Ties kuinka mones raskauspäivä

Tarkalleen ottaen taitaisi olla 38/63 päivä. Mutta isäntäväeltä alkaa usko tiineyteen olla mennyttä. Aamupunnituksessa minulla oli painoa vain 23kg Saimin tavoittaessa 24,5kg. Metsälenkkeilyvauhti ei ole pätkääkään hidastunut, vaan pikemminkin meno on liukastunut viime viikkoon verrattuna. Taitaa tuo painon pudotus lisätä kulkunopeutta ; )
Ainoana tunnusmerkkinä mahdollisesta tulevasta äitiydestä on ruokahaluttomuus, joka sekin korjaantuu, jos muonan sekaan laittaa sopivasti jauhelihaa...tuo papujen sekaan lisätty penturuoka (kaiken varalta) ei ole mikään kulinaarinen herkku.
Jaa, viihdyn sentään ehkä hieman normaalia enemmän alakerran nojatuolissa koisimassa. Ihan rauhassa siis, Sämpylä kun valloittaa mielikseen koko uuden sohvan. Ei uskoisi niin luikeron koiran täyttävän millään niin suurta kalustetta.
Näyttelysyksy näyttää livahtavan meiltä kokonaan ohi. Saimin piti alun perin osallistua Helsingin isoihin kisoihin, mutta sen juoksun alkaminen on siirtynyt niin, ettei isäntäväki uskaltanut sitä vähäisenkin karvan kadon mahdollisuuden vuoksi ilmoittaa. Minua ei "tietenkään" ilmoitettu, koska laskettu aika olisi juuri ennen näyttelyä marraskuun loppupuolella.

Niin hirvikoiraa, niin hirvikoiraa

Hoh-hoijaa, taas kirjuri-isäntä liioittelee otsikoinnissa. Aamulenkillä meidän kun piti mennä kallioille sienten rippeitä keräilemään, niin jo suuren männyn kohdalla havaitsimme Saimin kanssa jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja sellainenhan tietty ansaitsi kovan haukun. Isäntäväki tiiraili, onko jossakin kulkijoita ja vihelsi meidät luokseen näkemättä ketään. Saman tein paukahti hirvikivääri melkein vieressä! Taisi haulutuksi joutunut sorkkajalka väistää väärään suuntaan meitä! Kakkahousu-kaksijalkaiset ottivat moisessa mielenkiintoisessa tilanteessa esiin pakkivaihteen ja niin koukkasimme metsän halki vinottain kotiin päin kiväärimiesten linjaa väistäen. Matkalla isäntä ja emäntä suuresti ihmettelivät meidän settereiden kylmää viileyttä lähellä pamahtaneen kiväärin ääneen, emme näet piitanneet siitä lainkaan.
Koukkauksemme aikan löysimme hirven sekä peuran jälkiä runsaasti ns. välimetsästä. Sorkkajaloilla oli siinä vajaan neliökilometrin läänillä aika ahdasta; me keskellä, järvi toisellä ja kiväärimiehet toisella puolella, vaan taisi äijille riittää sillä kohtaa yksi kaato, koska lisäpaiketta ei kuulunut...

Hirvikoiran jäljessä

Mökillä aamulenkit ovat aina speciaaleja. Tällä kertaa suunnattiin ns. linkkitornin puolelle tuoreen hakkuuaukean yli, onneksi sentään tienpohjaa pitkin. Metsä ja sen jäänteet olivat litimärkiä yön sateen jäljiltä, mutta nyt aurinko helotti puhtaalta taivaalta...alhaalta tosin. Tarkastin Saimin kanssa reissussa riistatilanteen ja havainnoksi, joskin seisomattomaksi, saatiin yksi pyy. Isäntäväki näki ja varsinkin kuuli isommankin metsälinnun lähdön kuusikon latvuksista. Ryskeestä päätellen tipu olisi voinut olla vaikka metso. Paluureissulla tapsimme hirvikoiran, joka luuli olevansa sarvipään jäljillä. Ainakin haukku oli niin reipasta. Isäntäväki vinkui ja pihisi Sämpylän ja minut oikopäätä pois metsätyöläisen reitiltä kiväärimiesten pelossa, mutta niitä ei sitten lopuksikaan missään näkynyt.
Reippaan kympin reissun päätteeksi (viimeiset kaksi kilsaa valitettavasti narun jatkeena) maistuivat sekä omat, että kaksijalkaisten muonat ja sitten vielä perään kunnon sohvaunet!

Esikaupunkilaiskoiran toiveuni

 Vietävän harmaa ja sateinen päivä kului uutta sohvaa kansoittaen. Sitten boottausta kaipaava isäntäväki tuli ja pakkasi meidät autoon. Matka Lielahden täydennyskeskuksen kautta maalle alkoi. Ja loppui puolessa tunnissa. Viimeisen tien pätkän saimme juosta Saimin kanssa omaan vapaaseen tahtiin, joten kiersimme pikaisesti paikallisen maajussin vuokrapellot. Mökkitien pätkän kaasuttelimme lähinnä ojien metsän puolella, emmekä edes kilpaa auton kanssa (Saimi kyllä oli perillä ennen kulkuvälinettä).
Ylikuumeneminen juoksun jäljiltä oli yllättää, joten oikaisin heti rannassa järveen uimasilleni, aika viileätä, mutta aivan uimakelpoista. Saimikin kävi järvessä, mitä suuresti ihmettelin.
Märkä turkki ei kylmän mökin lämmittäjiä lämmittänyt, mutta saimme lopulta pyyhekäsittelyn ja ruoka-annoksen kermalla terästettynä. Jopa minä söin! Sitten kuolasimme kaksijalkaisten pizza-askien vieressä. Suolaista oli, saimme onneksi nuolla vain roippeet pakkauksien pohjilta. Emäntä lohdutti meitä tarjoilemalla kuivalihasuikaleita suoraan sohvalle...kyllä on elämä rankkaa.
PS: Riitta soitti ja tiedusteli vointiani. Emäntä kertoi olemattomista raskauden merkeistäni, mutta ruokahaluttomuutta sentään on (niin kai, jos pavuista puhutaan).

Pimeitä aamukävelyjä ja odotusta

Jokseenkin kypsää vaellella valjaissa pitkin asuttuja alueita aamutuimaan. Metsässä on niin pimeää, ettei ikäloppu isäntämme enään uskalla lähteä kanssamme kuusten sekaan kuleksimaan ennen aamun kajoa, varsinkin kun tuolla Saimilla on se paha tapa katoilla luvattomille reissuille...
Tänään sentään päästiin iltapäivästä (lue: työajan jälkeen viimeisilla valoisilla) kunnolliselle harjulenkille aina kaasuvoimalalle asti. Ja tietysti melkoisessa vesisateessa. Tuollainen kiepaus oli tosi virkistävä, minäkin huitelin nuoruuden innolla pitkin poikin kasvustoa pupujen etsinnässä. Vauhtia piisasi sen verran runsaasti, että isäntä jo hyvinkin epäilee mahdollista raskauden tilaani. Siitä kun ei ulkoisia merkkejä näy, vieläkään!
Huomattakoon muuten, että olohuoneen uusi sohva on perin hyvin suunniteltu koira-alustaksi. Meillä on siinä Saimin kanssa kummallakin omat pikkutyynyt ja tilaa piisaa vielä jopa isännällekin, vaikka makailisimme ihan ruokonamme ; )

Camel-vaellusta

Iltapäivän auringossa seurasin isännän kanssa sydän syrjällään Sämpylää, joka ensin valui (kutsuista huolimatta) nenä komeasti kohti tuulta harjun rinteen alas.
Etsiessämme parempaa paikkaa seurata Saimin omia polkuja oli sen reissu jo vienyt ison tien toiselle puolelle ja pellolle. Kun isäntä viimein havaitsi punaturkin, se huiteli jo pitkin peltoa! Kun sitten lähdimme varovasti vastaanottokomiteaksi (eihän sitä pirua uskaltanut edes viheltää, ettei vain tulisi taas työmatkailijoiden autojen välistä luoksemme), niin eikös Sämppä ihan omin neuvoin suorinut suojatielle ja siitä tien yli ihan autottomassa kohdassa. Sitten se kipaisi luoksemme puoleen harjuun ja ihmetteli hötkyilyämme.
Arvatkaapa joutuiko Sämpylä samantein narun jatkoksi... T: melkein maailman kiltein puna-valkoinen setteri, joka seurasi tottelemattoman "siskonsa" toimia isännän vierestä

Kallioilla

Yö meni rattoisasti isäntäväen välissä koisien. Aamulla ruoho oli jäässä ja ilmassa oli pari astetta pakkasta. Aamu-ulkoilu suunnattiin kallioille, joilla sitten kiitolaukkasimme Saimin kanssa vieterimme suoraksi. Aamupalan jälkeen vietimmekin sitten loppupäivän ennen kotiinpaluuta lähinnä sohvalla nukkuen...sitä samaa yritimme jatkaa kotosallakin, mutta eikös Friiviö ollut heti rapunpäässä vastaanottokomiteana!!
Sohvalla lepäily ei oikein luonnistanut, kun se pikku paukale koko ajan hyppi päällä ja yritti nuolla naamaa...

29. raskauspäivä??

Ennen mökille lähtöä ehdin vielä käydä vaa'alla. Puntari näytti nyt 24kg, johon samaan Saimikin ylsi. Mittaustarkkuuden puitteissa saattaisi olla, että vähän olisi grammoja tullut lisää...tiineydestä ei kyllä ole muuten mitään merkkejä havaittavissa, ainakaan ulkoisesti, sanovat kaksijalkaiset.

Tuplamökkeilyä

Sadetta ja sumua, mutta eikun reissuun heti aamusta...isäntä kun nappasi Saimin ja minut autoon emännän jäädessä ahkeroimaan työjuttujaan valmiiksi. Hieman oli ahdasta takapenkillä, sillä talvivarastoon matkalla olevat surffilaudan purjeet tukkivat puolet tilasta.
Matkalla poimittiin vielä vaari pykälään repsikan paikalle ja mentiin sen ja mummun mökille venettä nurin kääntämään. Me päästiin suihku-Sämpylän kanssa kiitolaukalle heti puomilta ja oikaistiin perille peltojen poikki. Sillä välin, kun kaksijalkaiset pakkasivat surffikamat varastoon ja muljauttivat veneen ympäri, me saimme laskettua isomat höyryt pihalle ja olimme valmiita pikapaluuseen kotiina ja toiselle mökille.
Kotoa napattiin eväät ja emäntä mukaan ynnä jatkettiin omalle mökille. Mukaan matkaan lähtivät myös Saimin kummisetä morsmaikkunsa kanssa, joskin omalla kulkineellaan.
Maalla käytiin ekaksi, tietty, pikku lenkillä ja samalla suppilovahveron keruussa. Sitten naatiskeltiinkin jo kahveet ennen kuin nuorempi väki lähti sivistyksen pariin.
Illalla käytiin saunomassa ja sitten lötköteltiin tölloön ääressä yöunia odotellen...

Sohva-show

Iltapimeällä isäntä alkoi yhtäkkiä (emännän puhelun jälkeen) hullunaan tyhjentämään olohuonetta. Ensin saivat kyytiä nojatuolit ja sitten akvaarion vesi ja matot. Kun emäntä saapui kotiin, ronttasivat kaksijalkaiset akvaarion viereiseen huoneeseen ja vanhan sohvan kuistille. Sitten portille rymistelikin jo iso kuormuri, josta pari äijää purki kaksi suurta pakettia. Yritimme Saimin kanssa saada tapahtumista selvää, mutta saimme vain kehotuksen siirtää luumme sivummalle...
Kuormuri häipyi ja isäntäväki purki pakkaukset ulkosalla. Sisälle siirtyi ihmeteltäväksemme nippu tyynyjä, mutta sohvan osiksi osittautuneet pökäleet eivät ovesta mahtuneet. Vanha sentään onneksi mahtui ulos.
Isäntä otti käyttöön kikka kakkosen ja niinpä sohvanpuolikkaat kannettiin keittiön ikkunan alle. Sitten vain ikkuna auki (ensin tuhannen biljoonaa kukkapurkkia siirrettiin pois) ja pöytä siihen eteen alustaksi matoilla suojakuorrutettuna. Seuraavaksi sohvanpalat nostettiin ikkunalaudalle ja siitä sisään. Pyrimme auttamaan Saimin kanssa näissä eri vaiheissä, mutta kaksijalkaiset katsoivat apumme pelkäksi jaloissa pyörimiseksi, joten (jälleen) meitä kehotettiin hieman sivummalle.
Kun sohva (helkatinmoinen lotjake) oli saatu koottua olkkariin, isäntä ruiski sen jollain suoja-aineella. Litku haisi aivan törkeän pahalle, joten vetäydyimme koko porukalla evakkoon ulkosalle.
Pihalla oli räyhäkkä keli; tuuli puski huimasti vastaan ja sadettakin oli ajoittain ilmassa, mutta me huitelimme raikkaassa säässä kevyen kuutosen lenkin järven ympäri. Tuuli toi kirsuihimme sen tuhannen tuoksua, joten suuntaa ja vauhtia tuli vaihdeltua isäntäväkeä raivostuttavalla tavalla. Näin jouduimme Sämpylän kanssa kulkemaan osan matkasta kohtuullisen lyhyessä kuljettimessa...vaan kyllä sekin suoja-aineen hajussa lekottelun voitti.
Onneksi runsaan tunnin poissaolo auttoi, supertuuletus oli tyhjentänyt turhat löyhkät ja nukkuminen makuuhuoneessa oven takana onnistui tukehtumatta.
Saas vaan katsoa, koska uudelle sohvalle pääsee pötköttämään...

The most amazing spice

Outoa muonaa rupesivat väsäämään nuo kaksijalkaiset. Ensin pursottelivat alumiinipussista kummallisen hajuista tököttiä kattilaan ja kun se sitten kiehui, oli tuoksu kuin tukevalla juustolla! Seuraavaksi kattila asennettiin lämpökynttilöiden ylle porisemaan ja hassuilla pitkillä haarukoilla ronkittiin paahtoleivän palasiin juustokuorrutus.
Siinä sitten mussuttivat kaksijalkaiset kuulemma fonduetaan ja me seurattiin Saimin kanssa toimitusta silmä kovana vierestä...ja katso, saatiinhan mekin pian omat nökäreet! Sairaan hyvää! Nappasimme saamamme palat Saimin kanssa suuna päänä, vaikka pikkuisen oli tarvis varoa kuumaa Gruyereä...mutta vain hieman...lopuksi nuolin vielä viimeisetkin rippeet kattilasta. Se ei sen jälkeen pesua kaivannut.

24. raskauspäivä?

Aamu valkeni mökillä melko valjuna. Yö oli tullut nukuttua oikein hyvin ja metsään päästiin melkein heti, kun silmät auki saatiin. Minulla on kuulemma 24. raskauspäivä menossa emännän ja kasvattaja-Riitan laskelmien mukaan, mutta mitään ei näy eikä muuten tunnukaan miltään! Kilojakin napsahti eilisessä aamupunnituksessa mittariin vain 23,5. Niinpä roiskaisin lokikaulapantaisen Saimin kanssa metsään nasta laudassa elukoiden jälkiä skannaileman. Tunti puskassa keräsi Sämpylän mittariin runsaan kympin, minulle varmaan hieman vähemmän ja kaksijalkaisille vielä vähemmän (kuulemma kolme kilsaa)...ja taas Saimilta hukkui jo alkumatkasta jalan haavasuojustossu.
Puskajuoksu olikin niin vauhdikasta, että jalkahaava etujalan polkuanturassa hieman aukesi ja kun vauhti oli kotimatkalla riittävästi laantunut, Sämpylä ontui loppumatkan väkevästi liioitellen. Betadineputsauksen ja pikku levon jälkeen se veteli taas poskettomalla Sämpykiidolla tyystin räpylävammansa unohtaen, kunnes oli seuraavan Betadine-liotuksen vuoro...

2xpunainen, kerran puna-valkoinen ja bretoni

Autokyyti vei muka omalle mökille, mutta eipä sittenkään. Mentiinkin emännän serkun residenssille ensin ja siellä tapasimme veteraani Katerinen, melkein kolmetoistakesäisen bretonin ja sille vuosi sitten ilmestyneen "pikkusiskon" Ellan, ihka-oikean punaisen Irlanninsetterin. Kati oli tiukka täti ja ilmoitti minulle heti olevansa tontin pomo, nappulat Ella ja Saimi sen sijaan tutkailivat toisiaan. Ella taisi olla pikkuisen arka, se kun ei innostunut lainkaan mukaan Saimin hecosenleikkiin. Ei sinänsä ihme, Sämpylähän oli pikku likkaan verrattuna ihan Larzan (olettehan lukeneet Aku Ankkanne) kaikkine 24kg:een, vert. 20kg Ellaa.
Parin tunnin piipahduksen jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin omalle mökille ja sinne vielä metsään hirvestäjien sekaan sieniä keräilemään. Niin, me setterithän kiitolaukkasimme ohessa kaksijalkaisten täyttäessä koppaansa suppilovahveroilla.
Mökkeilyssä on se hyvä puoli näin syksyllä (ja talvella), että "joudumme" nukkumaan isäntäväen kanssa samassa sängyssä tilanpuutteen vuoksi;) se takaa meille Saimin kanssa makoisat unet ja isäntäväelle vastaavasti aika kehnot. Meillä kun on tapana pyrkiä unosille massun päälle...
Juuri ennen yöpuulle menoa kipaisimme tietysti vielä iltapisuille puskaan ja eikös Saimi viimeaikaiseen kaksijalkaisia lämmittävään tapaansa huitaissut itsensä vartiksi hukuksiin. Taisi lähteä huomaamilleni supin jäljille. Sitä sitten kiivaasti vihelleltiin ja emäntä kävi oikein etsimässäkin ja vielä tuloksellisesti, kun luimikorva sattui paluumatkallaan törmäämään ei niin tyytyväiseen emäntäpatrulliin.
Ja hups, Saimin jalan suojan ollut tossukin oli hukkunut ;)

Tossukammoa

Olipa Saimi riemukkaan näköinen, kun isäntä asensi sille aamulenkkiä varten tossun jalkaan! Melkoinen matka pihallakin meni kolmella jalalla, kun neiti ei tiennyt, kuinka astuskella oudon lisäkkeen kanssa.
Kovin pitkää matkaa ei aamupimeällä ja pakkasella sitten ehdittykään tehdä, sillä työkiireinen isäntä ei jaksanut konkkaavaa Saimia paljon odotella.
Illasta sitten ulkoilu menikin tossu jalassa jo täysiä...

Haava jalassa

Nyt sitten Saimi viimein osui johonkin polkuanturaa kovempaan. Onhan sitä jo odotettukin, tuota vauhtia kun on piisannut tasaisesti koko ajan. Ilmeisesti antura oli harjun päällä osunut johonkin metalliseen, vaan ei niin kovin terävään. Haava kun on vasemmassaa etutassussa tuollaiset vähän toista senttiä pitkä, eikä kovin syvä.
Saihan sillä tietysti koristeltua lattian hauskoilla läiskillä, ennen kuin puhdistuspartio Betadineineen ehti sen tukkimaan ; )
Onneksi vuoto loppui pelkällä liuoskäsittelyllä.

Taas hukassa

Aamulenkillä sekä Saimi, että minä hävisimme juuri sopivan pitkäksi ajaksi teille tietymättömille, että isäntä myöhästyi töistä...äijä oli taas hieman hellakoukku...
Pääsimme kuitenkin vielä illasta valjaslenkille Tohlopin ympäri. Siis kuusi kilometriä kontrolloitua etenemistä, HUOH!

Varaslähtö

Iltapaivälenkillä vipelsimme Saimin kanssa isännän pilliin puhkumisista huolimatta rakennustyömaan keskelle pupujahtiin...palatessamme vastaanotto oli jäätävä, aina koko illan.

Frida ja nippu muita vieraita

Aamulla naatiskelimme standardikokoonpanolla Epilän harjun päässä aamukahveet auringonpaisteessa. Yöllä oli piipahtanut pakkasen pielessä ja kuura kimmelsi kivasti heinikossa ja pikku hileessä oli kiva juosta. En kyllä innostunut riekkumaan kahveeseuraksemme tunkeneen Ada-koiran kanssa, mutta Saimi hössötti senkin edestä...
Loppupäivä kotosalla menikin melkoisessa huiskeessa, sillä kummisetäni 25vee bailut pidettiin meillä ja niinpä tietysti Frida-vesikoira tuli meuhkaamaan kanssamme ja sitten vielä muutakin tuttua porukkaa lappasi kylään. Mummulla oli onneksi matkassa pikku täkymakkarat, jotta me koirat ymmärsimme olla hänelle kiltisti :D

Kipitystä isäntää kiskoen

Oho, isäntä oli katonpesun, tiskauksen ja imuroinnin jälkeen vielä niin vedossa, että intoutui köyttämään meidät Husky-valjaisiin ja vyöttäytymään itse juoksuvyöhön! Sitten pistelimme vauhdilla Horhaan ja muut koirankusettajat vasemmalta ja oikealta ohittaen...Laukkasimme kaikkiaan viisi kilometriä yhtä soikuraa ja yllättäen Saimi oli lopussa heikkovoimaisin! Syynä moiseen taisi olla vauhdinpito (lue VETO) melkein koko matkan. Noutaja vain saapui kilsaa ennen kotoa ;)

Ophelia tuulettaa

Aika vinkka iltapäivästä tuolla harjun laella. Saimin kanssa seistiin kirsut kohti Ophelian jäänteitä ja nautittiin hajutulvasta. Suomeksi tuo äskeinen tarkoitti, että laantuneen hurrikaani Ofelian jäännöstuulet puhalsivat varsin raikkaasti iltapäivällä lounaan suunnasta.
Me setterit nautimme myräkästä viimeisten auringonsäteiden aikaan (pilvirintama yli juuri peittämässä mollukan) korvat lepattaen tuulen voimasta. Turkki painui vasten kroppaa ja rinteen puut taipuilivat uhkaavasti tuulen kohistessa ympärillämme. Isäntä nauroi olemattomaan partaansa katsellessaan meitä, kun tuuletimme huokosiamme varmaan viisi minuuttia vain kirsua liikuttelemalla.
Ulkonakulun ajastus oli muuten tiukka. Ehdimme juuri ovesta sisään, kun vettä alkoi tulla perin raikkaasti...
Illalla oli vielä puntarisessio, eli jouduimme vaa'ituiksi. Saimi lähinnä seuraksi, sillä minuahan nuo kaksijalkaiset tarkkailevat...Vaaka näytti Saimille vaatimattomat 23kg ja minulleKin vain 24kg, vaikka illalla paikalle pölähtäneen juniorin mielestä olenkin ihan tankki :P

Kantokamaa

Aamun yllätya oli puolimatkassa yhtäkkiä puskaan lahonnut Saimi. Ensin se paahtoi tapansa mukaan puskat ryskyen piipahtaen morjestamassa pikaisesti seutukunnan suurinta Norjan harmaatakin ja hetken perästä makoili mustikkavarvikossa takakankkuaan nirheten. Isäntä komensi sitä jatkamaan matkaa, mutta eipä suihku-Sämpylä heilauttanut eväänsäkään. Siinä kohtaa jo oletimme syksyn viimeisen ja aamukohmeisen kyyn ottaneen verinäytteen Saimista. Puolisokea isäntä aamun valjussa kajossa sai kuitenkin tutkailtua kankkua sen verran, että ei siinä hampaan jälkiä näkynyt. No, eikun piski hartioille (Saimia ei ollut tarpeen kouluttaa olkalampaaksi ;) ja matkaan. Pysyttelin varmuuden vuoksi loppumetsän isännän vierellä ihmettelemässä tilannetta ja Saimi pysytteli tosi (lue: huolestuttavan rauhallisesti) isännän niskassa. Kun sitten katuosuus alkoi, isäntä laski Sämpylän omille jaloille ja katso, se käveli kotiin kuin ei mitään! Kotona neidin kankkua tutkittiin kunnon valossa ja kunnon okulaareilla ja yksi ampparin pistoksen tapainen jälki nahkasta löytyi...taisi pörisijällä olla aika tinkut tökötit piikissään, kun tuolla tavalla sai setterin lakoamaan...viideksi minuutiksi.

Suuri päällikkötär

Iltapäivä suolla oli oikein mukava. Aurinko paistoi ja sammaleikko oli hyvä juosta. Sitten vielä Ånnimannin isäntä soitteli ja kutsui yhteislenkille. Oikaisimme pellon poikki pikku zig zag - kuviolla ja sitten heittäydyimme remuamaan Ånnin kanssa. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin Saimi se oli joka reuhkasi sen nuoren jällin kanssa, minä lähinnä osoitin olevani arvokas rouva, joka pikkujätkistä välitä. Ånni on onneksi sen verran sivistynyt, ettei minun juuri tarvitse sille kulmiani nostella. Sämpylä sen sijaan saa vääntää sen kanssa oikein tosissaan.
Osoitin kaksijalkaisille (ja Ånnille sekä Saimille) arvoasemani häntäpallon haussa; Ånnin isäntä kun heitti palloa Ånnin noudettavaksi, niin otin aina tarvittaessa pikku spurtin ja nappasin artefaktin itselleni. Takaisin heittäjälle en sitä sentään vaivautunut viemään, mutta pikkuisen kun huulta nostin, eivät muut enemmän noutajatkaan sitä minulta vieneet!
Sen verran kauan saimme aikamme kulumaan ulkoilutuokiolla, että sitä tuli jo hirmu nälkäkin...onneksi isäntä oli ehtinyt noutaa tuoreen säkillisen Nutroa rouhittavaksi (en saanut vielä penturuokaa, sentään, enkä rajoittamatonta papupiikkiä). Harmillisesti tarjolle kuitenkin pasahti vain normiannos. Olisi sitä enemmänkin mennyt;)

Steppailua piessä

Iltapäivälenkille lähdimme normaalia kautta harjuun. Ja kas, olivat kaupungilla juuri silloin keksineet lurauttaa alakadulle pikiliemen. Olihan sen tinkun päällä harvakseltaan ripoteltua kivimurskettakin, mutta kiekalta palattuamme puhdistustalkoot odottivat. Olin onnistunut keräilemään itseeni parikin kunnolla jämähtänyttä pikipaakkua varpaisiin ja vielä jotain sotkua rintaankin. Ensin isäntä yritti harjailla karstalle tököttiä irti vaatimattomin tuloksin, sitten hän mietti tärpättiä ja asetonia pien liuottamiseen. Vaan, koska minua nyt pidetään "nuorena äitinä" mahdollisen tulevan lisääntymiseni vuoksi, ei hän uskaltanut lisäillä karvoihini mitään liuottimia...siispä sakset saivat nipsaista muutaman kolon jalkakarvoihini.
Huomenna ei kyllä mennä samaa reittiä!

Valaistulla reitillä

Alkavat nuo aamut olla jo aika hämäriä. Tänäänkin jouduimme suuntaamaan valaistulle reitille, jotta tuo ohjaaja-setä (isäntä) jotenkin näkisi reitillä eteensä. Me Kiiltomadon (Saimin turkki kuulemma jotenkin hohtelee, nyt kun sille on tullut uutta karvaa) kanssa emme juuri poluilla viihtyneet, vaan rusikoimme puskissa arastelematta. Oli tosi kiva kipitellä ennen seitsemää poluilla ja pensaissa, kun nuo suunnistavat nuoret ja sauvakävelevät eläkeläiset vetelivät vielä hirsiä. Tai ainakin ryystivät vasta aamukahvetta.
Ehdimme huidella metsässä melkein tunnin ennen aamun valkenemista, mutta kotiin lopulta palaillessamme sai Saimin tuore kiiltokarva säkenöidä matalalta paistavan auringon säteissä...olipas maalailevaa ; )

Oliskoos 10. päivä?

Tänään isäntäväki ryhtyi arvuuttelemaan, mahtasiko Helmi-Orvokki olla tiinehtynyt? Aamun peltokiekan perusteella ei mokomasta saanut mitään aavistustakaan. Pysyin nimittäin nikottelematta suihku-Sämpylän peesissä tutkaillessamme pikaisesti puputuoksuja sängikössä. Ratoksi ja viilennykseksi kävin vielä uimasillani rantamudassa. Sen mustuuden jäljiltä tie vei kotosalla suoraan suihkuun...
Pikku kuivattelun jäljiltä jouduin jälleen arvioitavaksi ja hieman tukevaksi todetuksi, mutta vasta iltapäivästä isäntä raahasi minut vaakaan ja sai lukemaksi 24,5kg. Sämpylän (tai oikeammin tässä tapauksessa Siiman) painoksi paljastui tasan 24kg...sillä on muuten komeata uutta karvaa jo mukavasti. Kiloja on minulle siis kertynyt näppäin puolikas lisää viime mittaukseen pari viikkoa sitten. Tällä perusteella kaksijalkaiset vahvasti aavistelivat riiausreissuni olleen sittenkin tuloksellisen. Valitettavasti en pysty vahvistamaan heidän arveluitaan, ainakaan vielä ;)

Metsäpäivillä

Taas pakkauduimme aamusta autoon ja lähdimme reissuun. Kahvit ja muut aamiaistarpeet olivat kaksijalkaisilla tietysti pykälässä. Tällä kertaa ei edes emäntä tiennyt, minne matka vie, sillä isäntä oli kesän pyöreissuillaan löytänyt kuulemma dimangin ulkoilupaikan. Joo joo, juuri siinä missä meidän piti ulostautua hienoon harjumaastoon, olivat tien varret autoja pullollaan ja puskassa möyri moto hommissa...tienvarren kyltin mukaan paikalla oli metsäpäivät. Sen olisi saattanut arvatakin kaikista jahtiasuisista maamiehistä, jotka olivat kokoontuneet ihmettelemään tekniikkaa.
No, kilsa eteenpäin ja löysimme oivan ulkoilumaaston. Meltosimme hienossa kangasmetsässä ja piipahdimme hakkuaukean suo-ojassa pikku juomatauolla ja Saimi muli oikein kunnolla.
Hakkuaukean päästä muuten löysimme teerikukon ja -kanan! Jäpikäs lähti heti tavattaessa siivilleen ja isäntäväki seurasi sen uljasta menoa haulikokantaman päästä. Sen sijaan kana painautui pöheikköön ja kun minun piti ryhtyä tarkempaan paikan syynäykseen, niin eikös pilli soinut ja jouduimme koolle kerätyksi kaksijalkaisten toimesta! Koskaas nekin oppisivat tarkastelemaan tilannetta hieman perusteellisemmin ennen komentojaan ;)
Mukava keikka, aurinko paistoi, lintuja löytyi ja juoksualusta oli maan mainio...uudestaankin kuulemma tullaan, kunhan taas sopivaa aikaa ja keliä löytyy...
PS. Saimin mieliohjelmassa "Avarassa luonnossa" vaippasakaalit peittosivat leijonat, kiinnostavuudessa siis.