosi rohkeita! Aina kun ovikello soi, me kaikki neljä koiraa rynnistimme kiivaasti haukkuen ovelle vahtimaan, jottei emäntä kaikkia suklaamunia vieraille jakaisi. Jostain kumman syystä jouduimme kuitenkin pääsääntöisesti jäämään tuulikaapin oveen taa munien mennessä parempiin suihin (isäntäväen terveysopilliset tiedot ovat harmittavasti lisääntyneet edeltäjämme Mellin aikaan verrattuna...tai itse asiassa Melli huolehti suklaatarpeensa tyydyttämisestä yleensä omin neuvoin, eikä suinkaan mennyt manalle suklaan vuoksi jo 15,5 vuoden iässä ; ) tai oikeammin virpojien koreihin. Vaikka isäntäväki arvelikin mekkalamme kutistavan runsaasti virpojien määrää, meni arvio metsään ja lähes kaikki noidannäköiset olivat jopa kiinnostuneita meistä. Yhtä noitaparia saimme sitten käydä tervehtimässä oikein ulkona ja naamasta pitäen, sillä Oona oli kaverinsa kanssa myös sulkaoksia ja runotaituruutta jakamassa palkkoita vastaan...Oona kuten Saimikin ovat näet Wäpin isännän" kummilapsia", ja hän taas on Ompun isän kummilapsi...weird!

Pilkillä...ja muutenkin ulkona

Rimadyl on sen verran kovaa emmettä, että Kaisa-Käpynen on sinnitellyt nikottelematta (ja melkein ontumatta) mukana viikon perustoimissamme. Astetta kovemmaksi peli meni lauantaina, kun lähdimme mökkeilemään olemattomalle mökillemme Kyrösjärven rantaan. Retkueeseemme kuului Pohjanpystykorvan pentu Wäinö ja sen isäntäväki, sekä tietysti koko meidän lauma.
Perillä ensin tarkastimme mäen irtoelukoista ja sitten valuimme rinteen alas jäälle. Wäpin isäntäväki kairautui saman tein jään läpi pilkkireikiä väsäten ja meitin isäntäväki viritti reippaasti makkaranuotion nuotiokehään. Tulen siinä hiljaksiin tarttuillessa kuiviin kuusenoksiin olimme me hurtat jo keränneet matkamittariin muutaman tarkastelukilometrin rantoolla. Kaisa ja Wäinö roikkuivat rajoitteistaan (Kaisa jalkavaivainen ja Wäpi hieman pienikokoisempi) huolimatta tiukasti peesissä 30cm:n hangesta huolimatta...no, jäällä ei ollut edes kymmentä senttiä.
Alkumakkaroista saimme sentään pikku makupalat ja kahvittelun lomassa vielä puhdistaa jäätelöastiat. Sitten olikin jo vuorossa jäälakeuden tarkastelusessio. Isäntäväki näet lähti suksimaan jäätä pitkin järven keskikareille ja me koiraeläimet tietysti hyödynsimme oikopäätä tällaisen ohjatun kotiseutumatkan. Pääsimme siis laukkamaan reippaasti pari kilometriä rantoja ja avointa jäätä. Kääntöpaikalla, pikku luodolla, Kaisa äkkäsi järven toisella reunalla kiitävän mootorikelkan ja lähti tietysti tarkastamaan nopeasti liikkuvaa kohdetta. Emme Saimin kanssa halunneet jättää kaikkea kelkkailijan haukkumishuvia Käpyselle ja niinpä me sitten kolmistaan kiisimme järven selän ylitse. Isäntäväki yritti ensin hieman huudella meitä jättämään saaliimme, mutta kun emme turhia kiinnittäneet elämöintiin huomiota, lähtivät he Wäinön kanssa paluumatkalle.
Kun olimme juosseet hieman toista kilometriä, Kaisa ja Saimi luovuttivat ja käänsivät keulan poispäin yhä kauempana möyryävästä moottorikelkasta ja lähtivät paluumatkalle. Lusmut! Minä jatkoin vielä kaaharin tavoittelua, mutta kun kelkka katosi eetteriin, päätin minäkin palata kohti kotirantaa. Vaan tulipa mittariin muutama kilsa lisää reipasta liikuntaa.
Poissaollessamme Wäpin isäntäväki oli lapannut jäälle pinon ahvenia ja muutaman särjen. Ne tuoksuivat sen verran mukavalle, että innostuin heittelemään niitä kuin kissa hiirtä. Wäinöllä taas oli tullut jo nälkä ja se tyydytti tarpeensa rouhimalla särjen kitusiinsa...tuosta noin vain! Yök, en minä vain raakana. Saimikin osasi käyttäytyä sivistyneemmin mokoman raa'an kalan kanssa ja paalitteli vain raadon päällä syömättä sitä!
Kaisa sen sijaan enempi vain ihmetteli koko touhua.
Onneksi toisella makkaranuotiohetkellä pääsimme enempi osingoille itse makkaroista. Itse nuotion virittelyyn meinasikin tuhrautua poikkeuksellisen runsaasti aikaa Kaisan vakaasti verottaessa kerättyjä nuotiopuita jyrsittäväkseen.

Makkarahetki

Paluureissulla autolle kaksijalkaiset onnistuivat näkemään vielä metsokukon, jota me lintukoirat emme lennosta nähneet...mitä nyt kevyt tuoksu leijui ; )
Kotosalla ruoka ja sen jälkeen lepo maittoi niin, että vain Saimi-saunahullu liittyi lauteille isäntäväen seuraan. Me Kaisan ja Wäinön kanssa sen kuin vedimme nokosia...ja Kaisakin oli ihan omin jaloin liikkuvien kirjoissa.

Vähän tökkii

Edellinen päivä ja yö on mennyt täällä kotosalla aika surullisissa tunnelmissa. Emäntä puheli puhelimessa puolen iltaa keskustellessaan kasvattajan ja muiden koiraihmisten ynnä tuttujen kanssa Käpysen tulevasta kohtalosta ja tyrski välillä isännän kanssa. Kaisa taas on ollut aika pöllyssä röntgeniä varten tarvitun nukutuksen jälkimainingeissa. Sen verran "kuolemaantuomittua" joko sattui röntgenasettelu, tai paremminkin vääntely tahi sitten krapula vaivasi, ettei yölläkään porukka juuri nukkunut. Saattoihan siihen olla tietysti muitakin syitä...
Aamusella sitten jäätiin odottelemaan muiden "viisaita" ohjeita ja katsomaan, kuinka perheen pienokainen pärjää. Ainakin  tämänaamuinen ulkoilu meni vielä vauhdilla. Noo, kevään näyttelyistä nyt ei ainakaan Kaisan osalta mitään tullut.

Tuomio

Sydämentykytyksiä

Isännälle siis, ei minulle ; ) Olimme näet porukalla aamulenkillä hirmupakkasessa (maaliskuun mittapuun mukaan) suolla ja suuntasimme jo takaisin, kun isäntä innostui kahlailemaan pikku-Tohlopin halki kohti kotiristeystä. Lutakon pään tietämillä on sellainen mukava lepikkö, jossa on aina piileskelemässä nippu pitkäkorvia ja minähän siinä samalla lahdin laskemaan ne... Yksi veres jälki osuikin heti kirsuuni ja minä sen perään ja tiestä yli kohti harjua. Sieltä rinteestä sitten kärähdin, kun isäntä äkkäsi minut ja alkoi karjua minua takaisin oikealle puolelle väylää (tietenkin vasta siinä kohtaa kun aamuliikennettä ei ollut). Minä nöyränä likkana lähdinkin heti toteuttamaan isännän vienosti lausuttua toivetta ja palasin lähtöasetelmiin järvelle. Olihan siellä tietysti yksi jalkapelihenkilö varhaisaamulenkillä ja se tietysti ryhtyi avautumaan isännälle auton alle jääntivaarasta. Kohteliaana henkilönä isäntä ei kuitenkaan ilmaissut kulkijalle ajoittaneensa kutsunsa juuri liikenteettömälle hetkelle. Aikas pökelöähän se näin tottelevaista koiraa olisikaan kutsua juuri ohimenevän auton alle ; )
Taidanpa joutua olemaan taas muutaman viikon köyden jatkeena ulkosalla sivistyksen parissa liikuttaessa...onhan viime jalankatko-onnettomuuten vuosipäivä jo ensi viikolla.

Huoltoa

Emäntä varasi mennäviikolla meille täksi päiväksi koirahieronta/fysioterapeutti -ajan ja niinhän me sitten puolen päivän korvissa siirryimme mobiiliisti Kirsin vanutttelutiloihin manipuloitavaksi. Ensin meikä pääsi "tiskille" vellattavaksi ja olipas mukavaa! Vetäisin siinä toimituksen ohessa makoisat tirsat ja samalla karvastin Kirsi-paran aivan valkoiseksi (siinä viimeisiä talvikarvoja syljeskelin). Kiitokseksi vielä nuolla lupsutin hierojan perusteellisesti ennen kuin tuli Saimin vuoro. Ai niiin, olihan mulla kuulemma pientä jäykkyyttä selkäpuolella, mutta sekin lähti helposti. Oon kuulemma timmikunnossa syksyyn verrattuna, ei silti, ettenkö sitä itsekin tietäisi ; ))
Saimilla oli takalapojen tienoilla myös lievää jäykkyyttä, jota manipulaattori sitten yritti saada sieltä pois. Saimipa vaan ei toimituksesta pitänyt ja kieppui sekä venkoili koko rahan edestä. Saatiinhan sekin likka lopulta käsiteltyä kuntoon ja tuli Käpysen (Kaisan siis) vuoro. Siinä odotellessaan Kaisa oli tarkastanut hierojan jääkaapin ja muutenkin tutkaillut erittäin tarkasti premissit...
Itse vanuttelu ja vetkuttelu alkoi yleistarkastuksella, jonka tuomiona oli epätasapaino takajalkojen välillä. Muuten pikku-elukka on kuulemma komea kuin setteri nuorena ja muutenkin reipas eliö. Kaiken kukkuraksi fyssari toivotti Kaisan lonkkakuviin ja eikös emäntä heti hermostuksissaan moiset tulevalle viikolle tilannut.

Järvikiitoa ja jalkaongelmia

Olipas raikasta! Näsijärvellä meinaan, pakkasta kun oli -19C. Onneksi aurinko paistoi täydeltä terältä ja tuuli oli tampannut lumen tiukkaan jään päälle. Juoksu kävi siis ihan loistavasti ja niin me sitten juostiinkin ; ))
Runsaan puoli tuntia ehdimme kiskaista nappi laudassa lakeudella ennen kuin varpaamme ehtivät jäätyä ja jouduimme/pääsimme aamiaiselle kotiin.
Kaisa veteli lenkin meidän matkassamme ihan komeesti, mutta kotosalla toinen takajalka (oikea) taas oirehti, eli likka ontuu sitä aikas voimakkaasti. Näin on käynyt aina ajoittain kovan rasituksen jälkeen, vaikka esim. mökkikeikalla meni neljä rankkaa päivää ilman mitään vaivaa...
Tämän kertainen ontuminen on varmaankin perua Kaisan toissapäiväisestä tapaamisesta Siru-sakemannin kanssa. Siru kun halusi ehdottomasti kaataa Kaisan alleen ja siinä samalla taisi likka saada siipeensä.
Kurja homma tuo Kaisan jalkavaiva, sillä kaksijalkaiset ilmoittivat Saimin ja Kaisan juuri viiteen koiranäyttelyynkin (mua ei ilmoitettu mihinkään, kun kerran pitäisi jälleen kerran pyrkiä äidiksi ;)
Emäntä on jo epätoivoinen Kaisan suhteen ja pelkää sen olevan lonkkavaivainen surkimus. Vaan eiköhän se asia ainakin vähän avaudu tiistain koirahieronnassa...

Mökkiunia

Kun emäntä haluaa illalla paneutua sänkyyn, on hänen ensin poistettava peiton päältä minut ja Kaisa. Hautauduttuaan peiton alle hän ottaa Saimin mukaansa ja me Kaisan kanssa ponnistamme takaisin peitolle. Seuraavaksi isäntä koettaa päästä makuulle ja joutuu tietysti jälleen kerran poistamaan jo murahtelevan Kaisan ja minut sängystä peiton alle päästäkseen. Sillä kohtaa Kaisa jää nojatuoliin ja minä ponnahdan takaisin sänkyyn isäntäväen väliin peiton päälle. Ja kun hetki on kulunut, Kaisakin tunkee porukkaan isännän jalkojen väliin.
Muutaman hetken kuluttua Kaisan ja minun tulee kuuma. Minä siirryn nojatuoliin ja Kaisa lattialle, kunnes meidän tulee kylmä ja kipuamme takaisin sänkyyn.
Taas kuluu tovi ja minä siirryn lattialle vilvoittelemaan ja kävelen vahingossa Kaisaa oskettaen sen ohi. Kärtty vetää pultit ja murisee vihaisesti. Hetken kiputtuaan sekin vaihtaa paikkaa,mtällä kertaa nojatuoliin. Näin yö menee tunnin sykleissä sängyssä, lattialla tai nojatuolissa...paitsi Saimin osalta, joka nukkuu emännän vieressä peiton alla huppukuurussa tyytyväisenä koko yön...neljä yhteistä yötä samassa huoneessa ja punkassa isäntäväen kanssa antaakin heille tuolla nukkumisrytmillä hyvän perusteen palata takaisin kaupunkiin kesää odottamaan (silloin joudumme nukkumaan omissa punkissamme : )

Lunta tulvillaan oli raikas kevätsää...

Jaahas, yöllä tupsahti 15cm tuoretta puuterilunta tukkimaan polkumme ja pilaamaan hienon kivikovan lumipinnan jäällä. Päivällä aurinko kuitenkin kaivautui pilvistä ja pikku hiihtoreissun aikana pääsin laskemaan järvenrannan pikkueläimet. Saimi ja Kaisa laiskottelivat laukaten suksipellejen perässä, mutta meikälikka riuhtoi rantapusikoissa oikein voimainsa tunnossa. Mikäs kipitellessä, kun muonasaavi aina odottaa lämmitetyissä sisätiloissa : D
Iltapäivän pungersimme sitten (koira)porukalla rantaviivassa auringosta ja Kaisan saamasta orapihlajan oksanhaarasta naatiskellen. Taisi mennä kolme aaria puhdasta uutta lunta entiseksi moisella tamppauksella. Onneksi pääsimme saunaan sulattelemaan isoimpia jääkökköjämme ja muutenkin lämmittelemään. Pikku löylyjen jälkeen jouduimme karanteeniin mökkiin kaksijalkaisten jatkaessa löylynheittoa. Kevyeksi kostoksi puunasimme hellalle unohtuneen paistinpannun ylimääräisistä jauhelihoista :))

Kovaa hankea ja juoksua

Yö maalla isäntäväen kanssa samassa punkassa aloitti tämänvuotisen hiihtoloman. Hieman oli porukalla vuorotellen kuuma tai muuten vain huono asento ja se lievästi häiritsi katkottomia unia...vaan tietäneekö joku meidän porukastamme, mitä se tarkoittaa :)
Yöllä ja aamulla oli kunnon pakkanen (ei kuitenkaan ihan -20C...vain -18C ;) ja sen ansiosta hanki kantoi meitä nelijalkaisia. Kaksiräpyläiset joutuivat turvautumaan suksiin vaikka järvellä olisi kyllä pärjännyt hankikannolla vaikka traktorilla.
Pidemmällä pikku ulkoilullamme kiidimme Mälitynjärven ympäri, lähinnä tietysti rantoja pitkin ja pupuja tavoitellen. Keikka oli kohtuurankka, joten mökillä pikku lepäilyn jälkeen tankkasimme itsemme turvoksiin ja otimme kunnon päikkärit. Siitä heräillessämme oli aamun puoli aurinkoinen pakkanen vaihtunut lumimyräkkään ja kovaan tuuleen, jota kävimme ihmettelemässä ennen seuraavaa ruokailutaukoa...

Hiihtoloman viettoon

...ja pakkanen tuli. Mökkimatkamme pääsi alkamaan sen verran ajoissa, että ehdimme perille valoisan viime hetkinä. Isäntäväki vapautti ymmärtäväisesti meidät järvelle kiitämään heti kättelyssä ja lunki vielä itse perässä. Lumi ja vesi jään päällä oli sen verran ehtinyt jähmettyä, että me piskit pysyimme pohjoisrannalla kivasti lumen päällä hankikannolla, mutta kaksijalkaiset joutuivat turvautumaan moottorikelkan uriin kuivajalkaisina pysyäkseen. Paluureissulla etelärantaa pitkin jouduimme me nelijalkaisetkin leikkimään kengurua, sillä nyt lumen pinta petti tassujen alla ja siinä vielä polkuanturatkin kastuivat. Saattaapa olla, että tämän tulevan mökkeilypuoliviikkoisen aikana jalakarvat singlautuvat, sen verran kova ja leikkava tuo hangen pinta on. Vaan nyt unelle ja aamulla tarkastamaan, onko pakkanen kiristynyt uhattuun -20C:een.