Viimein taas kotosalla

Kyllä, pääsin taas vaihteeksi kotiin. Hommat Justuksen kanssa jäivät vain kesken, mutta oli kiva taas nähdä Sämpylä ja isäntäväki Keuruulla. Joo-o, Keuruulla, sillä olin matkaillut kasvattaja-Riitan työkaverin ja parin labbiksen kanssa Mikkelistä sinne. Paikka oli kuulemma sopivasti Tampereen ja Seinäjoen välissä ; ))
Lopulla kotimatkalla kipaisimme Saimin kanssa pikku lenkit pimeässä metsässä Vilppulassa ja sitten koisasimme kotiin asti. Siellä muonat kitaan, pikku iltakähinää ja sitten matrassille maata...

Helmi palautukseen

Kasvattaja-Riitta soitteli eilen ja sopi emännän kanssa Helmi-Orvokin palautuksesta. Helmi ja Justus kuulemma viettävät nuoren parin laatuaikaa keskenään ja koohottavat pitkin poikin mantuja kuin paita ja peppu. Mutta itse ASIA on jäänyt muun puuhastelun varjoon, kun Helmin juoksu ei oikein ole edistynytkään. Niinpä pikku narttu joutuu takaisin kotihoitoon ja odottelemaan hieman herraseuraa, vaan arvaahan sen, että juoksu edistyy parissa päivässä kriittiseen vaiheeseen ;)
Saimi, joka on kotosalla nyt ollut rouva ja kuningatar, joutuu siis jälleen kärsimään ylivilkkaasta "isosikostaan"...

Katsastuskonttorilla

Jaappanin ihmeen vuotuinen tarkastus liikennekäyttöön koitti tänään. Saimi ja sihteeri matkailivat lähikauppakeskukseen herra katsastusmiehen pakeille kuulemaan, että odotusaika olisimelkein tunti.
Käytimme tilaisuuden hyväksi ja suuntasimme tutkailemaan radan varren pupulaatiota. Sen verran voimakas oli pitkäkorvain tuoksu ratapenkoilla, että Saimi unohti perusteellisesti hillityn habituksensa ja kohelsi täydellä nelivedolla hajujen perässä valjaat (koetetaan säästellä turkin rippeitä) vinkuen. Isäntä, joka oli juuri teidottanut emännälle ihanan rauhallisesta ja vedosta vapaasta päivälenkistä, joutui roikkumaan aivan tosissaan jarruna köyden päässä. Onneksi nuuskinta ei jäänyt aivan tuloksettomaksi, vaan pääsimme oikein näköetäisyydelle kahdesta pitkäkorvasta. Molemmissa tapauksissa Saimi-veto kasvoi aivan äärimmilleen ja oli helppoa havaita, miksi neliveto voittaa kaksi-vedon.
Autokin tuli muutoin katsastettua hyväksytysti metsästysreissumme aikana...

Mustikkamaalla

Jo perjantai-iltana piipahdimme porukalla mustikkametsässä, tai itse asiassa kallioilla. Sen verran isoja mollukoita kalionkoloissa oli, että tänään aamulla varustauduttiin oikein reppu-aamiaisella ja suorittiin takaisin saman paikkaan. Saimi oli perjantaina reikkunut tiessään koko poiminnan ajan ja kun viimein saimme huudeltua sen paikalle palaili likka turkki märkänä ja kieli melkein maassa roikkuen takaisin. Tänään yritimme olla enempi haukkoja ja vahtia neiti-setteriä, jottei se pääsisi taas seilailemaan siellä täällä. Ensin alkuun vahdinta ja poiminta onnistuivatkin, mutta heti kun keskittyminen marjanpoimintaan ylitti koiranvahdinnan, Sämpylä katosi kaakkoon.

Palatessaan likka oli taas märkä ja perin uupunut. Niin uupunut, ettei sitten enää koko iltana häipyillyt minnekään. Kotona sitä ei äsken saanut edes ulos hädälle. Onkoos Helmi-Orvokki meidän perheen setteritoilailujen päämoottori? Tuntuu niin kovin rauhalliselta, kun asustelee edelleen Mikkelin nurkissa...

Kanoottipuuhia

Kyllä maalla on mukavaa...sanoi Saimi, kun pääsi meidän mukaamme melontareissulle. Yhden setterin kanssa aina pärjää, jopa meloessa, vaikka matkalla näimmekin ankkoja, lampaita, kurkia ja haikaroita. Niin ja tietysti muutama ihminenkin osui vesille yhtäaikaa. Saimi oli visusti varustettu oranssinpunaisiin pelastusliiveihinsä koko matkan ajan ja olihan niistä hyötyäkin...kanootin kanto- ja veto-osuuksilla hurtta oli helppo havaita, kun se yritti livahtaa nuuskimaan metsää omin neuvoin ;)

Niitä lampaita!

Ilmeisesti matkailu on äärimmäisen rasittavaa, sillä lopun päivän Saimi oli hiljaista likkaa ja lähinnä makoili rantaruohikossa...

Sinne jäi setteri Mikkeliin

Lienee paikallaan vaihtaa tässä kirjailussa persoonaa, sillä Helmi-Orvokki jäi nyt sitten Mikkeliin Justuksen morsiameksi.
Mitään kovasti odotettua ei tänään tapahtunut ja Hemppa jäi orpona tiirailemaan lähtijöiden perään...
Onneksi sentään sulhaskandidaatti oli oikea seuramies ja teki runsaasti Helmiä huvittavia vekkulitemppuja...pariskunta sentään näytti viihtyvän hyvin yhdessä ; )
Saimi palasi kaksijalkaisten matkassa tyytyväisenä kotiin ja valtasi nojatuolin unipaikaksi...

Matkaan lähdin...

Aamu venähti aiottua myöhäisemmäksi. Emäntä ja me setterit kun nukahdettiin liian sikeästi lattiamatrassillemme. Tämä miellyttävä symboottinen tapa meillä on joka aamu, kun isäntä on saanut lähdettyä virkaansa. Niinpä myös matkan teko Mikkeliin pääsi alkamaan aiotun aikataulun takapuolella. Emme ehtineet (Saimi, minä, emäntä ja Saimin kummisetä) paljon Pälkänettä pidemmälle kohti Mikkeliä, kun kasvattaja-Riitta jo soitteli ja tiedusteli sijaintiamme. Sillä kohtaa matkaa oli jäljellä enää 260km!! Eipä siis vielä massua, eikä muitakaan osia, kipristele jännityksestä ; ))

Kohtalon hetket lähestyvät...pian ollen entinen neitsyt

Emäntä ja kasvattaja-Riitta konsultoivat tänään innokkaasti minun ja Justuksen suhteen tiimoilta...matka Mikkeliin alkaa jo torstaina. On kuulemma viisasta olla "ajoissa" paikalla tutustumassa ylkään. Ja mistäs sen tarkan OIKEAN hetken ihmiset tietäisivät, ainakaan niin tarkkaan kuin minä;)
Juoksun huomaa hyvin ruokahalusta, mättöä menee (vaikka sitä ei sen enempää saakaan kuin aiemmin) melko rivakkaan tahtiin aina kipon kopsahtaessa kuonon eteen. Taistelupaino on nyt 23,5kg Sämpylän 25,5kg:a vastaan...

Motti silmäkulmassa ja muuta vauhdikasta

Aamusta piti lähteä mökille, vaan illasta sinne ehdittiin. Silpaisimme Saimin kanssa oikopäätä järveen juostuamme pikapyrähdyksen nuoren herran kanssa metsikössä. Saimin kummisetä innostui tapansa mukaan opettamaan meille ihmetemppuja, nyt siis järvessä. Ensin harjoiytelimme hyppäämään laiturin ja rannan väliin kepin perään. Emme aluksi uskaltaneet hypätä laiturilta veteen, mutta kun kiersimme kepin luo rannan kautta, huomasi Sämpylä sillä kohtaa olevan niin metalaa, että siitä pääsi hyppäämään laiturille...ja takaisin järveen. Otin saman tein mallia pikkusiskosta ja roiskaisin laiturilta vesiin ja hetken päästä jo järvenkin puolelle.
Hetkisen kuluttua rantaan meloi sorsapoikue (jo isoja ja lentokykyisiä) ja Saimi hyppäsi laiturilta järveen pelottaen ne kauemmas. Minä taas lähdin rannasta, mutta hyvää vauhtia, ja painelin monta kymmentä metriä järvelle siipiniekkojen perässä. Itse asiassa niin pitkälle, että isäntä jo kutsui minut takaisin!
Seuraavaksi rannassa pöyhiessäni satuin tunkemaan naamani liian lähelle ampiaista ja niin napsahti muistutuspiikki silmäkulmaani. Sämpylän kummisetä huomasi oudosti roikkuvan silmäkulmani ja niin jouduin kylmähoidon ja vielä kasvattaja/eläinlääkäri -konsultoinnin ohjeistamalle kyypakkauskuurille...puhelun aikana emäntä sai vielä pettymyksekseen kuulla, ettei saa kasvattaa mahdollisia pentujani meillä kotona, vaan minä nappulat viettäisimme pentuajan Riitan hoteissa. Katsomassa kyllä saisi käydä...Samalla Saimi otti ja häipyi jonnekin takavasemmalle, se poistuminen huomattiin vasta hetken kuluttua ja lopulta perään pantiin posse. Minut taas teljettiin siksi aikaa sisälle lepäämään. Etsintäpartio viipyi metsässä hyvän aikaa ennen kuin isäntä äkkäsi karkurin bokserilasta asti. Saimi oli kipittänyt sinne "leikkimään" bokserijäpikkään luo, eikä meinannut lainkaan lähteä kotiin. Onneksi likka oli pitänyt menomatkallaan niin hyvää vauhtia, että jalkojen jäljet näkyivät tien pinnassa ja niin suunta oli helppoa arvata, kun viimein oikealle tielle eksyi.
Nyt viimein makaamme mökkisängyssä rennon rapeasti, ulkona sataa kaatamalla ja taitavat salamatkin välähdellä. Emäntä on jossain ulkona lauhtumassa päivän rasituksista, samoin Saimin kummisetä...taitavat kastua!

Takalaita auki

...näin totesi emäntä ja osoitti minulle läikkää makuuksissani. Lipaisin alkaneesta juoksustani kielivän läikän heti pois, mutta siitä huolimatta alkoi aika kuhina. Kasvattaja-Riitta laitettiin hälytystilaan ja ahterini tarkkailu sen kuin kiihtyi...taitavat olla tosissaan lisäännyttämiseni suhteen.
Onneksi tässä menee vielä muutama päivä kaikessa rauhassa ennen kuin miehelä kutsuu. Aikas jännää kuitenkin!
Juhlan kunniaksi pääsimme kunnon lenkille Horhaan. Saimme paukuttaa edes takaisin ns. kilpa-vitosen kurun reunoja ja tapasimme matkalla Lapinkoiran ja Bernin, joille Saimin kanssa uhrasimme muutaman haukahduksen ja kevyen nuuskutuksen. Parin tunnin kiepillä sai massunsa pelaamaan ja kunnon lämmöt päälle. Ruokakin maistui kotona hetken läähätyksen ja pikaisten nokkaunien jälkeen.
Todettakoon tähän saumaan, että punnituksessa painoni oli edelleen tasan sama Sämpylän kanssa, mutta kiloja oli tullut yksi lisää, eli molemmat 24,5kg...onpahan sitten ainakin pari kiloa hukata raskauden alttarille ;)

Juoksua odotellessa

Onkohan emännällä suuriakin toiveita meikäläisen monistumisesta? Se kun tarkastelee mun perääni huolestuttavan usein ja kirjailee kasvattajan puhelinnumeroita pitkin ja poikin taloa lapuille muistiin. Hyvä ettei ole omistanut yhtä kännyä vain ja ainoastaan Riitan numerolle ; )
Emännän huomiot tulevasta juoksusta tuntuvat kyllä olevan ihan oikeita, se kun on huomannut poikien lisääntyneen kiinnostuksen, Saimin lisääntyneen häiriköinnin (turhaa perän nuuskintaa), lisääntyneen paapomisen tarpeeni ja omituisen kiinnostuksen pentukoiriin...lähestyy

Frida piipahti

Kummien tuore talonvalloittaja Espanjanvesikoira Frida, 10vk, piipahti kylässä. Oli pentele kasvanut melkoisesti parissa viikossa ja viiletti aikas vauhtia ympäri residenssiämme. Tavan mukaan Sämpylä sai suurimmat, js rasittavimmat, huomionosoitukset. Frida seurasi sitä kuin hai laivaa. Linnoittauduin aluksi kuistille piirongin alle hieman rauhaan ja onneksi pikkunassikka ymmärsi melko helposti ylähuulen kohotukseni, jottei tarvinnut oikein sanoa häiriöstä...
Päivän lopulla olimme jo tottuneet siinä määrin toisiimme, että pikku unosetkin sujuivat muodostelmassa (tähän tulee kuva, kun kirjuri taas joskus löytää sopivan koneen ja aikaa...)

SS 12/17, Leustu

Vietimme rattoisan yön koko porukalla Hobbyssä rallitien varrella. Ehdimme heti yhden (am) jälkeen yöpaikaamme ja unellekin päästiin jo kahdeltä. Nukkumisjärjestelyt tuottivat hieman ongelmia, sillä isäntäväki halusi jostain syystä tunkea Saimin ja minun kanssani meidän sängylle (heii, koirien piti nukkua lattialla suunnitelman A perusteella)ja sekös aiheutti ahtautta. Ohikulkevista mekkaloitsijoistakin oli hieman häiriiötä, mutta onneksi aamuherätys oli jo varttia vaille seitsemän...ei käynyt häiriö turhan pitkäaikaiseksi ;)
Tällä kertaa pääsimme ihmettelemään ralliautoja ja helikoptereita ja toisia koiria sekä melkoista ohmismassaa aivan pikataipaleen viereen. Autot pitivät aika pauketta ja aina kun en huomannut katsella mistä autosta milloinkin pauke kuului, meinasin vetää herneen kirsuun ja pommpia vauhkona narussa. Isäntä onneksi äkkäsi näköyhteyden välttämättömyyden hermotasapainoni kannalta ja sain lopun aikaa katsella kaahareita siiä kuin kaksijalkaisetkin.
Lopun aikaa ja lopun aikaa, heti kun ensimmäisen (12) pikapätkän autot olivat menneet, lähdimme syömään autolle ja jouduimme sitten Saimin kanssa jäämään penkeille unosille siksi kun muut seurasivat vielä toisenkin pätkän...aikas rentouttavaa...

Neste Oil -rallia

Puolilta päivin pakkauduimme Hobbyyn ja matka kohti Riihimäkeä alkoi. Sieltä nappasimme mukaan kummisedän ja matka jatkui Lahteen. Jokimaan raviradalla ajettiin Neste-rallin erikoiskoe ja niinpä jouduimme muutaman kilometrin päähän parkkiin. Reippaasti nuuskutellen vedimme Saimin kanssa lopun perheen lippuluukuille asti, mutta meidän reissu tökkäsi itse radan portille! Koiraelaimiä ei päästety lainkaan radan varteen, joten nielimme karvaan kalkin isännän kanssa ja poistuimme lähijokeen uimaan...virta oli aikas reipas, mutta vetelin kivien seassa virkistyksekseni muutaman vetäisyn ja Sämpyläkin hieman muli seuraksi ; )
Juuri kun olimme kiivenneet takaisin tielle, näimme rallinero Loebin Sitikan. Niinpä sitten jäimme tien poskeen tsiigailemaan raliautoja. Surkeiman näköinen kottero oli hyvin aiemmin sijoittuneella Ketomaalla, äijä oli keikkauttanut Foordinsa katon kautta ympäri ja joutui keskeyttämään päivän ajelut. Kotvan, eli toista tuntia autoja ihmeteltyämme kipitimme kiivaasti takaisin Hobbylle läähättämään hyvinkin puoleksi tunniksi...keli on törkeän lämmin ja kostea, sekä Venättään metsäpalojen savutkin vielä tunkevat nokkaan.
Nyt odottelemme loppua ralliväkeä, jotta matka kohti huomisia näkemäseutuja voisi jatkua...

Lonely dogs

Tänään vielä aamulla isännän kanssa harjussa ja sitten se rontti otti ja lähti maailmalle emännän perään. Uhkasivat olla yli viikon matkailemassa ja vielä ilman meitä! Lähtiäisikseen vain kertoi Saiminkin joutuvan miehelään tulevaisuudessa. Saapa katsoa.
Nyt olemme sitten Saimin kummisedän hellässä huomassa kaikki isäntäväen poissaolopäivät, kuulemma ankaraa juoksutreeniä luvassa...

Hilla ja Unna, sekä vähän surffausta

Jippii. Vaikka emäntä jo lähtikin työmatkalle, niin meitin loma sen kuin onneksi jatkuu. Niinpä pääsimme isännän kanssa maalle mummolaan. Siellä törmäsimme oikopäätä naapurin Hillaan (aiemmilta kesiltä tuttu porokoira) ja sen yllätyspentuun viime talvelta, eli Unnaan. Tuoreehko äiti oli ensin hieman takakireä kun painelin morjestamaan, mutta jo hetken kuluttua oltiin vaihdettu kuulumisia nenäkkäin... Saimi louskutti sillä aikaa niskavillat pystyssä ja perä vasten auton puskuria moisille häiriköille.
Kävin pitkin päivää moikkailemassa naapureita ja lopulta Saimikin uskaltautui haisteltavaksi ja selvisi koettelemuksesta ihan hengissä ;)
Illan aikana ehdin käymään muutaman kerran uimassakin ja jopa seikkailemassa surffilaudan päällä!! Vehje oli ikävän kiikkerä, mutta en sentään siltä uimaan pudonnut, eikä purjettakaan onneksi tarvinnut nostaa pystyyn...tuulenpuutteen vuoksi, tietty.

Saimin lonkkatulokset

Saimin lonkkakuvaustuloksetkin olivat saapuneet isännän Netpostiin joskus viikon lopulla. Heti tänään ne viimein löytyivät luettavaksi asti ;)
Tulokset olivat aiempiin lääkärin lausuntoihin nähden suorastaan hyvät, sillä lonkista napsahti B molemmista ja kyynäristä odotetut nollat. Eipä Sämpylä siis ihan ensiluokkainen siitosnarttu ole... ;))

Frida tuli kylään

Aamun kirkkaan aurinkoisen valaistessa makuuhuoneen, punnitsi isäntä meidät Saimin kanssa. Vaaka värähti molemmilla vain 22,5kg kohdalle, joten rasvaisempi ruoka ei ollut vielä saanut aikaan toivottua kilojen lisäystä. Outoa, kun pitää lihottaa itseänsä ;)
Illalla kummien tuore vesipuhvelin pentu (perro siis) tuli morjestamaan meitä ekää kertaa. Ensimmäinen haistelutilaisuus järjestettiin puolueettomalle maaperälle harjuun, jossa saimme Sämpylän kanssa ensin moikata kummeja ja sitten Fridaa. Frida olikin melkoinen pölypallero ja ihan hauska ötökkä, tosi terhakas kasiviikkoinen. Sehän jo juoksi pitkin polkua melko faarttia ja jyrsi vielä matkalla kaikenlaisia puupalikoita.
Kotosallakin tulimme toimeen ihan mukavasti, toisin sanoen me Saimin kanssa kiipesimme sohvaan (suojaan) tarkkailemaan pikkumönkijän edesottamuksia olohuoneen lattialla...

Back to mökki

Pari lepopäivää kotosalla pääasiassa nukkumalla vietettyinä oli ihan tarpeeksi...onneksi pääsimme jo takaisin maalle!
Saimille oli pakollisesta levosta oikein hyötyäkin, sillä se saatiin isäntäväen ponnisteluiden tuloksena syömään jauhelihaa ja papuja pitkästä aikaa massun täydeltä. Sämpylän ruokahalua näet ei juuri päättynyt lämpöaalto kasvattanut ja elukka alkaa näyttää aika shakaalilta.
No, maalle siis päästiin takaisin ja ensimmäiseksi moikattiin naapurin Murua (se kunkku-Kaarlen spanieli), harvinaisen rauhallisesti vielä, suoraan auton ikkunasta. Sitten isäntäväki laittoi kahveet tippumaan ja lähti kanssamme metsään; pahasti jäljessä, sillä otimme hieman ennakkoa. Vartin juoksu puskissa teki meistä Saimin kanssa perin tyytyväisiä koiria, varsinkin kun pääsimme heti kipityksen jälkeen suoraan uimaan ja märkänä sisälle ruokailemaan...Saimillekin maistui, ja ihan koko annos ; )

Henki höllässä

Aamulla, siis vaihteeksi kotosalla, pääsimme Saimin kanssa isännän mukana narulenkille. Suuntasimme harjuun, jossa isäntä kuitenkin irroitti meidät kakkostarpeiden tekoa varten...ja eikös pentele rusakko piillyt Saimin ähkypaikan viereisessä pusikossa! Siitä lähti kaksikko kuin possut makuulta, ensin polkua alas ja sitten kiihdytys pyörätietä pitkin kohti naapurikaupungin rajaa. Isäntä koetti viheltää Saimia palaamaan, tuloksetta, ja sai sitten ähkypuhkusekoraivarin, nappasi minut pikaisesti köysiin ja sitten mekin juostiin, perään sentään...
Sämpylä ja pitkäkorva olivat juuri häipymässä eetteriin, kun ehdimme tielle, mutta näimme ainakin, ettei pariskunta sentään ajotielle tunkenut!
Juoksimme perään ja alikulusta selvittyämme huomasimme Saimin hukanneen pupusen, onneksi, sillä jo taas alkoi vihellys merkitä jotain. Saimi jolkotteli luoksemme ja pääsi samassa köysiin nautiskelemaan loppulenkistä. Onneksi rusakko oli edelleen nopeampi kuin Saimi ja sen verran viisaskin, ettei innostunut ajotietä ylittämään...

Kuulinkohan oikein?

Kotona taas.
Puhelimen lokin perusteella emäntä soitteli iltasella perään kennelin Riitalle. Ja mikäli oikein ymmärsin, niin nyt ne juuttaat kaavailevat minusta nuorta äitiä! Sulhokin on kuulemma katsottu jo seuravaan juoksuun. Siis elokuulle! Hyvästi railakkaat sinkkupäivät, jos kuulin oikein...

Saimin tipu

Aamulla vedellessämme viimeisiä sänkyvenytyksiä napsahti tuvan ikkunassa...rastaan poikanen nasahti lasiin ja kuukahti kuistille. Painelimme isännän kanssa perätoukuria ovesta ulos tarkastamaan tilannetta ja löysimme tipuparan. Saimi nappasi sumeilematta raakun suuhunsa ja minä sen kun annoin mennä. Ihan raadoksi lintu ei osumasta mennyt, sillä Sämpylän hellän suuotteen jäljiltä se yritti livahtaa räpiköiden karkuun. Ei olisi kannattanut, sillä moinen pakoyritys koitui pikaiseksi kuolemaksi, Saimi kun rynnisti perään ja nappasi hieman lujemman otteen. Sitten entinen lentoharjoittelija kulki hetken pitkin pihaa Saimin ylpeässä otteessa, kunnes viimein unohtui nurmelle. Niinpä pääsin minäkin sentään hieman nuuskimaan kalmoa ennen kuin emäntä sen kuoppasi...

Viikko hellettä

Odottamattomien verkko-ongelmien vuoksi blogin päivitys mökiltä viikolla on ollut olematonta...lienevätkö Elisan asentajat olleet tooosi pitkälä kahvitauolla purettuaan ensin puhelinmaston ;)
Hellettä on piisannut, joten päivälenkit ovat olleet lyhyitä, mutta sitäkin vauhdikaampia. Siksipä onkin ollut mukavaa mulia järvessä vähän väliä (oikeastaan kalastelen pikkukaloja rannasta kaiken muun, kuin metsä- tai nukkuma-ajan). Saimikin ui jo ihan vapaaehtoisesti pätkiä kotirannassa.
Isäntäväki on rakennellut kaikekenlaisia terasseja koko viikon, joten olemme Sämpylän kanssa saaneet tutkailla tontin reunoja (ja tontin ulkopuolisiakin reuna-alueita) pääosin omin päin. Sen lisäksi mieliharrastuksenamme on ollut kilpajuoksu pihakoivujen ympäri, siinä on emännän kielopenkki joutunut lanatuksi...

Artefaktin parissa

Ensin käytiin kaupungissa vietävän pitkillä kauppareissuilla ja sitten päästiin takaisin mökille heti viiden aikoihin. Reissulla matkaan oli tarttunut kuormallinen puutavaraa, joten isäntäväen iltaharrastukset oli järjestetty.
Meille Saimin kanssa se tiesi ihka omaa leikki-iltaa, pääsimme kaivautumaan vanhaan risukasaan, juoksemaan kilpaa ja möyhentämään "uuden nurmikon" entiseksi, tutkailemaan linnunpöntön tiaisen toimia jne...
Saimi pääsi myös salavihkaa tarkastamaan naapurin moottorisahakarhut ja pihakasvuston. Sillä välin minä ehdin käydä tonkimassa toisen naapurin pellosta sinne viime syksynä kätkemäni artefaktin (se jo ensimmäisenä keväänä löytämäni hirven lapa) ja kuskasin sen pihamaalle suurta ylpeyttä tuntien. Saimin taas tuntien, se rosvosi lavan heti kun silmäni vältti ja yritti piilottaa sen muka ovelasti, siinä kuitenkaan ymmärrettävästi onnistumatta...hyvä ettei selkäänsä saanut. Ja niin taas lapa köllöttää pihanurmella päivittäistä järsimistään odotellen, kunnes jälleen hautaan sen jemmaan seuraavaksi vuodeksi.
Illalla emäntä harjasi minusta päivän ruohot ja puoli kiloa karvaa, karvanvaihtoviikot ovat siis jo hyvässä vauhdissa ; )
Päivällä muuten kävimme kotona vaa'assa ja meidän molempien paino oli tasan 23kg! Saimi on aikas laiha, ainakin selkäruoto näkyy kuin museon dinosauruksella. Emäntä ostikin jo tynäkämpää ruokaa, ainoa edellytys kiloja lisäävälle vaikutukselle olisi tuotteen syöminen : D

Maksalaatikkojuhlallisuuksia

Viimein koitti syntymäpäivälahjan saantipäivä. Johan siitä oli jo ehditty vaahdotakin melkein viikko! Kummisetä ja -täti saapuivat paketillinen tarkoitukseen varattua maksalaatikkoa muassaan maalle ja kummisetä koristeli annoksen kolmella (tietysti) mieliheinälläni. Juhlana aluksi isäntäväki ja kummit lauloivat onnittelulaulun (Saimi ei) ja sitten sain natustella kuistin edessä koko laatikolisen Saimin katsellessa vierestä ;) tai siis tarkoitus oli syödä kaikki, mutta tietysti Sämpylä alkoi inua annosta myös itselleen ja tietysti kaksijalkaiset taas taipuivat, joten Saimi söi viimeisen viidenneksen...salamannopeasti hotkien...

OHO

Nyt ne muistivat minunkin synttärini ja lauloivat oikein duettona (isäntäkin ammuvainaan äänellään) minulle "paljon onnea vaan". Olin verran liikuttunut huomionosoituksesta, että pomppasin molempia vasten ja nuolaisin naamasta.
...mutta lahja puuttuuedelleen...

Jumalauta!

Isäntäväki muisteli aamiaisella edesmenneen edeltäjäni syntymäpäivää, joka sattui olemaan juuri 3.7., hei vuonna 1993!!!!!! Ja joku toinen on edelleen unholassa!!!

Mennään hiljaa markkinoille...

Siis Karhen markkinoille ja kävelypelissä, tietysti. Helteessä, tietysti.
Menomatkalla morjestimme jälleen lampaita ja isäntäväki pohti, mahtaisinko tehdä lampaasta viulua, jos pääsisin ihan lähietäisyydelle...
Reissulla tuli eläimellisen kuuma ja kävimmekin Sämpylän kanssa joka rutakossa juomassa ja kastelemassa turkkiamme. Lopulta olimme niin läkähtyneitä ja mutaisia, että saimme oikein luvan kanssa suikata vesiin Karhen sillan penkalta. Louhikko oli aika ikävän karkeata, mutta se ei minua haitannut ja veteen päästyäni meloskelin kunnon lenkit. Sämpyläkin lojautti louhikon yli reippaasti uimaan, mutta paluu kuiville näytti olevan hieman ongelmallinen.
Markkinoilla emäntä tarkasti olematyoman luutakaupan ja paluumatkalle lähdettiin saman tein...ukkonen kun jo kolisteli kuulomatkan rajoilla. Uin vielä kunnon lenkit ja Saimikin hieman luttasi ennen paluukävelyyn toden teolla ryhtymistä.
Muutama kilometri tallattiin ensin tien poskea ja sitten loppureissu metsän halki ukkonen kintereillä. Ensin ehdittii, varsinkin kun varsinainen pilvi meni oikealta ohi.
Kotorannassa uinti taas maittoi!
Isäntä yritti leikata ruohoakin sateen toivossa, mutta operaatio meni osin mynkään satojen sammakonpoikien vaelluksen tärvelemänä...ei äijä raatsinut silputa sammakkoeläimiä ruohon ravinteeksi. Onneksi, sillä niitä on kiva seurailla...

iPad

Ei kuulu, eikä näy synttärilahjoja...
Emäntä sen sijaan nappasi meidät autoon jo aamupäivästä ja lähdimme kaupunkiin elektrovimpalon noutoon. Emännän uunituore ipadi kun oli ilmaantunut kauppaa hieman odotettua aiemmin.
Kotona me jäimme, tietysti, nauttimaan helteisestä ja tunkkaisesta sisäilmasta siksi, kunnes emäntä oli saanut ipadin ja tehnyt meille ruokahankinnat.
Isännän lomakin viimein alkoi ja niinpä pääsimme takaisin maalle naatiskelemaan siedettävimmistä oloista...
...eikä vieläkään synttärilahjaa...

Reilua

Mulla oli jo toissa päivänä synttärit, eikä tuo juuttaan isäntäväki mitenkään moista muistaneet! Saapa katsoa, löytyykö edes minkäänlaista lohduttelulahjaa, kun huomaavat unohduksensa...

Järven ympäri

Lenkit sen kuin pitenevät...tänään kierrettiin koko mökkijärvi, helteessä ; ))
Emäntä paineli Nokia karttojen varassa rantapolkuja ees taas ja me Sämpylän kanssa seurailimme köydessä visusti poukkoilevaa suunistusta. Kaikenlaista kivaa hajua onneksi tunki nenään: kaksi pyyperhettä pakeni meitä reippaasti rantapuskiin ja taisi siellä hirvikin haista. Uimaankin päästiin reissun puoli välissä ja kulku jatkui "hyvää vauhtia". Viimeisen kilometrin tyngän saimme vasta kaarestaa vapaina. Koko lenkkiin kulahti kaksi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia, matkaa runsaasti kymmenen kilometriä.
Loppupäivä sitten makailtiin ruomina ruohikolla matonpesua seuraillen, kunnes isäntä ja Saimin kummisetä pölähtivät paikallle ja saatiin taas vähäksi aikaa hössötystä. Illalla tuli vielä kummin pari kaveria ja taas hössötettiin hetki...ennen grillausta.

Lammaspaistiton

Emännän kanssa maalla on mukavaa! Tänäänkin jo pelkästään aamulenkillä oli mittaa neljä tuntia. Ensin kipittelimme villeinä ja vapaina metsässä, mutta hetipian jouduimme sivilisaation piiriin ja narun päähän. Lampsimme tien reunaa, kun tapasimme emännän serkun ja perään vielä tädinkin. Täti otti ja kutsui meidät maatilalleen kaffeelle...vaikka sillä oli koko lääni täynnä kissanhajua! Kissatpa olivat sen verran valistuneitä, ettei niitä näkynyt koko aikana.
Loppureissulla kävelimme ohi lammashaasta! Elukoita oli kuusi kappaletta ja meinasin päästä leikkimään niiden kanssa ihan irrallaan. No jaa, emännältä lipesi köyteni siinä hötäkässä lampaita ihmetellessämme ja pääsin irrallani aivan aidan viereen (verkkoa). Hassua kyllä, lampaista se oli ihan mielenkiintoista ja vaikka ne aluksi hieman perääntyivät, tulivat ne pian katsomaan ihan läheltä. Hauskoja villakeriä...

Rankkaa mökkeilyä

Huh, olipas Juhannus kova. Melkein neljä täyttä päivää yhtämittaista ulkoilua ja piha-alueen vahdintaa. Tänä aamuna vetelimme Sämpylän kanssa unosia aina kymmeneen asti ja silloinkin innostuimme aamulenkille vain pikku usutuksella. Metsäjuoksu kyllä maistui, mutta kun pääsimme takaisin mökille vetäydyimme saman tein pikku jatkounille.
Mökkipäivä oli tänään vain reilu puolikas ja jouduimme kotiin siksi aikaa, kun isäntäväki vieraili isännän vanhempien mökillä. Meidän piti kuulemma sillä aikaa vetäistä kunnon palauttavat unet tutussa ympäristössä, mutta nietua! Kun porukat palasivat kotiin, olimme heti pyrkimässä ikkunan läpi heitä tervehtimään ja heidän mielestään kaikista jäljistä oli pääteltävissä, että emme juuri olleet rentoutuneet heidän poissaolonsa aikana...sohvakin oli taas hieman kevyempi ;)
Pidempää kotilepoa ei sitten ollutkaan luvassa, vaan matkamme jatkui takaisin mökille emännän seurassa. No, pääseepähän taas haukkumaan ohilkulkijoita...

Melontakausi avattu

Harvinaisen kuiva aamupäivä stimuloi isäntäväen avaamaan melontakauden. Niinpä kanoottiliivit kaivettiin varaston perukoilta, meidänkin, ja kanootti pudotettiin vesiin. Emäntä istahti etutuhdolle ja isäntä taakse. Me taas tukimme kanootin keskiosan Saimin kanssa. Keli oli tyyni, vaan pilvipoutainen ja aivan erinomainen melontaan, niinpä reitti vei aina "isolle selälle" asti. Porukkaa oli rantamökit täynnään ja me riekuimme Saimin kanssa kanootin reunalta toiselle treenauttaen isäntäväen tasapainoa. Yllättävän hyvin he onnistuivat vaihtamaan painoa puolelta toiselle meidän tahdissamme ja vain kerran Saimi meinasi pudota järveen. Siinäkin tapauksessa minä vain yritin vaihtaa puolta ja satuin asettumaan Sämpylän mahan alle ja nostamaan, jolloin Saimin takajalat heilahtivat laidan yli. Isäntä oli sen verran varppeillaan, että sai nostettua Saimin "kahvasta" kanootin puolelle ennen perusteellisempaa uimista...

Kostea aatto

Ei niinkään sisäisesti, mutta ainakin ulkoisesti. Vettä tuli heti aamusta kuurottain pitkin päivää. Aamulenkillä uskaltauduimme (isäntäväki uskaltautui) tarkastamaan jo toukokuussa havaitsemaamme teeren pesää. Painaumasta löytyi kolme munan kuorta, jotka vaikuttivat hajonneen luonnollista tietä...siis poikaset olivat kuoriutuneet. Muutama munanen oli kateissa, sillä keväällä niitä näytti olevan ainakin viisi kipaletta.
Paluumatkalla isäntä löysi komean sulan, jonka Sämpylän kanssa tunnistimme kanalintusen siipisulaksi ja söimme sen pikaisesti pois jaloista.
Päivällä, sateen välissä, treenailimme kummieni kanssa jalkojen välistä pujottelua. Koulutusohjelman ulkopuolelta hyökkäsimme ohikulkevien ja pahaa aavistamattomien juhannusvieraiden kimppuun. Vaikka olinkin Saimia suurempi rikollinen, en yllättäen joutunut narun päähän lopuksi päivää aikaa viettämään ; P
Sämpylä muuten kaivoi melkoisen pesäkuopan mökin kuistin alle!
Illalla kävimme saunomassa koko porukalla, hieman oli ahdasta kuuden porukalla ; )

Kosteata on, metsässä ainakin

Kotiporukkamme lähti maalle juhannuksen viettoon illasta. Vettä rätki taivaalta, eikä muutenkaan ollut havaittavissa keskikesää ja vuoden valoisinta aikaa. Juhlan kunniaksi pysähdyimme tietysti kaupan pihaan viettämään laatua-aikaa Saimin kanssa, kunnes isäntäväki oli saanut kerättyä elintapeet viikonloppua varten. Maalla pääsimme heti tavaroiden purun jälkeen mökkimetsään tarkastamaan "tilukset". Puutteellisen sadesuojauksen vuoksi turkkimme kastuivat perusteellisesti ja loppuilta kului takkatulen loisteessa karvoja kuivatellen...mitä nyt haukuimme kummisedän ja tädin lyttyyn heidän saapuessaan juhannustelemaan ; ))

2. punkkilitkusatsi

Emäntä luttasi eilisen päivän mattoja ja illalla oli aika noutaa niitä pois julkiselta kuivaustellingilta. Onneksi pääsimme Saimin kanssa mukaan pikku matkalle, vaikka autolla mentiinkin, perillä näet matot pakattiin niin nopeasti autoon, että meille jäi aikaa juosta päivänkakkarapellolla. Kasvusto oli edennyt jo niin korkeaksi, että Sämpyläkin sai pomppia melkein koko ajan kahdella jalalla, että jotain eteensä näki. Minulla ei riittänyt edes takajaloilla varpaillaan seisominen, niinpä oikaisin ojan kautta. Sen seurauksena sain laukata kotiin ja pesulle mutajaloillani isännän ohjauksessa muun porukan autoillessa rauhassa kotopihaan.
Ruohojuoksun seurauksena päästäni poimittiin tänään aamulla punkki, joten oli viimeinen aika lorotella uudet punkkilitkut selkänahkaan. Tälläkin kertaa tuotteena sai toimia Frontline Comp, siitä kun ei ainakaan vielä ole tullut haitallisia vaikutuksia hyvinvointiimme ; ))
Ja ovathan punkitkin pysyneet poissa kuutisen viikkoa!

Koiralauma

Sellainen syntyy, kun emäntä on aamulenkillä poikkeuksellisen virkeällä päällä! Ensin juosta jolkotettiin harju päästä päähän. Paluureissulla törmäsimme lapinkoira- ja schappendoislaumaan, jonka kanssa lähdimme uudelle reissulle paluusuuntaan! Kun olimme tarpeeksi kulkeneet, liittyi seuraamme vielä karkeakarvainen Miina-mäyräkoira. Lauman koko oli tällä kohtaa jo kunnioitettavat seitsemän hurttaa ja neljä naisihmistä. Poikkeuksellisesti Saimikin tuli toimeen lauman poikien kanssa, joten lenkin toinenkin osa sujui oikein mainiosti kastumista lukuunottamatta...

Fridaa ja veljeä katsomassa

Aamulla varhain Hobbyn keula suunnattiin kohti Savoa ja Mikkeliä. Aamupalallekin pääsimme vasta ekan viidenkymmenen kilometrin jälkeen tien levennykselle. Samalla turautimme Saimin kanssa kakkoset hirviaidan kupeeseen ;)
Matkan tarkoituksena oli käydä katsomassa kummitädin ja -sedän "tilaamaa" Frida-perroa (lue: Espanjanvesikoiraa) ja samalla mutkalla piipahtaa kotokennelin väkeä tervehtimässä. Isäntä oli jälleen kerran valinnut reitiksi maisematien kuopilla ja mutkilla, joten me matkalaiset lentelimme ajoittain sinne tänne äkillisten G-voimien pakottamina. Seikkailun lopuksi saavuimme alkuiltapäivästä perille perro-kenneliin. Meille oli taas luvassa autohäkkiä siksi aikaa, kun kaksijalkaiset ihailivat perroja ja pentuja. Poislähteissä kennelisti halusi ihmetellä autoamme ja samalla pääsimme luikahtamaan Saimin kanssa tiedusteluretkelle vesikoirain ja serrojen ihmeelliseen maailmaan. Vahtivuorossa ollut Nekku ei kyllä ihastunut häiriköinnistämme. Kun vielä huomasin portin olevan kierrettävissä ja painelin pihalle, Nekku veti aivan herneet kirsuunsa ja räykytti perässä juosten. Ei se sentään mikään vaarallinen koira ollut, sillä selvisin ilman kontaktia koko pihasta ja ehdin nähdä pennutkin pikaisesti. Sämpylä luumuili, eikä uskaltanut seikkailla ihan koko kenturalla. Portin toiselle puolelle (sille pihan puolelle) se kyllä pääsi, muttei meinannut päästä pois. Sen verran Nekun ja parin serran haukunta sitä häiritsi, että vapaata ulosmenoreittiä ei löytynyt, vaan pöhkö sisko puski sitkeästi päin aitaa!
Kun olimme viimein keränneet itsemme autoon, ajelimme lähemmäs Mikkeliä Saimin ja minun kennelille. Siellä sitten morjestin velipoikaa, jonka kanssa kävin (Saimikin kastoi turkin) uimassa. Sitten tapasimme kennelin kaksijalkaisia, nuorta Justusta (komea koijari muuten) ja monia muita tuttuja. Saimi pääsi äitinsä kanssa oikein samaan valokuvaan, kun minun äiteeni sen sijaan oli odotustilassa! Pikkusettereitä punavalkoisina on siis luvassa!
Kotimatka olikin sitten pitkä ja märkä, mutta puolilta öin sentään pääsi omalle patjalle nukkumaan.

Tupaantuliaisissa

Lauantai-illan ratoksi pääsimme tupaantuliaisiin isännän siskon residenssille. Meitä lähti matkaan koko isäntäväen perhe, matkalla sentään pudotettiin porukasta kummitäti joihinkin luokkajuhliin. Koska olimme liikenteessä matkailuautolla, niin saimme edes jonkinlaisen majoituksen siksi aikaa, kun kaksijalkaiset esittäytyivät. Sinne ei kuulemma heti koiria kaivattu muita (varsinkin kissoja) pelottelemaan...
Hetkisen kuluttua isäntä ja Sämpylän kummisetä saapuivat ulkoiluttamaan meitä ja saimme jättää merkkimme Itä-Tampereen kulttuurialueelle ;)lisäksi pääsimme moikkaamaan juhlakansaa pihamaalle. Sen verran porukka oli outoa väkeä, että hieman piti varoiksi voksutella, ja sen verran oli tuttujakin, että niitäkin piti hieman haukkua. Niinpä jouduimme pikaisesti takaisin majoitukseen ja saimme makoilla autossa sateen ropistessa katolle aika ajoin. Kun taas pari tuntia limpsahti, tuli isäntä ja esitteli meidät naapuruston jänikselle ja fasaanille! Mielenkiintoisia tapauksia olivat kumpainenkin...ja isännän olkapää on jälleen hieman huonommin kiinni.
Paluumatkalle pääsimme heti puolilta öin ja tietysti nakkikikkarin kautta!

Rallia maalla

Johan oli isäntäväellä työpäivä! Tyypit lähtivät aamuvaraisella virkoihinsa ja kotiutuivat vasta seitsemän korvissa. Näyttivät olevan saunan tarpeessa molemmat, joten lähdimme porukalla maalle. Saunan lämmittelyn lomassa juoksimme Saimin kanssa pihamaan mustalle mullalle...oli jotensakin hauskaa ajaa toisiaan takaa, edellä menevällä kapula suussa ja takimmaisella leuat irvessä ja hampaat napsuen.
Takaa-ajotauolla isäntä heitti meille ikkunaan lentäneen laulurastas-paran, jonka retuutimme ensin tielle. Hetken ihmettelyn jälkeen nappasin elukan hampaisiini ja kuskasin maan poveen omaan piiloonsa.
Ennen saunaa jouduimme pikku liotukselle järveen. Jostain syystä kisaamisemme oli aiheuttanut turkin likaantumista siinä määrin, että rotuepiteettini olisi voinut vaihtaa mustanharmaaksi setteriksi : ) Sämpylästähän ei oikein kuraa havaitse, paitsi kun järvessä vierelle jää kellumaan pölyläikkä!
Löylyjen jälkeen olikin jo puoliyö, joten oli aika kotiutua...

Kuumuutta ja kaikenlaisia tipuja

Isäntäväki hinasi meidät jälleen maalle viikonlopuksi. Onneksi, sillä kyllä varjoisalla kedolla ja rantavesissä aina mukavampaa on kuin kuumalla kaupunkipihalla. Lämpöähän ei ollut kuin 30C :)
Lauantai kehkeytyikin merkittävä uintipäivä Saimille, sillä se kekkasi viimeinkin jotain metsästettävää veden alta (minähän kulutan kaiken vapaan ajan massua myöten järvessä kaloja jahdaten;). Meinaan sammakon nutipäitä, jotka mulskivat aivan rannassa. Siinä kului Sämpylällä hyvä tovi kirsu pohjia tonkien.
Sunnuntaiaamuna lenkkeiltiin pöllyävällä ja hehkuvalla hakkuuaukealla emännnän vanavedessä vanhalle ladolle asti. Niiltämain löysin pari teeren näköistä isot kotkoa. Tipuset pakenivat siipipankat oksiin paukkuen niin hirveällä rytinällä, että emäntä suorastaan peljästyi moista mekkalaa.
Iltapäivästä isäntä saapui takaisin mökille junioreiden kanssa kankeasti kävellen, olivat kuulemma ajaneet jonkun 132km:n pyöräreissun. Hulluja. Sen verran iloa niistä oli, että vaivautuivat hieman leikkimään kanssamme ennen kotiin lähtöä...työviikko kun odottaa ihmispoloja...
Kaupungissa oli viimein ropsaissut hieman vettä ja ilmakin oli aavistuksen jäähtynyt...josko ensi yönä saisi jopa nukutuksi.

Ilta mökillä

Kuuman päivän lopuksi oli kiva päästä rantooseen isäntäväen matkassa. Kasvihuoneen rehut kuulemma kaipasivat virvokkeita, mutta nukutuksestaan viimein toenneelle Saimille ja minulle tärkeintä oli ensin hieman reuhuta metsässä ja sitten mulia järvessä. Minä varsinkin kahlailin kalojen perässä viimeisiin auringonsäteisiin asti...pysyypähän hieman viileämpänä yötä vasten.

Sämpylä lonkkakuvissa

Aamupäivästä soivat kellot Saimille, kun lääkäri pumppasi sen täyteen rauhoittavia eliksiirejä. Neiti oli kuulemma ollut niin rauhallinen lonkkakuvausta odotellessaan, että lääkäri ja emäntä jo hetken arvelivat sen pysyvän kuvissa liikkumatta ilman piikitystäkin...kuuma ilma oli tehnyt esilääkityksessä jo osansa ; )
Noo, kuvat otettiin kuitenkin tajuttomasta koirasta sekä lonkista, että kyynäristä ja lääkärin arvion mukaan luokitus kallistunee lonkkien osalta jonnekin Been tietämille. Kyynärissä sen sijaan ei ollut hänen mukaansa mitään valittamista. Katsotaan mitä Kennelipuulaaki Sämpylän raajoista tykkää.

Tervetulotoivotukset

Emännän kanssa saapuessamme aamulenkiltä törmäsimme ventovieraisiin julleihin, jotka juuri punkeutuivat autosta kaupan parkkipaikalla. Päätin poikkeuksellisesti morjestaa miespuolisia henkilöitä perusteellisesti ja nuolin emännän suureksi yllätykseksi jätkien kädet puhtaiksi. Saivatpahan aloittaa työt hyvillä mielin : D...niin kyllähän Saimi säesti tapansa mukaan toimituksia, joten taisivat siinä kynnenalusetkin puhdistua...

Kyyhkysiä

Saimin kummisetä sai vaariltaan työkomennuksen ja niin mekin Sämpylän kanssa pääsimme mukaan mökkimatkalle. Ja kun sillä mökillä ollaan, kuuluu päivän epistolaan kiinteästi parit peltoreissut;)
Muutamalla aiemmalla kerralla olemme Saimin kanssa kilpajuosseet meitä pois pesältään jallittaneiden kuovien kanssa, mutta tällä kertaa kuovit olivat jo pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa ynnä poistuneet poikastensa kanssa...elleivät sitten ole porukalla joutuneet kettujen massun täytteiksi. Tilalla oli parvi kyyhkysiä, joiden kanssa juokseminen ei ollut sitten aivan yhtä innostavaa. Ne kun ilmaan noustuaan (ilmeisesti varmuuden vuoksi) ottivat oikopätä korkeutta viisi metriä kuovien metrin, puolentoista sijaan. Jopa meille settereille tuollainen korkeus osoittaa tehtävän mahdottomuuden...
Kyyhkyslaukan jälkeen olikin erittäin miellyttävää käydä uimassa muutama kiekaus rannassa ja samalla ihmetellä vahtimme purjehdusvalmisteluita, aurinko kun räkitti taivaalta puhalluslampun tavoin (+28) ja äijä vetää päälleen märkäpuvun!

Uimassa

...ja oikein kaksi kertaa. Ensin pääsimme Saimin kanssa iltapäivästä emännän mukana harjun kautta järvelle. Innostuin kroolailemaan pitkin rantavesiä oikein tosissani keppien perässä ja Saimikin joutui houkutelluksi uintisyvyyteen, heti sen huomattuaan molskutteli Sämpylä pikaisesti rantaan. Keli oli sen verran lämmin, että sitä melkein ehti turkki kuivua kotimatkalla (+28).
Illalla pääsimme toisen kerran vesiin isännän ja emännän kanssa. Ensin painelimme "power walkia" uimarantaan ja sitten suoraan järveen...mesoin jälleen innokkasti pitkin rantaa ja peräti pari kertaa pidemmällekin järvelle (lue 10 m), mutta Sämpylä oli päivällistäkin keikkaa nihkeämpi mulimaan. Vain kerran se saatiin vokoteltua uimasyvyyteen asti. Tuloksena oli siipirataslaivan kuohuntaa muistuttava paluumolskutus ;)
Vaikka paluumatkalla sää olikin vielä hellelämmin, ei se kuitenkaan iltapäivän veroinen kuivauskyvyltään ollut, sillä isännän housut kastuivat läpimäriksi meidän kiivetessämme sohvaan kuivattelemaan isännän jalkoihin...

Viikonloppua maalla

Lauantai ja sunnuntai kului maalla. Välillä kyllä käytiin yötä viettämässä kotosalla. Mökillä remusimme Sämpylän kanssa pitkin pihoja ja välillä metsiäkin itsemme tyystin uuvuksiin. Hyttysiäkin piisasi vaivoiksi asti ja rauhallinen auringossa loikoilu oli tyystin mahdotonta. Sämpylä varsinkin tuntui keräilevän sääsket kilometrien säteeltä kuononsa päälle. Minä äkkäsin rantakalojen saapuneen ja seisoin vesi mahaa myöden järvessä, jos en nyt ihan tunti tolkulla, niin ainakin useamman tiiman vedenalaista maailmaa tutkaillen. Löysin muuten rannasta simpukan, mutten pahkeinen saanut sukellettua sitä, vesi kun oli liian syvää, vaikka uskalsinkin tunkea koko pään veden alle.
Parasta koko viikonlopussaoli kuitenkin se, että sunnuntai-iltana pääsimme kotiin nukkumaan...

Piikkipäivä

Emäntä saapui alkuiltapäivästä nappaammaan meidät pykälään ja lääkäriin. Saimista napasaistiin viimein vasta-aine näyte ja sitten molempiin tikattiin tarvittavat rokotteet; minuun kaksin kappalein, eli raivotautiin pikku annos ja joku Duramune lisäksi. Sämpylään toimitettiin neulan kautta vain kennelyskärokote.
Lääkärivaaka näytti minulle edellisen verran, eli 22,40kg ja Saimille 23,55kg.

Helluntaimökkeilemässä

Pääsimme lähtemään heti puolilta päivin maille. Siellä olivatkin jo olleet edellisen yön kummisetä ja -täti, joten pääsimme oikopäätä kahveelle laiturille. Meitähän ei kahveet kiinnostaneet, mutta ohi melova sorsapesue kyllä. Kaksijalkaisten kahvittelu meni ihan äiteensä, kun he yrittivät vahtia ettemme oikopäätä uisi kiinni aivan pieniä untuvapalleroita.
Kahveen jälkeen jouduimme treenailemaan kaikenlaisia vekkulitemppuja, kuten korkeushyppyä, kummisedän innostuessa rääkkäämään meitä. Onneksi harjoitusten jälkeen oli pikku metsälenkki, saimme purkaa paineet puskajuoksuun...
Lopun päivää olimme sitten pihamaalla hyttyssyötteinä. Varsinkin Saimi oli piikkihyönteisten suursuosikki, vaikka illasta meillä molemmilla oli kuono ja silmäkulmat aika paukamilla...

Kiva pikku ylläri

Iltalenkin päätteeksi isäntä jäi jaarittelemaan erään naapurin isännän kanssa kadun päähän. Kyseinen äijä on mielestäni ihan top, koska se käy metsästämässä kaikenlaista riistaa ja antaa välillä minun nuuskutella saaliitaan! Aina kun havaitsen äijän puuhailemassa pihassaan, pistän hännän pyörimään, alan louskuttaa ja vedän elukan raivolla kohti miestä. Yleensä onnistunkin pääsemään taputettavaksi ja pääsen ihmettelemään päivän pyydyskohteita. Tälläkin kertaa oli minun syyni, että isäntä jäi suustaan kiinni ja minä taas pääsin nuuskuttelemaan pihamaata ja sen omituisia tuoksuja. Kumpikaan kaksijalkainen ja minä emme lainkaan huomioineet Sämpylää, joka vaivihkaa poistui porukasta. Vasta muutaman minuutin kuluttua isäntä tiedosti kuulleensa Ponzon haukunnan ja yhdisti sen Saimin katoamiseen. Niinpä ensi töiksemme lähdimme etsimään Saimia Ponzon pihasta. Sieltä se sitten löytyikin, joskaan ei pihasta vaan sisältä! Sämpylä oli ensin laapinut Ponzon ruoat naamariinsa ja sitten kipaissut sisälle etsimään lisää. Koska mitään ei löytynyt, se etsi Ponzon isännän ja emännän. Saunasta! Siinä sitten Ponzon emäntä pyyhkeeseen kietoutuneena palautti Saimin isännälle...eikä edes kovin vihaisena ; )
Kylläpä isäntä pikkuisen punersi, heh, heh...

Kosteata pitää

Viikonloppu maalla. Sehän se aina meillä haaveissa vain on. Nytkin keikka kedolle oli isäntäväen suunnitelmissa, mutta lauantai surahti jo varsin pitkälle ennen lähtöä. Ensin ajeltiin tavan mukaisesti kauppaan ja sitten jatkettiin poikkeuksellisesti toiselle mökkipaikalle. Kuullostaa aika roheelta, mutta ao. läänillä ei ole muuta kuin kymmenen vuotta sitten kaadetun metsän jälkeiset rytiköt ja paaaljon uusia haapoja ja pusikkotolkulla vattuja. Maasto on siis koiraeläimen kannalta perin mielenkiintoista ja rannassakin pääsee kivasti kahlailemaan. Mitään erikoista ei reissulla kyllä havaittu; kaatuneita puitakin oli turvallaan vain melkein maatuneina versioina, eikä järvellä ollut edes joutsenia ; ) Paluureissulla, ollessamme jo melkein autolla, tien vieren pusikosta pölähti mustarastaan poikanen suoraan kuonon editse ja nappasin sen tietysti kiinni. Emäntä karjaisi jotain samalla hetkellä ja luulin sen kehottavan poimimaan ohilentävän linnun parempaan talteen, mutta se yrittikin estää minua ravistamasta tipua hengiltä. Vaan myöhäistähän se nyt sillä kohtaa jo oli...
Omalla mökillä oli märkää ja kylmää. Onneksi pääsimme iltasella saunaan ja kylpysaaviin lämmittelemään. Saimille teki tiukkaa viihtyä nelikymmenasteisessa saavikylvyssä, mutta minulle se oli jo suorastaan rutiinia ; ))
Yö vedeltiin unia omalla sängyllä peiton alla ja aamusella käytiin treenaamassa etsintää. Emäntä häippäsi porukasta ja meni piiloon ja hetken kuluttua me Saimin kanssa saimme lähteä etsintään. Tuuppasimme suoraan emännän lähelle ja ohi ja jatkoimme innokasta maaston tutkintaa isännän siihen aina välillä kehottaessa. Kun emäntää ei ruvennut löytymään, niin isäntä soitti hänelle ja emäntä kehui minun kaahottaneen viiden metrin päästä ohi...tietysti, eihän hänellä ollut mitään tarjottavaa ja siksi vain katsoin sijainnin ja jatkoin omia puuhiani...

Mukkelis makkelis maalle

Iltapäivästä emäntä lähti maalle tarkastamaan edellisenä viikonloppuna kasvihuoneeseen asennettuja tomaatintaimia ja vihanneksia. Me Saimin kanssa pääsimme tietysti mukaan. Matkalla piipahdettiin muonahankinnoissa Sittarissa, josta lähteissämme emäntä sai parkkipaikalla lyödä liinat kiinni välttääkseen törmäyksen adamin aikaisen Volvon kanssa. Me turvavyöttömät piskit takapenkillä saimme tehdä tuttavuutta etuselkänojan ja jalkatilan kanssa syöksähtäessämme hallitsemattomasti eteenpäin...fyysisiä vahinkoja ei onneksi tullut.
Henkisiä vahinkoja vähentääkseen emäntä lähti maalla heti rymyämään metsään meidän kanssamme. Kollasimme ns. keskisuon taas perinpohjaisesti ja napsimme sitten lenkin jälkeen muonapapuset naamaamme hyvällä halulla (Saiminkin massu on taas OK) ennen auringossa lököttelyä. Emäntä kun jäi rennosti työlukemaan kuistille...

Kostokakat

Olipas huonoa hoitoa. Aamulla emäntä heitti meidät pikaisesti kedolle ennen töihin menoaan ja sitten päivällä taudista toipuva Saimin kummisetä lenkitti meidät, myös pikaisesti, ulkona. Näin meille pikakiitureille jäi patoutunutta p....a suolenmutkaan, ei sitä tällä aineenvaihdunnalla pelkillä pikku kävelyilla mitään tulosteta...
Mielenosoitukseksi, ja suureksi helpotukseksi, tuuppasin pari muukalaista alakuistin lattialle pitkästä, pitkästä aikaa. On mennyt varmaan kaksi ja puoli vuotta, kun viimeksi jouduin niin huonolle huollolle, että oli pakko muistuttaa vastaavalla tavalla setterin tarpeista ; ))
Jakeluun meni. Iltalenkki olikin jo ihan kiva, saimme juosta kaahottaa hetkenmatkaa vapaanakin...

Lekurissa

Tulipas käytyä emännän kanssa tervehtimässä eläinlääkäriä. Piikkitäti otti verinäytteen vasta-ainetutkimusta varten, muttei rokottanut. Emäntä kun laittoi yhden tabletin matokuurin käyntiin vasta eilen illalla ja siihen lekuri ehdotti, että tulisin rokotettavaksi vasta ensi viikolla Saimin kanssa. Saisivat mahdolliset madot häätäytymisaikaa riittävästi ja samalla keikalla Sämpylä voitaisiin myös lonkkakuvata...
Niinpä sitten palasimme niine hyvinemme kotiin.
Hei, olihan lääkärissä vaakakin. Sen näyttö osoitti painokseni sopivat 22,4kg

Ruikkaa

Isäntäväki havahtui aamulla klo 2.26 Sämpylän ininään, sillä kun oli ilmeinen tarve päästä pikaisesti pihan perälle piipahtamaan. Isäntä ponkaisi silmät ristissä likan kanssa pihalle ja tassutteli kastemärässä nurmikossa tarkastamaan, minkä vuoksi Saimilla oli niin kiire ulos. Aamuhämärissä havainnoksi tuli, että oikein kakkoselle oli tarvetta ja siinä Saimi väänsi hyvän tovin selkä köyryssä...sitten mentiin taas unelle.
Klo 5.00 oli seuraavan häiriökäyttäytymisen hetki, ja taas isäntä kuskasi Sämpylän kedolle. Jo nousseen auringon valossa Saimi tulosti taas hartaasti kakkosia aika luikurina pitkin pihaa. Kun suoli viimein tuntui tyhjältä, pääsi parivaljakko jatkamaan hetkeksi uniaan.
Aamulenkillä ei kummempia havaittu, mutta päivällä oli vielä kerran massusekaisen session vuoro. Ruoka kuitenkin maittoi ja illasta maaru olikin jo rauhoittunut.
Varsinaista syytä sekaiseen mahaan ei saatu selville.
Pikkuvikkelä maha torpedoi kuitenkin rabies-rokotuksen, johon joudun nyt yksinäni huomenna. Emäntä kun innostui mahdollisen Ruotsin näyttelymatkan vuoksi tilailemaan vasta-aineiden tutkailu- ja piikitysaikaa. Infona saimme lekurilta kuulla, että josko vasta-aineet nousevat, niin ei kuulemma tarvitse uudelleen testattavana enää kuunaan käydä, sen kuin vain piikkiä niskaan ajoillaan...
Taitaa kuitenkin käydä ohraisesti Ruotsin aikataulun kanssa, sillä jos vasta-aineita ei kehity riittävästi on tehtävä uusintatesti neljän viikon kuluttua ja silloin ei enää aika riitä näyttelyilmoittautumiseen. Hmm...

Saimi 2vee

Saimin syntymäpäivä muistui mieleen vasta aamulenkin jälkeen, mutta sitten isäntäväki jollotti ammuvainaan (isäntä) ja oopperalaulajan (emäntä) nuotilla onnittelulaulun Sämpylälle. Lahja tuli hieman etukäteen ja molemmille, saimme näet Tampereen näyttelystä ostettua Ziwi Peak- muonaa toisen annoksen! Hyvää! Jopa niin hyvää, että Saimi heittäytyi murisemaan minulle, kun yritin ohimennen rosvota siltä annoksen loput...
Isäntäväen aamiaisella, jo paljon aiemmin, saimme siskolikan suorastaan sydämenahdistuksen, kun mökin kuistin räystäshirren päältä kuikki orava suoraan sisälle. Ponkaisin oikopäätä penkille kyttäämään huiskahäntää ja Saimiltakin meinasivat silmät pullistua päästä pihalle. Isäntä raotti sen veran ovea, että pääsin rynnistämmän kuistille rauhanhäiritsijän perään. Se kipaisi hirttä pitkin katon aluavilloihin suojaan ja minä perässä lasipöydän päälle yhdellä pompulla ja samalla vauhdilla metrin seinää ylös...vaan myöhässä! Ei löytynyt kurrea toiseltakaan puolelta taloa, vaikka Saimn kanssa tarkoin nuuskimme ympäristän, joten sillä lienee pesä kattovällyissä.
Episodin jälkeen poistuimme aamu-ulkoilulle umpimetsään, jossa taarustimme soiden ja kaseikoiden halki toista tuntia. Tai ainakin itsemme Saimin kanssa ihan lääpästyksiin. Reissun jälkeen oli kiva käydä uimassa muutama veto järvessä ja sitten paalitella itsensä kuivaksi lehtikasassa. Turkki ei kuulemma ollut sen jäljiltä näyttelykelpoinen...

Kärmeen nahka

Kun kaikki kaksijalkaiset olivat viimein saaneet itsensä sängystä ylös, lähdimme kauppojen kautta maalle avamaan kesäkautta. Saimme viettää Saimin kanssa tovin jos toisenkin auton takapenkillä isäntäväkeä odotellen (tai minähän istuin kuskin paikalla kuono ikkunasta pihalla) heidän täydennellessään kasvihuoneen tarpeita.
Mökillä pääsimme onneksi samantein metsään tuulettamaan itseämme. Huvittavaa kyllä, isäntäväki huomasi hautomispuuhissa olleen teeren sen lähtiessä läheltä lentoon. Lähtöpaikalta löyti myös viiden munan pesä ja meidän kulkumme ohjattiin samantein toisaalle. Eikä me edes huomattu koko kanaa!
Kasvihuoneen täyttöhommissa puuhastellessamme (me siis leikimme pallolla, jota isäntä heitteli ja emäntä taas istutteli tomaatteja) isäntä löysi puolimetrisen luodun kyyn nahan yläpihalta. Se oli kiva repiä suikaleiksi Saimin kanssa. Isäntäväkeä hieman kyllä huoletti ensimmäisen kerran maalla havaittu merkki matelijoista...

Hullut pyöräilijät

Myöhään (ennen kahdeksaa) illalla saapuivat isäntä ja kummisetä polkupyörillä jostain. Äijät olivat perin suolaisen makuisia ja melko vaisuja tervetulotoivotellessamme heitä Sämpylän kanssa...olivat kuulemma polkeneet koko päivän ja aina Hesasta asti. Hulluja.

Kallioilla ja kurassa

Hei, roheeta. Käytiin tänään Saimin ja sen kummisedän kanssa maastossa kiipeilemässä bouldereilla (lue: isoilla luonnonkivillä). Aikaa lurahti reissussa peräti viisi tuntia ja sinä aikana ei pelkkä kallioilla kiipeily ja pomppiminen ihan meille riittänyt, vaikka Saimi ihastuttikin kummiansa mahtavalla kahden ja puolen metrin hypyllä alas kalliolta. Maastosta kun löytyi perin houkuttelevia tuoksuja. Löysin meinaan kunnon Homo Sapiensin pökäleet, joissa riemukkaasti pyöriskelin itseni ihanaiseksi (Saimille jäi onneksi enää vain hieman kuraa paaliteltavaksi) ja siitäkös kaksijalkainen sai hepulin. Puhdistustoimet pyrkivät olemaan hieman karkeat vesiroiskeineen ja kaarnalla kuran raapimisineen ja peruspesu oli odottamassa kotona. Isäntä lienee myös hieman tyytymätön autoon tarttuneesta tuoksutteesta...

Saalista

Saimin kummisetä saapui pääkaupunkiseudulta ulkoiluttamaan meitä. Oikeastaan hänellä oli ihan muita hommia tiedossa, mutta eihän sitä niin helpolla koiraperheessä pääse...
Niinpä painelimme harjuun kuin viitapirut, me köysissä ja nuori mies perässä/edellä juosten. Paluumatkalla teimme hänelle melko yllätyksen, kun Saimi pöläytti vauhdissa puskan taitse ja sai sieltä liikkeelle keväisen jäneksen. Pitkäkorva singahti hieman turhan läheltä ohitseni ja minähän poimin sen talteen. Yksi naps, pieni ravistus ja nopea pysähdys ojentamaan saalis juoksu-isännälle häntää heilutellen.
Palaute nopeudestani oli ihailevaa, vaikka haiskahtikin aavistuksen verran väkinäiseltä. Varsinkin kun jouduimme samantein puuhun sidotuiksi pieneksi hetkeksi ja sillä välin pupu katosi jonnekin...

Riistayllätys

Olipas yllätys. Aamulla suolla nuuskiessamme törmäsimme ihka-uuteen, mutta oudon mielenkiintoiseen hajuun. Saimi paineli toiseen suuntaan ja minä toiseen ja tavatessamme keskellä suota äkkäsimme yhtä aikaa kauriin! Eipä ole (isännän mukaan) kaupunkisuolla viimeiseen viiteentoista vuoteen näkynyt sorkkaeläimiä. Edellinen (hirvi) olikin sitten hukkunut suon silmään : (
Kauris käänsi valkoisen ahterinsa meitä päin ja poistui pikaisesti...ja me perässä. Isäntä seisoskeli suon toisessa päässä töllöttäen muutaman metrin päästä ohi pinkovaa kaurista hoo-moilasena. Sitten hän ryhtyi karjumaan meille seis-komentoja ja siirtyi p....le reitille kädet levällään pysäyttämään hyvän jahdin. Meillä oli sen verran kierrokset päällä, että vauhti meinasi viedä ohi, mutta äijä vain otti meidät kiinni! Sitten jouduimme köyden päähän jatkamaan jahtia, vaan mitäs iloa siitä nyt enää oli, kauris lieni jo vaihtanut paikkakuntaa. Onneksi, totesi isäntä...

Emäntä kotiin

Illasta saimme viimein noutaa eri kulkuvälineistä myöhästyneen emäntämme rautatieasemalta. Ajelimme autolla ihan laiturin viereen, valitettavasti vain väärän ; )
Noo, hissillä pääsee ja rullalaukku kulkee. Jotta emäntä ei olisi tuntenut itseään unohdetuksi, heitimme Sämpylän kanssa kunnon ininän päälle ja nuolimme satujen saarilla matkanneen naaman litimäräksi.
Vaan eipä ollut reissari tuonut meille lainsinkaan tuliaisia! Ei ainutta lammasta tahi lunnia ollut matkalaukun syövereissä! Epistä. Isännälle sentään tuli lammaskarvalakki, jota Saimi maistoikin heti varmuuden vuoksi ; )
Eväspuolikin oli täysin koirille sopimatonta Tobleronea ja viinikumeja, vaikka saimmekin puolikkaat Wine Gumista per piski. Oikeastaan ne olisi voinut kaikki antaa meille, sillä isäntäväen ikähampaat eivät oikein kestä sitkeitä gelatiinivalmisteita!

Tervehdimme monipuolista siivekästä faunaa

Päiväohjelmaan kuului tänään mökkireissu isännän vanhempien lomaresidenssille. Virkeinä tyyppeinä siirsimme aamureippailun alkamaan vasta siellä ja sehän kannatti.
Pakettipellot olivat aloittaneet rikkakasvien tunkemisen ja viljellyt virkaveljet olivat sopivasti äestetyt kuovien tonkia. Koska olemme ns. seisovia lintukoiria, isäntä uskalsi päästää meidät Saimin kanssa tutustumaan näihin vinkuranokkiin lähietäisyydeltä Ne olivat ehkä jo pesänrakennuspuuhissa ja intoutuivat siksi harhauttammaan meitä lentämällä metrin korkeudessa ja hitaasti hirveää mekkalaa pitäen. Ja me "seisovat" lintukoirat emme ehtineet mahdollisia pesäpaikkoja paljon tonkia yrittäessämme juosta tirpat kiinni. Kuovit olivat varsin juonikkaita siivekkäitä, joten ne johdattivat meidät kolmen kurjen peltoeväille. Kurjet eivät ilahtuneet tulostamme ja protestoivat varsin voimakkaasti ronkkuen ja siipiään heilutellen. Kunnes tajusivat, ettemme aio pysähtyä uhittelun edessä ja kipaisivat siivilleen. Olivatpas isoja lintuja!
Paluureissulla isännän luo äestetyn pellon yli iskivät seuraavat siipiniekat ja saimme pistää Sämpylän kanssa monoa jonoon välttääksemme saamasta uudet jakaukset, kun töyhtöhyypät ilmoittivat lähietäisyydeltä rajarikostamme.
Pellolla kilpajuokseminen on kuumaa puuhaa, niinpä huitelimme seuraavaksi rantaan ja saimme melkein laiturin nokasta kaksi laulujoutsenta siivilleen. Niiden tuottamat trumpettisoolot pesivät kurjetkin mekkalan voimassa. Joutsenet eivät montaa metriä lentäneet ja kun ne laskeutuivat läheisen saaren rantaan, meni laiturille ilkkumaan niille. Vikatikki, sillä nehän lähtivät melomaan kohti melko haipakaa. Ajattelin, etteivät ne nyt sentään päälle käy ja mulautin rannasta uimasilleni päästäkseni lähemmäs. Laivan kokoiset tipuliinit sen kuin lähestyivät ja lähestyivät, joten katsoin parhaaksi vetäytyä rannalle räksyttämään.
Tuossa olikin jo sen verran happeningia aamupäivälle, että mummun tarjoamat makkaranpätkät maistuivat ja sitten oikaisimme Saimin kanssa isännän ja vaarin klaputyömaalle...

Eka punkki...kiinni

Ihme häirikkö tuo isäntä. Ensin se tulee aamuneljän jälkeen töistä hylättyään meidät koko päiväksi kotiin (mitä nyt naapurin rouva vei pissille päiväaikaan) ja sitten retkahtaa koisimaan meidän petiin koko aamuyöksi!
Toisaalta, eihän siinä mitään valittamista ollut; Meitäkin nukutti hyvässä seurassa aina kymmeneen asti.
Aamulla saatiin vaihteeksi kunnon lenkitykset ja iltapäivästä töllötettiin koomassa Giro d'Italiaa (iso pyöräkisa) ja siinä Saimin makoillessa isännän jaloissa huomattiin siskolikan kaulassa oikein kiinnittynyt punkki. Punkkilitkun tehoissa on siis hieman toivomista!
Illalla ulkoillessamme huomasimme kerrostalojen kenturalla lihavan rusakon. Se ei viitsinyt edes juosta meitä karkuun, kun riuhdoimme isännän kiinnipidossa nurmen mullalle pyrkiessämme ristiturvan kimppuun. Taisi olla nauttinut runsain mitoin tuoreita voikukan lehtiä.
PS. Isäntä on TOSIAAN OUTO: Iltayö, ja se piti yksinään julmettua meteliä telkkarin ääressä?!!

1. kielenroikotuspäivä

No onhan sitä muinakin päivinä, pakkasellakin, kieli suusta roikkunut. Mutta tänään oli sen verran lämmintä (joku 22C), että ei juuri tarvinnut auringossa naamaansa vääntää, vauhdikkaammasta liikunnasta puhumattakaan, kun kuuma pukkasi. Jo aamulenkki meni huohotukseksi, kun vielä talveen tottunut ja turkitettu setteripari (joo, Saimillakin on paksu turkki, se on vain lyhyt)yritti pyristellä vauhdikkaita spurtteja ojasorsain perässä suolla. Siellä sentään lämmönsäätely onnistui ajoittain ojissa kahlaamalla, mutta uimaan ei päästy punkkiliemen varoajan vuoksi.
Liemen valelu vain toissa päivänä taisi tapahtua liian myöhään, sillä eilisellä Hesareissulla minusta löytyi jo yksi vapaanakulkeva puutiainen. Sen kyllä vahtivuorossa oleva kummisetä toimitti punkkien ylä-/alakertaan. Muutoin Hesakeikka sujui ihan mukavasti ja isäntäkin sai noudettua meidät paluumatkalleen seuraksi heti puolen yön jälkeen.
Huomenna isäntä lähtee jälleen pääkaupunkiin, mutta me emme alunperäisistä suunnitelmista poiketen tunkeakaan mukan, vaan jäämme kotiin vahdeiksi ja naapurin erittäin ystävällinen rouva lupasi kuljettaa meitä ulkona. Kiva, saa vetää omalla matrassilla lonkkaa, eikä tarvitse nääntyä ahtaalla autonpenkillä tuntitolkulla...

Vantaankosken valtiaat

Raskas aamu. Piti taas herätä seitsemältä ja raahautua isäntäväen kanssa pikaiselle aamulenkille katuja tallaten. Sitten autoon ja nokka kohti Helsingin lentokenttää. Aikataulu oli tavanomaisen tiukka, joten pikku pysähdys aamupalalle Linnatuulen talvisotkuiselle piknik-paikalle ei pitkäksi venynyt. Tuskin ehdimme Saimin kanssa salavihkaa hieman jyrsiä jonkun viime syksynä unohtamaa nahkaluuta pöydän katveessa isännän ja emännän horaistessa sumpit naamaansa.
Lentokentälle saavuttiin kuitenkin minuutin tarkuudella suunnitellussa ajassa, joten ei kun emäntä ulos autosta ja kohti pohjoisen saarivaltion pääkaupunkia. Me taas köröttelimme isännän kanssa Vantaankoskelle viilatehtaan parkkiin ja lähdimme koskenrantaa koluamaan. Keli oli aamukymmeneltä jo aikas hotti, joten piipahdimme Sämpylän kanssa vähän väliä ojassa, anteeksi joessa, uimassa ja juomassa isännän riemuksi. Kaniinin jälkiä taas oli maastossa tarjolla sen verran runsaasti, että kirsusta meni milli kulutuspintaa per kilometri. Runsaan tunnin hikoilun jälkeen pakkauduimme autoon (parkkeerattu visusti varjoon) aamupäiväunille ja isäntä-sihteeri ryhtyi kirjaamaan aamun tapahtumia...

Punkkilitkut nahkaan

Huomenna on luvassa Helsingin reissu ja siksipä isäntä ja emäntä lähtivät illasta apteekkiin farmaseutin pakeille ihmettelemään erilaisia punkkimyrkkyjä. Isäntä oli toivorikkaasti kuvitellut punkkipannan olevan mitä parhain vaihtoehto, senhän voi ottaa ainakin yöksi pois? Vaan eihän se niin käynyt, ainoastaan uidessa saa "kahleen" ottaa pois! Niinpä viime kesästä oppia ottaneena Exspot sai jäädä hyllyyn ja tilalle otettiin (törkeän kallista muuten) Frontline Comp:ia.
Kotosalla jouduimme Sämpylän kanssa heti tökötin valelun uhriksi, emäntä yritti kammata jakauksen kummankin selkään ja isäntä taas yritti liruttaa liemen aina nahkaan asti. Siinä hetki meni, mutta nyt olemme "siskolikan" kanssa valmiit pääkaupunkiseudun kauhuja ja parasiitteja vastaan...
Kivan lämmin päivä muuten. Otimme useamman tunnin arskaa Saimin kumisedän seurana hänen raapiessaan maalia seinistä ;)
Lopuksi vielä todettakoon päivä myöhässä, että taistelupainomme eilisessä näyttelyssä olivat seuraavanlaiset: Helmi-Orvokki 23kg ja Saimi 24,5kg

Tampereen KV

Eilen saatiin turkit pestyiksi ja trimmatuiksi, joten tänään aamulla tehtiin vain sivistynyt katulenkki ennen lähtöä näyttelyyn. Matka oli mukavan lyhkäinen, vain vähän toistakymmentä kilometriä auton penkillä. Onneksi, sillä päivästä näytti tulevan vaihteeksi lämmin!
Perille päästyämme ronttasimme häkit stadionille ja vetäydyimme Sämpylän kanssa saman tein omaan kopperoon. Isäntäväki morjesteli Saimin siskon isäntää ja muutamaa muutakin setteri-intoilijaa ja koirankatsojaa. Pääsin muuten ennen showta tutustumaan myös puna-valkoiseen poikaan, nimeltä Vinski. Sen isä oli tosi tuttu minulle, meinaan ihan sama, eli Hugo!
Sitten olikin jo meikäläisen vuoro astua kehään. Tämänkin keikan ohjaajana toimi vain isäntä, emäntä kun vielä poteen polveaan yrittäen välttää juoksemista.
Painelimme hyvää vauhtia kehään ja ruotsalaisen tuomarisedän luo seisomaan. Ukko tuli isännän luo, nappasi remmin omiin käsiinsä ja yritti tehdä tuttavuutta. En oikein innostunut hänen yrityksistään, eikä hänkään sitten oikein minusta. Saimme juosta kolmeen kertaan kentän ympäri ja pariin kertaan vielä lävistäjääkin edes takaisin ja palaute isännälle oli monisanainen sekä tosi positiivinen. Paitsi, että olen kuulemma epästabiili luonteeltani ja siksi vain EH:narvoinen ; (
Seuraavaksi tuomari näytti kaapin paikan punaisten setteriden setäosastolle ja toimitti monet kehästä ulos myös sinisen nauhan kanssa. Porukka kehän laidalla alkoi olla jo ihan epätoivoista ja kun viimein tuli Sämpylän vuoro, niin isäntä oli aikas pessimistisellä tunnelmalla.
Saimi ketkutteli tapansa mukaan melkos lungisti kehässä ja esiintyi ihan omaan tapaansa tuomarille. Tuloksena oli täytenä yllätyksenä punainen nauha, luokkavoitto nuorissa ja SA (sertifikaatin arvoinen)!! Narttujen loppukarkeloissa tuloksena oli PN4 ja muiden aiemnpien tulosten ansiosta napsahti varaserttikin. Isäntä ja emäntä olivat lievästi sanoen yllättyneitä tuloksesta, onneksi sentään positiivisesti ; D Näin siis paistoi aurinko Saimin risukasaan.
Lähtiessämme emäntä osti uusseelantilaista peuraa ja lampaan maksaa jne... evääksi meille. Aikas speciaalia, makupalat ainakin olivat tosi hyviä!
Aurinkooli paistanut koko päivän, eikä pelkästään risukasaan, sillä autossa oli jo pahuksen kuuma. Aluksi, sillä onhan meillä sentään ilmastointi...

Apuneidit

Vaihtelu virkistää, ensin ulkoilimme Saimin ja emännän kanssa aamutuimaan pikaiset lenkit. Sitten rouhimme aamupalan ja vyöttäydyimme köysiin pihamaalle Saimin kummisedän seuraksi. Nuori herra kun on palkattu talon raaputus- ja maalaustöihin. Onneksi sentään aurinko paistoi, ettei tarvinnut kärvistellä kylmässä.
Siinä kului sen verran aikaa, että isäntäkin ehti töistä kotiin ihmettelemään nuoren herran seuraavaa työn sarkaa (ei se talo sentään kokonaan tullut putsatuksi). Projekti jatkui kummilla näet auton pakoputken hitsailulla. Aikas kirkas valo! Mokoma räpsätys otti sen verran silmiin, että ryhdyimmekin avustamaan isäntä auton talvipyörien vahaustyössä. Se olikin mielyttävämpää: ei tarvinnut kuin makailla auringossa...

Raveissa

Ei, ei reiveissä, vaan aamuraveissa. Isäntä kuskasi meidät aamusella rivakasti juoksuvyössä Horhaan ulkoilemaan. Heti entisen laskettelumäen päällä äijä oli katsovinaan reitin vapaaksi ihmisistä ja päästi meidät muka juoksemaan lasketturinnettä edes takaisin. Harmi vain, että ihan ensimmäisessä puskassa oli pariskunta pupuja, jotka pölähtivät kiitolaukkaan Saimin alta. Minä kiihdytin sivusta kohti saalista, joka ehti alta pois ja juoksi suoraan kohti raviradan monttua. Laitoimme Sämpylän kanssa kimakan ajohaukun päälle ja loikimme perään, isännän yrittäessä vienosti huutamalla keskeyttää ajomme. Siellä se sitten seisoi ravimontun reunalla seuraten lähinnä katseella kilpajuoksuamme raviradan halki ja talleille asti! Olihan siinä kenturalla joku trakatorilana ja pari hevostakin ohjastajineen ja kärryineen, mutta ei me, eikä jänekset niistä välittäneet siinä kiireisenä kulkiessamme...
Vaan kyllä isäntä häpesi! Kun viimein palasimme kieli kidasta roikkuen ilman saalista hänen luokseen, niin taluttimien lukot kilahtivat varsin kiivaasti kiinni ja kotimatka oli jokseenkin tarkoin määritelty vauhdiltaan ja kulkumuodoltaan...

Myöhäisulkoilua suolla

Ånnin (se Hollanninpaimenkoira-poika) isäntä tiedusteli ja sai meidän porukan lähtemään "suoulkoilemaan" iltauutisten aikaan. Ensin remuttiin Tohlopin pellolla. Saimi väänsi tapansa mukaan ärrin murria innokkaan Ånnin kanssa, minä tarkastelin sillä välin myyrien kolot ja irtopupujen jäljet. Sitten siirryttiin suolle hieman vetisempiin oloihin. Me losautimme Saimin kanssa syvään ojaan mulimaan ja nuuskimaan pohjamutien pelmahduksia ja Ånnin isäntä innostui kehottelemaan nuorta herraa myös mulimaan. Vaikka kaikenlaisia hienojakoisia kepposia yritimme kaksijalkaisten lisäksi saadaksemme Ånnin vesiin, niin yrityksemme eivät tuottaneet tulosta...taisi olla vesi vielä liian kylmää, vsiko peräti liian märkää ;)Ånni kyllä todisteli meille heti jäljempänä kykyjään ja voimiaan repien vielä kannossaan kiinni olevan melkoisen puun leikkikalukseen.
Huono puoli tuollaisessa kostean tilan iltaliikunnassa on (puoli)pakollinen suihku- ja loanliotushetki lenkin jälkeen, kosteana on kurjaa mennä unosille :P

Huolto-ongelmia

Jokseenkin ymmärtämättömiä nuo kaksijalkaiset huoltajamme. Huomennakin emäntä lähtee pariksi päiväksi työmatkalle ja jättää meidät setterit isännän tunnetusti ankaraan hoitoon :D
Sitten ensi viikolla emäntä suorii peräti ulkomaille, satujen saarelle, viikoksi! Me joudumme siksi matkailemaan isännän mukana sen työpäiviksi pääkaupunkiin. Ja vielä takaisin kotiinkin peräti pariin otteeseen samaisen viikon aikana. Huollon hoitanevat kummisedät vuoropäivin. Yäk, ainakin kahdeksan tuntia automatkailua luvassa. Toivottavasti isäntä edes varaa matkoihin riittävästi aikaa, jotta pääsemme välillä pikaulkoilemaan...

Postia

Aamulehden seurassa postilaatikossa oli viimein Tampereen koiranäyttelyn numerolaput. Tällä kertaa isäntä oli kylmähermoisempi kuin Lahden kanssa, vaikka aikoikin juuri tänään kysellä, onko posti unohtanut kokonaan osoitteemme (vrt. olematon Lahden näyttelyn posti). No nyt kuitenkin saimme Sämpylän kanssa ihan printatut numerot sen viimekertaisen tussihässäkän sijaan ;)

Ihan yksinäistä

Koko päivän saimme makailla Sämpylän kanssa odotellen isäntäväkeä tulevaksi. Taitaa olla kummallakin vieroitusoireita alituiseen kotonaolevista kaksijalkaisista. Emännälläkin kun työt alkoivat polvioperaation jäljiltä.
Kun isäntä viimein saapui virasta, niin pääsimme sentään heti ja välittömästi suolle lenkille. Painelimme sammaleikkoja ristiin rastiin jalkoja verrytelläksemme ja huuhtelimme Saimin kanssa myös päivän pölyt pois turkeistamme kahlaamalla massua myöten paritkin suolammikot. Kuivattelun teimme vasta kotosalla auringossa isännän haravointia ihmetellen...

Vappua!

Aamusella piipahdin isännän jalanjäljissä ovesta ulos pisulle ja samalla lipunnostohommiin juhlan kunniaksi. Sitten aamupalan jälkeen suunnattiin auton takapenkillä Saimin kanssa kaupungin keskustaan päin Näsinkalliolle kuorolaulantaa kuulemaan. Parkkipaikka ei ollut ihan kiven takana, mutta hyvän tovin saimme kävellä laulupaviljongille. Matkalla tapasimme pariskunnan, joka tunsi kasvattaja-Riitan;)... Selkeitä setteri-ihmisiä, paitsi että halusivat silitellä meitä.
Laulutilaisuudessa vaari kajautteli kuoronsa kanssa kevät-ja vappulauluja meidän höntyillessä katsojien seassa mummun ja isäntäväen kanssa. paikalla oli myös joitakuita isäntäväen entisiä työkavereita, jotka tietty pyrkivät paapomaan meitä. Ihan mukavaa porukkaa, en edes haukkunut ketään!
Aamuohjelman jälkeen päiväohjelmassa oli rattoisaa töllönkatselua (ulkona tuuli sikakovaa ja satoi välillä rakeita auringonpaisteen seassa). Viimein myöhäisen lounaan jälkeen ulostauduimme ja oikein kunnolla, sillä lähdimme Pikku-Ahvenistolle retkeilemään. Saimme Saimin kanssa yllemme oranssi-liivit ja sitten juostiin pitkin polkuja ja vähän metsässäkin. Ahvenistonjärven toisessa päässä tapasimme ikäsetteri Ruskan, joka ei oikein innostunut peuhaamaan kanssamme. Onneksi sen isäntäväki oli tuttua porukkaa eikä hermostunut ryykäilyistämme.
Kiertämämme järvi oli muuten yllättävän syvä, sillä jouduin melkein uimasilleni vain juomaan mennessänija Saimillekin meinasi käydä ohraisesti, taisi peräti tassu kastua:D
Mukava lenkki, vaikka hieman väsy tulikin, sillä järvi on aikas syvällä harjun kuopassa ja rinteiden juoksu ylös alas kävi hyvästä intervalliharjoituksesta

Vielä kerran renkaan vaihtoa

Olipas rankkaa eilen. Vetelimme aamusella lonkkaa yhdeksään asti, kunnes isäntä raahasi meidät lopulta harjuun tarkastelemaan vapun aaton aamua. Kuljeskelimme Sämpylän kanssa melkoisen miedosti juoksuaskelia ottaen ja vielä melkein isännän jaloissa, niinpä hän palasikin kohtuuäkkiä kotiin aamukahveelle saaden meidätkin helposti mukaansa. Ei me oikein jaksettu...

Taitaa olla huono kunto, kun yhden päivän älytön metsäjuoksu vetää näin kuitiksi. Onneksi isännällä oli työn kotosalla työn alla vielä yhden kulkupelin kesärenkaiden vaihto ja näin me urheat lintukoirat pääsimme nukkua hurisemaan auringon lämpöön, ihan vain seuraksi (ei meistä ainakaan mitään apua ollut)...mitä nyt naapurin isäntä kävi välillä hieman häiritsemässä jutusteluillaan...Emäntäkään ei onneksi vaatinut meiltä ihmesuorituksia, joten heti iltapäivästä muutaman lisätunnin nukuttuamme olimme jo valmiita rynnistämään reippaammin lenkille ; ))

Teeren paskoja

Omituisia kiekurakakkoja oli ilmestynyt jo ihan mökin rappujen viereenkin. Viimeksi emännän jo tunnistamia kanalinnun kökkäreitä oli läjäkaupalla mökkinaapurin pihan pielessä, nyt siis jo meilläkin. Läjän nuuskuttelu aiheutti minussa ja Saimissa melkoista vipinää ja olimme lähdössä metsän siimekseen aina kun jompi kumpi isäntäväestä saunanlammityspuuhissaan erehtyi kävelemään metsäpolun päätä kohti. Kun kaksijalkaiset viimein saivat hoidettua kaikki saunanlämmitysvalmistelut kuosiin, lähdimme metsään tarkastamaan lintutilannetta. Tuoksuja oli vahvalti pitkin puskia ja varsinkin tuulenkaatojen juurakoissa, joita tarkastelin erityisen huolella löytäen kuitenkin vain pari makuukuoppaa juurakon kolosissa.

Isäntäväki naureskeli polulla lähinnä seistessään, kun me lintukoirat kolusimme lumelta vasta paljastuneita metsänpohjia väsymykseen asti puskat paukkuen.
Onneksi pääsimme sentään saunomaan lihasten vetreyttämiseksi.

Se on kuulkaas kertalämmitteisen saunan lauteilla rattoa lepäillä ja imeä lämpöä rääkättyyn kroppaan!

Lahden KV:t on nyt käyty

Ei niin aamutuimaan pakkauduimme me kaikki kolme nelijalkaista isännän lisäksi Hobbyyn. Matka Lahteen oli ikävän routapomppuinen ja Saimi varsinkin kärsi tien epätasaisuudesta ryhtymällä vuotamaan kuolaa...perillä istuin oli kuin pikku lammikko :)

Tästä Saimin matkapahoinvointi paranee. Toivottavasti.

Saattueemme siirtyi aurinkoisen lämpimässä säässä parkkipaikalta näyttelyhalliin pitkänä letkana, sillä me nuoremmat nelijalkaiset menimme köyden mitan edellä, isäntä tuli remmien toisessa päässä ja emäntä pompotteli sauvojensa kanssa perän pitäjänä.
Hallin edustalla törmäsimme kasvattaja-Emmiin, jota morjestimme hartaasti ennen numerolappujen ja ohjelmakirjasen noutoa. Kehässä 18 oli menossa Englanninsettereiden arvostelu, joten majoittauduimme kehänvieruksen taakse vuoroamme odottelemaan. Joka olikin heti tunnin kuluttua Sämpyllä edessä. Saimi parka oli automatkan vuotokohtauksen jäljiltä edelleen kuolavassa kunnossa, eikä turha intomielisyyskään oikein vaivannut. Isäntä esitti nyt poikkeuksellisesti myös Saimin, mutta tositilanteen yhteistyö ei oikein mennyt putkeen; Saimi vain mönki perässä ja isäntä oli jo kehään mennessään turhan skeptinen tuloksen suhteen. Arvostelu oli kuitenkin ihan ok. Mitä nyt slovakkituomaritar Ludmila Fintorova mainitsi Sämpylästä "She needs to improve". Tuloksena oli tällä kertaa lopulta sininen nauha ja EH-merkintä.
Minun vuoroni oli kymmenen numeroa Saimin jälkeen, ja taas oli isäntä remmissä kiinni. Meitä puna-valkoisia ei taaskaan ollut kehässä häiriöksi asti, sillä porukassa oli jätkistä Sulo ja meistä likoista minä ja Rita. Ensin Sulo pokkasi punaisen ja vaaleanpunaisen nauhan ja sitten minä huitelin pitkin kehää ja viimeiseksi oli vuorossa sisko-Rita.

Syynissä

 Yllättäen olin sisaruksista voittoisampi osapuoli...mukavaa...Ludmilan mukaan olin hyvää tyyppiä tyypillisellä päällä, purenta leikkava, hyvin kehittynyt rintakehä, oikeat kulmaukset, luut saisivat olla hieman järeämmät, mutta temperamentti oli hyvä! Lopputulokseksi napsahti CACIB ja VSP. Sulolta tuli siis (taas) pataan, mutta muuten meni oikein kivasti. Palkinnoksi isäntä nouti juomakipon ja mukin.
Ennen lähtöä kävimme vielä ostamassa Emmiltä shampoota ja käytimme hyväksemme hänen ekspertiisiään harjan hankinnassa;)

Hesellä pennailemassa

Paluumatkalla kävimme heti ekalla Hesburgerilla täydentämässä eväspuolta ja teimme pikaisen pisulenkin pusikkoon ennen kotiin pöristelyä. Nyt onkin aika sulkea simmut omassa nojatuolissa...

Pientä laittoa

Huomisen näyttelypäivän kunniaksi ulkoilimme Saimin kanssa illasta itsemme ensin riittävään kuraan ja sitten jo odottikin suihkuhuone shampoineen ja sadistisesti ilmehtivineen kaksijalkaisineen. Olin (kuulemma) pinttynyt sen verran paksuun nokeen ja kuraan, että sain kuontalooni kunnon annoksen valkaisevaa pesuainetta. Saimilla ei käynyt yhtään mukavammin kuuraus, varsinkin kun se joutui isännän pestäväksi (runsaasti vahingoniloa).
Emäntä puunasi meikäläisen suorastaan hohtavaksi, mikä olikin polvipotilaalta ihan kelpo suoritus kumarrella näin matalan koiran mahanalus vaaleanpunaiseksi.
Useamman pyyhkeen ja suihkutilan kastelleen kuivauksen jälkeen oli föönin vuoro ja sitten seurasi tunti pelkkää haihduntaa ennen trimmausta. Saimi joutui jälleen arvostelun kohteeksi turkkinsa vähäisyyden vuoksi, mutta siitä huolimatta punaisen karvan kasa oli kaksi kertaa niin suuri kuin valkoisen! Ilmeisesti Sämpylä kasvattaa karvaa ns. vääriin paikkoihin (varpaiden väliin) ainakin näyttelyitä ajatellen...
Nyt nukkuma-ajan koittaessa olemme hohtoturkkisia ja tuoksuvia, etten sanoisi sivistyneen oloisia koiria valmiina kansainväliseen näyttelyyn.
Isännällä onkin tällä kertaa matkassaan peräti kolme nelijalkaista naarasta, sillä emäntäkin on toistaiseksi meidän tasollamme jo mainitun polvioperaationsa ja kyynärsauvojensa vuoksi : D

Kahluupäivä

Sadekelin iltalenkki tehtiin Tohlopin rantaan sulavien jäiden pariin. Puolimärät setterit ryhtyivät rannikolla pikaisesti kokomäriksi; ) Koetin ihan ensiksi kelluntaa jäälautalla. Se kuitenkin lillui liian kauas rannasta, joten jouduin poistumaan pikaisesti epävarmalta alustaltani mulauttamalla suoraan järveen. Siitäkös Saimi innostui ja suhautti seurakseni massu-syvyyteen tutkailemaan pohjan ihmeitä kirkkaan veden läpi. Kahlasimme rannan läpi aina talviuimareiden ja sorsien pesäpaikalle asti. Samalla ajoimme anas-sukuiset siivekkäät ilmojen teille ennen kotiin- ja pesullelähtöä...

Tavit tiukalla

Aamun reippailulla tapasimme ojassa pulikoivia taveja kokonaista kaksi paria. Isäntä sai makeat naurut, kun rymistelimme lentoon nousseen tuplaparin perässä Sämpylän kanssa läpi puskien ja oksistojen katse tiukasti sorsalintujen peräpeilissä ja flooran luomista esteistä välittämättä.
Tämän ei niin kultivoituneen ulkoilun jäljiltä isäntä ryhtyi viimein selvittelemään kadonneen näyttelyilmoittautumisen kohtaloa. Pikku puhelinsoitolla Lahden shown yhdyshenkilölle asia selvisi samantein, eli ilmoittautuminen oli kunnossa vaan kirje on hukassa. Noo, saimme selville numeromme ja muut tiedot selvisivät netistä, joten ei kun Lahteen lauantaina...

Tien käyttäjät

Isäntä innostui kaappiautonsa kesärenkaiden vaihtoon ja otti meidät setterineitoset mukaansa kedolle. Äijän huhkiessa tunkin ja viidenkymmenen kilon pyörien kanssa me lötköttelimme Saimin kanssa keskellä tietä auringonotossa. Paikka oli sillä tavoin erinomainen, että raivokkaana myllertänyt tuuli ei siihen osunut ja näköalatkin olivat mainiot. Joitakin autoilijoita kyllä saattoi harmittaa piittaamaton makoilumme (hei, meidän katu on umpiperä, ei siinä mitään vauhdikasta ja runsasta liikennettä ole), sillä emme suostuneet väistelemään niitä ilman isännä eri kehotusta. Eräs kiireinen naishenkilö onnistui kyllä väistämään meidät ajamalla reippaasti ojan kautta!
Meillä kului tien täytteenä aikaa peräti kolme tuntia, siinä ehti tulla oikein nälkäkin. Mutta, Saimi söi taas kerran muonat ennen kuin ehdin edes kupille, joten ei tässä turha rasva rintapieltä juuri korista. Viime punnituskerralla vaaka näyttikin vain 22kg. Joskin Sämpylälläkään vaa'an viisari ei heilahtanut 23,5kg ylemmäs...eläköön lammas-riisiruoka!
Huomiona todettakoon, että Lahden näyttelyn paperit eivät ole vieläkään saapuneet. Taisi mennä ilmoittautuminen ruvelle sillä kohtaa, kun maksaminen ei onnistunut organisaation linkin kautta. Petkele, tarttee pistää kaksijalkaiset soittelemaan asiasta perään...

Vaalipäivä

Aamun kirkkaan aurinkoisen paistaessa isäntäväki kiskaisi lipun vaalipäivän kunniaksi salkoon ja lähdimme porukalla päästämään äänen. Matkailimme harvalukuisen vaalikarjan seassa visusti köysissä äänestyspaikalle ja reissun aikana päästimme Sämpylän kanssa ei äänen, vaan tuotteen per naama. Itse äänestyspaikalla isäntä piipahti kopissa ensin meidän odotellesamme emännän kanssa ulkona vuoroamme. Sitten oli emännän vuoro ja hänen palatessaan minäkin päästin äänen, tai oikeastaan useammankin, haukkumalla pikku tervetulotoivotukset.
Vaalituloksen illalla selvittyä huomasin elintilani kavenneen huolestuttavasti, sillä olenhan toisen polven maahanmuuttaja. PerSut kun saivat ISON JÖTKYN ja minun vanhempani ovat kotoisin Englannista ja Belgiasta : ) Saimi puoliruotasalaisena ei tavan mukaan menettänyt asemiaan ja hallituspaikkakin taitaa olla luvassa...

Laituria onkimassa

Myöhään iltapäivästä, kaksijalkaisten lopetettua viimein viralliset askareensa, lähdimme mökille tarkastamaan laiturin tilannetta. Lämpöä oli auringon säestyksellä kertynyt runsaat 14 astetta, joten lumet sulivat silmissä ja mökin kakkosparkkipaikka toimi virkaa tekevänä koskena. Jostain syystä vesi tunki vajan alta maan päälle ja virtasi parkkilaanin yli vieden murskeet mennessään, joten myöhemmin keväällä on tiedossa maansiirtotöitä. Järvessä oli vielä sen verran jäitä jäljellä, että huiskaisimme Saimin kanssa tutkimusretkelle huteralle pinnalle ja saimme melko voimakasääniset paluukutsut peräämme. Emme saaneet mennä tervehtimään edes joutsenia vastarannalle :(
Sen sijaan autoimme laiturin jäistä irroituksessa toimimalla siirtyvinä painoina. Tärkenä tehtävänämme oli vaihtaa laiturin syrjältä toiselle keikuttaessamme ponttooneita irti jäästä...ja katso, laituri ryhtyi ponnisteluidemme tuloksena kellumaan ihan omin voimin ja jäistä irtonaisena.
Päivän kohokohta oli tietysti aina luvassa oleva metsälenkki teerien ja muiden metsäkanojen jäljille. Tuoksuja pusikoissa piisasikin, mutta mäenharjanteen takaisen metsikön lähes puolimetrinen hanki hieman hidasti liikkumista. Siinä menee vielä hetki, jos toinenkin, ennen kuin lumi sieltä kokonaan häviää...

Moottorisahailua. YÄK!

Tänään olikin hieman pidempi aamulenkki, sillä lähdimme maalle isännän vanhempien mökille puiden kaatoon ja kotiuduimme vasta iltakuudelta. Setterilastimme saapui ensimmäisinä perille, joten teimme isännän valvovan silmän alla pikku kiitolaukat järven jäällä ensi töiksemme. Reissulla havaitsimme naapurin laiturin alle livistävän mustan minkin (isännän tunnistus), jota sitten nuuskimme, onneksi, tuloksettomasti näkösälle laiturin rakenteista.
Hetken kuluttua mr. moottorisahamieskin jo saapui ja pikku virittelyiden jälkeen isäntä köytti Saimin ja minut varoiksi kiinni puuhun näköetäisyydelle, mutta vaara-alueen ulkopuolelle. Puun kaato vei hetken ja pätkintä vielä muutaman lisää ja sillä kohtaa olin saanut jo aivan tarpeekseni moottorisahan pärinästä. Isännän päästäessä meidät taas vapaaksi painelin oikopäätä naapuritontin toiselle laidalle odottelemaan päivän päättymistä...Siinä olisikin jo peppu loppuhankeen jäätynyt, jollei isäntä olisi tullut huutelemaan minut autoon suojaan ja lämpöön töiden ajaksi. Autosta oli kiva seurailla äijien ja Saimin touhuja (Sämpylä kävi välillä järvellä lokkijahdissa, välillä pellolla myyriä tonkimassa ja mitä nyt keksikään), mutta isäntä ei ollut kovin ilahtunut tullessaan tarkastamaan hyvinvointiani. Olin näet tehnyt tarkkaila kaikilta penkeiltä, enkä aluksi niin kovin puhtailla ja kuivilla tassuilla. Auto oli kuulemma aika pahan näköinen sisältä ja emännän keskikonsolissa olleet aurinkolasitkin olivat hieman saaneet paikanvaihtojeni aikana "hittiä".
No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Päiväruoaksi oli 400 geetä maksalaatikkoa ja jälkkäriksi makkaranpätkä!

Aurinkoa, viimeinkin!

Aamulenkki kömmittiin (sihteerin oma kulkutapa, me setterit juoksimme) kalseassa sateenkuhjassa harmaan taivaan alla. Saalistapahtumia ei kertynyt, mutta pesutilaisuus ulkoilun jälkeen oli siitä huolimatta varsin kattava. Minä esimerkiksi jouduin aina selkää myöden suihkutettavaksi : P
Olikin siis sitä hienompaa, kun iltapäivän aluksi pääsimme reippailemaan aurinkoisessa säässä! Tässä onkin jo mennyt muutama tovi edellisestä kunnon paisteesta. Suorimme suolle oranssi-liivein kuorrutettuina, jotta isäntä näkisi, missä Saimi kulkee...poikain varalta. Saimin juoksunhan pitäisi alkaa olla ns. kulminaatiopisteessä herrahalun kannalta, vaan ei siltä oikein vaikuta. Paremminkin kuin koko show olisi jo loppunut hyvissä ajoin. Tämä tarkaoittaa, että alusta jäi kaksijalkaisilta melkein viikko havaitsematta;) No, jätkiä ei näkynyt ja kahlasimme tulvivan suon poikki sohjoiselle järvelle laskemaan (olemattomia) joutsenia. Isäntä uskalsi päästää meidät jäälle, koska jäänkestoindikaattorina toimiva pilkkijä oli päässyt puoleen järveen uimatta. Sen verran huonoksi ovat jäät menneet, että vesi oli painunut pinnan läpi ja ylin kerros oli taas lumen tapaista sohjoa, jossa metsässä likaantuneet paikat kivasti puhdistuivat.
Naatiskeltuamme hyvän tovin auringonpaiseesta ja pupu- ynnä sorsatuoksuista niitä havaitsematta palasimme suihkun kautta keittiön panelimaalin hajuun ja rankkaan tuuletukseen iltapäivänokosille isäntäväen lähtiessä leffaan raikkaampien tuulten pariin. Raukkamaista...

Pupua tarjottimella

Tarjoilimme aamulenkin alkajaisiksi isännälle pupun melkein syliin. Sen verran läheltä isäntää pitkäkorva paineli silmät ymmyrkäisinä, että kumartumalla ja kainaloon kaappaamalla elukka olisi saatu eräksi. Isäntä kiitteli meitä kovasti ja alkoi heti kotiin päästyämme tutkailla metsästyssäännöksiä, josko jäneksiä saisi pyydystää käsikopelolla laillisesti vai pitäisikö ne aina tulittaa hengiltä. Tuollainen ruuditon pyydystys sopisi selvästi paremmin meidän ahtaisiin ulkoiluympäristöihimme, täällä kun ei vaadittavia metrimääriä asutuksen ja ammunnan väliin saa millään.
Harjoittelemme siis lisää viereenajoa...josko vielä sillä tavalla pyydämme saalistakin : D

Joutsen ON ISO lintu

Aamusella ryykäsimme Saimin kanssa perätoukuria Tohlopin järvelle kaislikon lävitse isännän kahlatessa lopuissa lumissa takavasemmalla. Heti kun putkahdimme jäälle, niin äkkäsimme kaksi joutsenta parin kymmenen metrin päässä! Hetki epäröintiä ja sitten haukkuen ylle, joutsenet ottivat rivakan nousukiidon ja toitollen kaamealla äänellä räpiköivät valtavilla siivillään aivan ylitsemme. Yritin tietysti pompata kiinni pyrstösulkiin, mutta (onneksi) en ylettynyt. Isäntä pisti raviksi ja ehti juuri jäälle ihmettelemään kilpajuoksuamme juotsenten peesissä kohti järven saarta. Joutsenet olivat hiukan laiskanpulskeita ja laskeutuivat jo saaren rantaan, minne ehdimme Saimin kanssa heti perässä. Nyt vasta tajusimme tipusten suuren koon ja keksimme palata pikaisesti isännän luo ihmettelemään lähtökiihdytyksen jälkiä. En kauaa malttanut pysytellä siinä jaloissa, vaan kipaisin uudeleen saaren rantaan tuon vajaan puoli kilsaa ja käväisin ansaitsemassa pitkäkauloilta ankaraa toitottelua. Hetken ihmettelin lintuja muutaman kymmenen metrin päästä ja palasin takaisin isännän ja Saimin luokse, mutta vielä joutsenet kiinnostivat. Juoksin uudelleen niiden luokse ja kävelin sitten viimeiset kaksikymmentä metriä usuttaen linnut ilmaan. Heti kun ne nousivat siivilleen Saimikin juoksi täyttä höökiä auttamaan minua ajamaan lentokoneen kokoiset linnut saaren ympäri ja siten korkeammalle ilmaan. Sitten palailimme suurta tyytyväisyyttä uhkuen isännän loppulenkin ajaksi...

Hyödynnystä

Koska kevät jatkui aurinkoisena, ulkoilimme ensin aamusta harjussa ja järvellä. Teimme koko porukalla tavanomaiset riistatarkastukset joka puskassa...jaa-a, me kollasimme puskat ja kaksijalkaiset enempi polut ja lipokkaan järven rannat. Sen verran oli kevät eilisestä edennyt, että oli jo työ ja tuska selvitä rannalta jäälle ja päinvastoin kuivin jaloin. Tarkastaessani aivan loppureissusta ojan pään sorsatilannetta, tulin minäkin viimein kastaneeksi talviturkkini. Sen verran oli jää jo heikkoa, mutta kesti se sentään ylöskiipeämisen ja pääsin pikaisesti kuivattelemaan märkää karvaani auringonpaisteeseen.
Päivällä olimme Saimin kanssa emännän apuna kukkamultien vaihto-operaatiossa. Emännän hääriessä kasvien kanssa me lähinnä otimme aurinkoa kivetyksellä; se on sitä koiranelämää. Voin siis rehelliseti todeta, että apumme oli vähintäänkin olematonta. Paitsi hätistellessämme outoja tiellä kulkijoita hieman rivakampaan vauhtiin ;)
Kerran vielä ehdimme pidemmälle ulkoilutuokiolle emännän, isännän ja emännän kaverin Hanna kanssa. Teimme reippaan kävelylenkin lähitienoolle ja autoimme kovasti isäntäväen keskivartalon lihasten treenauksessa vetämällä kuin viirupäät. Koko matkan. Poislukien pätkän metsää, jossa saimme juosta Sämpylän kanssa vapaassa järjestyksessä. Metsäkiepin lopuksi meinasimme joutua sulavesien saartamaksi, sillä ojat tulvivat jo niin paljon, että poispääsy pusikosta ilman uimareissua oli vakavasti uhattuna. Hieman ennen kotiinpaluuta isäntä poimi kevään "ensi" leskenlehden ylen onnelliselle emännälle. Me setterit taas emme olleet onnellisia joutuessamme jälleen kerran pesulle ennen muonataukoa...

Totaalipoikki

Aamun kirkas aurinkoinen yllytti isäntäväen kuskaamaan meidän järvenkierrokselle. Menomatkalla yhytimme Saimin kanssa sorsat jälleen ojan päästä ja niiden jahtaamiseen kulahti hetki aikaa ja pätkä voimia. Varsinaisella järvellä kaksijalkaiset päättivät, että kierretään koko lutakko. Matkaahan siitä ei suoraan kuljettuna juuri tule viittä kilsaakaan, mutta mehän emme Sämpylän kanssa suoraan kulkeneet, vaan tarkastelimme pupupiilot rantapuskista ja vähän kauempaakin. Jäällä oli epämiellyttävän liukasta, joten kipitimme mieluiten rannan lumessa. Osan matkaa jouduimme kuitenkin liukkaalla luistelemaan ja sekös verotti tehoja. Paluumatkalla olimme jo aika sipuleita ja karvapyykin jälkeen olimme Saimin kanssa aivan valmiita viettämään lopun päivää sohvaperunoina...ja niin teimmekin : D

Taas pupun...pupujen perässä

Tuskin olimme ehtineet turauttaa pikapisut harjun sulavaan lumisohjoon, kun jo törmäsimme pöljään pitkäkorvaan. Ehdimme pupusen perään ripirinnan Sämpylän kanssa ja yllättäen pystyin rimpuilemaan Saimin ja rusakon kanssa samassa vauhdissa. Isäntäväki jäi kaikessa rauhassa kävelemään jäljessämme ja odottelemaan saapuisimmeko joskus takaisinkin.
Noo, muutaman minuutin kuluttua kuulin viheltelyä ja kipaisin morjestamaan kaksijalkaisia, jotka havaitsivat samalla jälleen polkua kipittävän pitkäkorvan. Ystavällisesti he huomauttivat minulle ristiturvasta ja osoittivat vielä suunnankin, jotta osasin rynnistää saalista kohti. Valitettavasti olen vain niin matala, etten saanut sittenkään rusakkoa silmiini ;P Ei sen puoleen Saimikaan, sillä se pölisti ihan omia reissujaan harjua pitkin poikin...Eräs vastaantuleva koiranulkoiluttaja (Rafun emäntä) nauroikin kahden pojan tiedustelleen häneltä, mikä ihme täällä on oikein menossa, kun koiria juoksee kovaa edes takaisin...ja kyseessähän oli vain yksi Sämpylä ; D
Matkan jälkeen odotti jälleen kuuraussessio mustan massun kirkastamiseksi ja illalla pääsimme vielä ottamaan löylyt saunassa...onneksi ilman suihkua.

Kilpajuoksua ja huoltoa

Sohjoisella järven jäällä aamun kuhjassa seikkailessamme Saimi ajoi rantapuskasta huomaamattaan rusakon jäälle. Keskemmällä järveä seisoskeli isäntä, joka erittäin ystävällisesti huomautti minulle (nuuskin rantapuskaa) jäälle saapuneesta jänöstä, joka juuri tarkasteli sopivaa pakoreittiä minun ja isännän ohitse. No, minähän ammuin pitkäkorvan perään myöhästyen kuitenkin ristiturvan kiihdytyksestä ratkaisevasti. Isännän lausuman mukaan en kuitenkaan pudonnut enää lisää pupun vauhdista, ja oli kuulemma meikäläiselläkin mahanalus jalkoja täynnä ;)
Harmi vain, että yhteinen kilpajuoksumme suuntautui kohti tietä. Se taas aiheutti isännän toimesta ankaran pilliin viheltelyn. Onneksi havahduin vinkunaan hyvissä ajoin ja tein upparit, sillä tiellä möyri juuri samaan aikaan auramasiina sohjoa tökkimässä. Pupunen joutui tekemään melkoisen väistöliikkeen auran editse, mutta sekin selvisi naarmuitta tien ylityksestä. Vaan olipa hieno kisa.
Näiden muutaman menneen päivän tuloksena on meillä pikku settereillä vatsanahka melko musta (normaalisti se on possun punainen :). Emäntää niin suttuiset vatsanahkat alkoivat illalla kiristää ja jouduimme illan lenkin jäljiltä suoraan suihkuhuoneeseen shampookäsittelyyn. Emäntä raaputti minunkin massuani pitkään ja hartaasti, vaahtopilvi täytti siinä ohessa puolet pesutilasta :D Tulos oli kuitenkin huono nelonen; massusta tuli vain keskiharmaa. Seuraavaksi emännällä oli aikomuksena roiskutella Humilacia mahanahkaani, mutta jo lääkekaapin avaamisääni komensi minut sohvan taa piiloon käsittelyä! Emäntä oli kuitenkin niin räyhäkkä tyyppi, että sohva siirtyi ja setteri joutui Humilac-hoitoon...

Sorsajuoksua

Pikku-Tohlopin ja varsinaisen järven välinen oja oli yöllä menettänyt jäänsä, mutta sitä Saimi oikein ottanut huomioon ylitykseen lähtiessään. Ojantakaisen pupupöpelikön tuoksut tuntuivat olevan Sämpylän kirsulle kiinnostavampia kuin joku pahainen sula oja. No, sinne pulahti Saimi, mutta rämpi myös reippaasti vastarannalle ja singahti pupujen jäljille (ja tulihan talviturkkikin kastettua). Olin aikeissa mennä samaa rataa, mutta juuri kun olin ponnistamassa lentoon, niin vasemmasta silmäkulmastani havaitsin ojassa meloskelevat sorsat. Siis seis, tai oikeastaan vain nopea suunnanvaihdos ja sorsien perään. Nehän nousivat siivilleen ja lensivät pikku-Tohlopin yli minä peesissä, ne vain pääsivät hieman korkeammalle ; )
Paluumatkalla olin edelleen peesissä ja sitten vedimme vielä kerran järven ja nyt oli Saimikin jo matkassani. Sorsat keräsivät lisää korkeutta kaakattaen mennessään ja pysähdyimme räkyttämään katoavien melajalkojen perään...
Kotosalla pääsimme pyyhkeeseen ja Saimi vielä oikein viltin sisään lämmittelemään uintireissunsa jäljiltä.
Iltapäivästä teimme emännän ja isännän kanssa taasen lenkkiä pikku-Tohlopin loskaiselle jäälle ja siellähän se sorsapari taas meloi ojan suussa, joten saimme taas kokeilla lentoharjoituksia. Harmillisesti huomasin Saimin olevan rivakampi järvikiituri kuin minä. Itse asiassa se pääsi vallan pirun lujaa sorsapeesissä, olisipa nyt ollut nopeustutka pykälässä : D
Näiden reippaiden sorsastussessioiden jälkeen vetelimme perin hartaasti hirsiä...aina seuraavaan ulkoiluun asti. Ai niin, syötiinhän me sentään niitä lampaanpapanoitakin ihan normiannokset.

Märkää, mutta joutsenia!

Illasta lähdimme isännän kanssa vesitihkussa kipaisemaan reippaasti tapaamispaikkaan, jossa meidän piti yhdyttää Ånni ja sen isäntä. Painelimme tien syrjää maha ravassa melkein juoksujalkaa ja ehdimme järvenrannan parkkipaikalle juuri sopivasti. Yhteisulkoilu päätettiin suorittaa jäällä, jolla molemmat isännät saivatkin sitten kokeilla kenkiensä vesitiiviyttä. Lumet olivat sulaneet pois ja jäällä olikin sellainen mukava kymmenen sentin vesikerros. Niinpä ulkoilu oli melko kosteaa ja kohtuullisen virikkeetöntä. Paitsi Saimille ja Ånnille. Ånni oli ihan hepaasissa Sämpylän viettelevistä tuoksuista ja Saimi ihan hepaasissa tungettelevasta jätkän köriläästä. Siinä sai kölli hammasta tuon tuosta, vaan ei se mitenkään häirinnyt aloittelevan uroon yrityksiä. Paluureissulla olimme jo koko porukka litimärkiä ja ainakin minä olin myös umpijäässä. Onneksi uimarantaan oli tullut lenkkimme aikana kaksi joutsenta töräyttelemään ja ryhdyinkin heti rantapenkalta kommentoimaan moista meteliä haukkumalla ja sain Saimin vielä apulaiseksi. Isännät nauroivat ohikulkijoiden kera, kun suursiivekkäät ja laulavat lintukoirat mekastivat kilpaa sateessa, me lumipöykyssä ja tipuset talviuimareiden rantasulassa. Siinä ei kuitenkaan kauaa tarjettu voksotella turkki märkänä, kun oli jo aika juosta rivakasti metsän halki kotiin märkäkenkäinen isäntä edellä ja tärisevät setterit peesissä...lämmin pyyhe oli onneksi odottamassa.

Kurahaalaripäivä

Aamulla vielä selvittiin metsässä ilman apuvälineitä, mutta isännän mielestä meikäläisen massun pesuun meni siksi aikaa, että päivälenkille jouduimme Sämpylän kanssa sonnustautumaan kurahaalareihin :(
Valoristeyksessä tuntui siltä, kuin kaikki autoilijat olisivat ilkkuneet meille täysiaikaisille setterineidoille haalareistamme. Metsässä isäntä onneksi viimein ymmärsi poistaa mokomat kankeat sadevaatteet meilt. Mitäs niiden kanssa olisi tullut jäniksen metsästyksestä, häh? Hanki oli kyllä jo niin pehmeää, ettei siellä liikkunut edes pupu-pitkäkorva ilman lumikenkiä, meistä ja isännästä puhumattakaan. Mehän Saimin kanssa koetettiin, mutta kuuma ja märkä siinä vain tuli.
Paluureissulla jouduimme taas julkiosuudella haalaripelleiksi, ne kuulemma auttoivat estävästi massun kuraantumiseen ja samalla tietysti isäntä pääsi isommasta pesu-urakasta. Ei se kyllä minuakaan yhtää harmittanut, se pesuhommelin pieneneminen meinaan...

X Confirmed

Siis Saimin kolmannen juoksun alkaminen on vahvistettu. Westie Otto tarkasti Sämpylän paikat tihkusateessa ja loskassa iltalenkin puolivälissä ja oli sen jälkeen heti valmiina asuttamaan meidän kotoamme seuraavat kolme viikkoa... ; )
Taitaapa tehdä siskolla tiukkaa ehtiä vähemmän poikia kiinnostavaan kuntoon ennen Lahden näyttelyä! Ainakaan mistään turkin tapaisesta ei ehdi olla puhettakaan, joten isäntäväki ei erityisesti elättele menestystoiveita (edelleenkään) Saimin osalta...

Lauteilla

Perjantain ja aprillipäivän kunniaksi isäntä pisti saunan lämpiämään. Niinpä tunnin päästä levittäydyimme lauteille isännän ja emännän kanssa. Meistä on Saimin kanssa tullut sen verran kovia saunojia, että lavolla sujahtaa melkein puoli tuntia kärvistellessä, paitsi jos isäntä innostuu roiskimaan vettä kiukaalle. Löyly ei oikein meitä kumpaakaan kiinnosta, mutta tänään ei moisesta tarvinnut kärsiä. Pelastukseksi koituivat näet sopivasti pääkaupunkiseudulta kylään päsähtäneet kummit, joita lähdin tervehtimään raivokkaasti haukkuen. Hyvä ettei ovilasi pudonnut kiihdytyksen uhrina siruina lattialle ; )