sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Hirven jäljillä ja paljon vieraita

Aamu tuskin valkeni maalla ennen kuin jo lähdimme Helmi-Orvokin kanssa lenkille järven toiseen päähän. Rämmimme kynnetyn, mutta onneksi jäätyneen, pellon yli Helmin singahdellessa edestakaisin eri hajujen perässä. Pellon toisella puolella Helmi äkkäsi tuoreet hirven jäljet, joita se olisi innokkaasti lähtenyt seuraamaan. Emännällä ja isännällä oli taas toiset toiveet ja niin kiersimme metsän reunaa hieman toista kautta. Osuimme kuitenkin uudestaan jäljille jonkin matkan päästä ja totesimme niiden olevan aivan tuoreet. Helmi seurasi suden lailla yhä freesimpiä hirven sorkan painalluksia ja isäntäväellä alkoi olla pupu pöksyssä, kun tuo puukkokin oli unohtunut mökille. Millä sitä nyt päästäisi hirvestä ilmat? Niin sitten houkuttelimme Helmin pois jäljiltä puoliväkisin, olihan meillä sitä paitsi kiire kotiin järjestämään perheen nuoren herran 20v-juhlia.
Kotosalla saimme kaiken sopivasti kuntoon ennen ensimmäisiä vieraita. Helmi joutui isännän sylissäpitämäksi tulijoiden lapatessa vuorollaan peremmälle. Siitä huolimatta haukku oli tuimaa ja murina väkevää. Isomman hermostumisen laannuttua Helmi pääsi seikkailemaan vieraiden sekaan ja tottuikin varsin pian väenpaljouteen. Pikku Oonakin tuli kylään ja pienen molemminpuolisen totuttelun jälkeen Oona auttoi emäntää leikkaamaan Helmin kynnet ja osallistui ulkoilutukseenkin innokkaasti. Vieraiden lopulta lähdettyä Helmi-Orvokille maistui ruoka ja uni...raskas päivä.

Ei kommentteja: