Teeren paskoja

Omituisia kiekurakakkoja oli ilmestynyt jo ihan mökin rappujen viereenkin. Viimeksi emännän jo tunnistamia kanalinnun kökkäreitä oli läjäkaupalla mökkinaapurin pihan pielessä, nyt siis jo meilläkin. Läjän nuuskuttelu aiheutti minussa ja Saimissa melkoista vipinää ja olimme lähdössä metsän siimekseen aina kun jompi kumpi isäntäväestä saunanlammityspuuhissaan erehtyi kävelemään metsäpolun päätä kohti. Kun kaksijalkaiset viimein saivat hoidettua kaikki saunanlämmitysvalmistelut kuosiin, lähdimme metsään tarkastamaan lintutilannetta. Tuoksuja oli vahvalti pitkin puskia ja varsinkin tuulenkaatojen juurakoissa, joita tarkastelin erityisen huolella löytäen kuitenkin vain pari makuukuoppaa juurakon kolosissa.

Isäntäväki naureskeli polulla lähinnä seistessään, kun me lintukoirat kolusimme lumelta vasta paljastuneita metsänpohjia väsymykseen asti puskat paukkuen.
Onneksi pääsimme sentään saunomaan lihasten vetreyttämiseksi.

Se on kuulkaas kertalämmitteisen saunan lauteilla rattoa lepäillä ja imeä lämpöä rääkättyyn kroppaan!

Lahden KV:t on nyt käyty

Ei niin aamutuimaan pakkauduimme me kaikki kolme nelijalkaista isännän lisäksi Hobbyyn. Matka Lahteen oli ikävän routapomppuinen ja Saimi varsinkin kärsi tien epätasaisuudesta ryhtymällä vuotamaan kuolaa...perillä istuin oli kuin pikku lammikko :)

Tästä Saimin matkapahoinvointi paranee. Toivottavasti.

Saattueemme siirtyi aurinkoisen lämpimässä säässä parkkipaikalta näyttelyhalliin pitkänä letkana, sillä me nuoremmat nelijalkaiset menimme köyden mitan edellä, isäntä tuli remmien toisessa päässä ja emäntä pompotteli sauvojensa kanssa perän pitäjänä.
Hallin edustalla törmäsimme kasvattaja-Emmiin, jota morjestimme hartaasti ennen numerolappujen ja ohjelmakirjasen noutoa. Kehässä 18 oli menossa Englanninsettereiden arvostelu, joten majoittauduimme kehänvieruksen taakse vuoroamme odottelemaan. Joka olikin heti tunnin kuluttua Sämpyllä edessä. Saimi parka oli automatkan vuotokohtauksen jäljiltä edelleen kuolavassa kunnossa, eikä turha intomielisyyskään oikein vaivannut. Isäntä esitti nyt poikkeuksellisesti myös Saimin, mutta tositilanteen yhteistyö ei oikein mennyt putkeen; Saimi vain mönki perässä ja isäntä oli jo kehään mennessään turhan skeptinen tuloksen suhteen. Arvostelu oli kuitenkin ihan ok. Mitä nyt slovakkituomaritar Ludmila Fintorova mainitsi Sämpylästä "She needs to improve". Tuloksena oli tällä kertaa lopulta sininen nauha ja EH-merkintä.
Minun vuoroni oli kymmenen numeroa Saimin jälkeen, ja taas oli isäntä remmissä kiinni. Meitä puna-valkoisia ei taaskaan ollut kehässä häiriöksi asti, sillä porukassa oli jätkistä Sulo ja meistä likoista minä ja Rita. Ensin Sulo pokkasi punaisen ja vaaleanpunaisen nauhan ja sitten minä huitelin pitkin kehää ja viimeiseksi oli vuorossa sisko-Rita.

Syynissä

 Yllättäen olin sisaruksista voittoisampi osapuoli...mukavaa...Ludmilan mukaan olin hyvää tyyppiä tyypillisellä päällä, purenta leikkava, hyvin kehittynyt rintakehä, oikeat kulmaukset, luut saisivat olla hieman järeämmät, mutta temperamentti oli hyvä! Lopputulokseksi napsahti CACIB ja VSP. Sulolta tuli siis (taas) pataan, mutta muuten meni oikein kivasti. Palkinnoksi isäntä nouti juomakipon ja mukin.
Ennen lähtöä kävimme vielä ostamassa Emmiltä shampoota ja käytimme hyväksemme hänen ekspertiisiään harjan hankinnassa;)

Hesellä pennailemassa

Paluumatkalla kävimme heti ekalla Hesburgerilla täydentämässä eväspuolta ja teimme pikaisen pisulenkin pusikkoon ennen kotiin pöristelyä. Nyt onkin aika sulkea simmut omassa nojatuolissa...

Pientä laittoa

Huomisen näyttelypäivän kunniaksi ulkoilimme Saimin kanssa illasta itsemme ensin riittävään kuraan ja sitten jo odottikin suihkuhuone shampoineen ja sadistisesti ilmehtivineen kaksijalkaisineen. Olin (kuulemma) pinttynyt sen verran paksuun nokeen ja kuraan, että sain kuontalooni kunnon annoksen valkaisevaa pesuainetta. Saimilla ei käynyt yhtään mukavammin kuuraus, varsinkin kun se joutui isännän pestäväksi (runsaasti vahingoniloa).
Emäntä puunasi meikäläisen suorastaan hohtavaksi, mikä olikin polvipotilaalta ihan kelpo suoritus kumarrella näin matalan koiran mahanalus vaaleanpunaiseksi.
Useamman pyyhkeen ja suihkutilan kastelleen kuivauksen jälkeen oli föönin vuoro ja sitten seurasi tunti pelkkää haihduntaa ennen trimmausta. Saimi joutui jälleen arvostelun kohteeksi turkkinsa vähäisyyden vuoksi, mutta siitä huolimatta punaisen karvan kasa oli kaksi kertaa niin suuri kuin valkoisen! Ilmeisesti Sämpylä kasvattaa karvaa ns. vääriin paikkoihin (varpaiden väliin) ainakin näyttelyitä ajatellen...
Nyt nukkuma-ajan koittaessa olemme hohtoturkkisia ja tuoksuvia, etten sanoisi sivistyneen oloisia koiria valmiina kansainväliseen näyttelyyn.
Isännällä onkin tällä kertaa matkassaan peräti kolme nelijalkaista naarasta, sillä emäntäkin on toistaiseksi meidän tasollamme jo mainitun polvioperaationsa ja kyynärsauvojensa vuoksi : D

Kahluupäivä

Sadekelin iltalenkki tehtiin Tohlopin rantaan sulavien jäiden pariin. Puolimärät setterit ryhtyivät rannikolla pikaisesti kokomäriksi; ) Koetin ihan ensiksi kelluntaa jäälautalla. Se kuitenkin lillui liian kauas rannasta, joten jouduin poistumaan pikaisesti epävarmalta alustaltani mulauttamalla suoraan järveen. Siitäkös Saimi innostui ja suhautti seurakseni massu-syvyyteen tutkailemaan pohjan ihmeitä kirkkaan veden läpi. Kahlasimme rannan läpi aina talviuimareiden ja sorsien pesäpaikalle asti. Samalla ajoimme anas-sukuiset siivekkäät ilmojen teille ennen kotiin- ja pesullelähtöä...

Tavit tiukalla

Aamun reippailulla tapasimme ojassa pulikoivia taveja kokonaista kaksi paria. Isäntä sai makeat naurut, kun rymistelimme lentoon nousseen tuplaparin perässä Sämpylän kanssa läpi puskien ja oksistojen katse tiukasti sorsalintujen peräpeilissä ja flooran luomista esteistä välittämättä.
Tämän ei niin kultivoituneen ulkoilun jäljiltä isäntä ryhtyi viimein selvittelemään kadonneen näyttelyilmoittautumisen kohtaloa. Pikku puhelinsoitolla Lahden shown yhdyshenkilölle asia selvisi samantein, eli ilmoittautuminen oli kunnossa vaan kirje on hukassa. Noo, saimme selville numeromme ja muut tiedot selvisivät netistä, joten ei kun Lahteen lauantaina...

Tien käyttäjät

Isäntä innostui kaappiautonsa kesärenkaiden vaihtoon ja otti meidät setterineitoset mukaansa kedolle. Äijän huhkiessa tunkin ja viidenkymmenen kilon pyörien kanssa me lötköttelimme Saimin kanssa keskellä tietä auringonotossa. Paikka oli sillä tavoin erinomainen, että raivokkaana myllertänyt tuuli ei siihen osunut ja näköalatkin olivat mainiot. Joitakin autoilijoita kyllä saattoi harmittaa piittaamaton makoilumme (hei, meidän katu on umpiperä, ei siinä mitään vauhdikasta ja runsasta liikennettä ole), sillä emme suostuneet väistelemään niitä ilman isännä eri kehotusta. Eräs kiireinen naishenkilö onnistui kyllä väistämään meidät ajamalla reippaasti ojan kautta!
Meillä kului tien täytteenä aikaa peräti kolme tuntia, siinä ehti tulla oikein nälkäkin. Mutta, Saimi söi taas kerran muonat ennen kuin ehdin edes kupille, joten ei tässä turha rasva rintapieltä juuri korista. Viime punnituskerralla vaaka näyttikin vain 22kg. Joskin Sämpylälläkään vaa'an viisari ei heilahtanut 23,5kg ylemmäs...eläköön lammas-riisiruoka!
Huomiona todettakoon, että Lahden näyttelyn paperit eivät ole vieläkään saapuneet. Taisi mennä ilmoittautuminen ruvelle sillä kohtaa, kun maksaminen ei onnistunut organisaation linkin kautta. Petkele, tarttee pistää kaksijalkaiset soittelemaan asiasta perään...

Vaalipäivä

Aamun kirkkaan aurinkoisen paistaessa isäntäväki kiskaisi lipun vaalipäivän kunniaksi salkoon ja lähdimme porukalla päästämään äänen. Matkailimme harvalukuisen vaalikarjan seassa visusti köysissä äänestyspaikalle ja reissun aikana päästimme Sämpylän kanssa ei äänen, vaan tuotteen per naama. Itse äänestyspaikalla isäntä piipahti kopissa ensin meidän odotellesamme emännän kanssa ulkona vuoroamme. Sitten oli emännän vuoro ja hänen palatessaan minäkin päästin äänen, tai oikeastaan useammankin, haukkumalla pikku tervetulotoivotukset.
Vaalituloksen illalla selvittyä huomasin elintilani kavenneen huolestuttavasti, sillä olenhan toisen polven maahanmuuttaja. PerSut kun saivat ISON JÖTKYN ja minun vanhempani ovat kotoisin Englannista ja Belgiasta : ) Saimi puoliruotasalaisena ei tavan mukaan menettänyt asemiaan ja hallituspaikkakin taitaa olla luvassa...

Laituria onkimassa

Myöhään iltapäivästä, kaksijalkaisten lopetettua viimein viralliset askareensa, lähdimme mökille tarkastamaan laiturin tilannetta. Lämpöä oli auringon säestyksellä kertynyt runsaat 14 astetta, joten lumet sulivat silmissä ja mökin kakkosparkkipaikka toimi virkaa tekevänä koskena. Jostain syystä vesi tunki vajan alta maan päälle ja virtasi parkkilaanin yli vieden murskeet mennessään, joten myöhemmin keväällä on tiedossa maansiirtotöitä. Järvessä oli vielä sen verran jäitä jäljellä, että huiskaisimme Saimin kanssa tutkimusretkelle huteralle pinnalle ja saimme melko voimakasääniset paluukutsut peräämme. Emme saaneet mennä tervehtimään edes joutsenia vastarannalle :(
Sen sijaan autoimme laiturin jäistä irroituksessa toimimalla siirtyvinä painoina. Tärkenä tehtävänämme oli vaihtaa laiturin syrjältä toiselle keikuttaessamme ponttooneita irti jäästä...ja katso, laituri ryhtyi ponnisteluidemme tuloksena kellumaan ihan omin voimin ja jäistä irtonaisena.
Päivän kohokohta oli tietysti aina luvassa oleva metsälenkki teerien ja muiden metsäkanojen jäljille. Tuoksuja pusikoissa piisasikin, mutta mäenharjanteen takaisen metsikön lähes puolimetrinen hanki hieman hidasti liikkumista. Siinä menee vielä hetki, jos toinenkin, ennen kuin lumi sieltä kokonaan häviää...

Moottorisahailua. YÄK!

Tänään olikin hieman pidempi aamulenkki, sillä lähdimme maalle isännän vanhempien mökille puiden kaatoon ja kotiuduimme vasta iltakuudelta. Setterilastimme saapui ensimmäisinä perille, joten teimme isännän valvovan silmän alla pikku kiitolaukat järven jäällä ensi töiksemme. Reissulla havaitsimme naapurin laiturin alle livistävän mustan minkin (isännän tunnistus), jota sitten nuuskimme, onneksi, tuloksettomasti näkösälle laiturin rakenteista.
Hetken kuluttua mr. moottorisahamieskin jo saapui ja pikku virittelyiden jälkeen isäntä köytti Saimin ja minut varoiksi kiinni puuhun näköetäisyydelle, mutta vaara-alueen ulkopuolelle. Puun kaato vei hetken ja pätkintä vielä muutaman lisää ja sillä kohtaa olin saanut jo aivan tarpeekseni moottorisahan pärinästä. Isännän päästäessä meidät taas vapaaksi painelin oikopäätä naapuritontin toiselle laidalle odottelemaan päivän päättymistä...Siinä olisikin jo peppu loppuhankeen jäätynyt, jollei isäntä olisi tullut huutelemaan minut autoon suojaan ja lämpöön töiden ajaksi. Autosta oli kiva seurailla äijien ja Saimin touhuja (Sämpylä kävi välillä järvellä lokkijahdissa, välillä pellolla myyriä tonkimassa ja mitä nyt keksikään), mutta isäntä ei ollut kovin ilahtunut tullessaan tarkastamaan hyvinvointiani. Olin näet tehnyt tarkkaila kaikilta penkeiltä, enkä aluksi niin kovin puhtailla ja kuivilla tassuilla. Auto oli kuulemma aika pahan näköinen sisältä ja emännän keskikonsolissa olleet aurinkolasitkin olivat hieman saaneet paikanvaihtojeni aikana "hittiä".
No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Päiväruoaksi oli 400 geetä maksalaatikkoa ja jälkkäriksi makkaranpätkä!

Aurinkoa, viimeinkin!

Aamulenkki kömmittiin (sihteerin oma kulkutapa, me setterit juoksimme) kalseassa sateenkuhjassa harmaan taivaan alla. Saalistapahtumia ei kertynyt, mutta pesutilaisuus ulkoilun jälkeen oli siitä huolimatta varsin kattava. Minä esimerkiksi jouduin aina selkää myöden suihkutettavaksi : P
Olikin siis sitä hienompaa, kun iltapäivän aluksi pääsimme reippailemaan aurinkoisessa säässä! Tässä onkin jo mennyt muutama tovi edellisestä kunnon paisteesta. Suorimme suolle oranssi-liivein kuorrutettuina, jotta isäntä näkisi, missä Saimi kulkee...poikain varalta. Saimin juoksunhan pitäisi alkaa olla ns. kulminaatiopisteessä herrahalun kannalta, vaan ei siltä oikein vaikuta. Paremminkin kuin koko show olisi jo loppunut hyvissä ajoin. Tämä tarkaoittaa, että alusta jäi kaksijalkaisilta melkein viikko havaitsematta;) No, jätkiä ei näkynyt ja kahlasimme tulvivan suon poikki sohjoiselle järvelle laskemaan (olemattomia) joutsenia. Isäntä uskalsi päästää meidät jäälle, koska jäänkestoindikaattorina toimiva pilkkijä oli päässyt puoleen järveen uimatta. Sen verran huonoksi ovat jäät menneet, että vesi oli painunut pinnan läpi ja ylin kerros oli taas lumen tapaista sohjoa, jossa metsässä likaantuneet paikat kivasti puhdistuivat.
Naatiskeltuamme hyvän tovin auringonpaiseesta ja pupu- ynnä sorsatuoksuista niitä havaitsematta palasimme suihkun kautta keittiön panelimaalin hajuun ja rankkaan tuuletukseen iltapäivänokosille isäntäväen lähtiessä leffaan raikkaampien tuulten pariin. Raukkamaista...

Pupua tarjottimella

Tarjoilimme aamulenkin alkajaisiksi isännälle pupun melkein syliin. Sen verran läheltä isäntää pitkäkorva paineli silmät ymmyrkäisinä, että kumartumalla ja kainaloon kaappaamalla elukka olisi saatu eräksi. Isäntä kiitteli meitä kovasti ja alkoi heti kotiin päästyämme tutkailla metsästyssäännöksiä, josko jäneksiä saisi pyydystää käsikopelolla laillisesti vai pitäisikö ne aina tulittaa hengiltä. Tuollainen ruuditon pyydystys sopisi selvästi paremmin meidän ahtaisiin ulkoiluympäristöihimme, täällä kun ei vaadittavia metrimääriä asutuksen ja ammunnan väliin saa millään.
Harjoittelemme siis lisää viereenajoa...josko vielä sillä tavalla pyydämme saalistakin : D

Joutsen ON ISO lintu

Aamusella ryykäsimme Saimin kanssa perätoukuria Tohlopin järvelle kaislikon lävitse isännän kahlatessa lopuissa lumissa takavasemmalla. Heti kun putkahdimme jäälle, niin äkkäsimme kaksi joutsenta parin kymmenen metrin päässä! Hetki epäröintiä ja sitten haukkuen ylle, joutsenet ottivat rivakan nousukiidon ja toitollen kaamealla äänellä räpiköivät valtavilla siivillään aivan ylitsemme. Yritin tietysti pompata kiinni pyrstösulkiin, mutta (onneksi) en ylettynyt. Isäntä pisti raviksi ja ehti juuri jäälle ihmettelemään kilpajuoksuamme juotsenten peesissä kohti järven saarta. Joutsenet olivat hiukan laiskanpulskeita ja laskeutuivat jo saaren rantaan, minne ehdimme Saimin kanssa heti perässä. Nyt vasta tajusimme tipusten suuren koon ja keksimme palata pikaisesti isännän luo ihmettelemään lähtökiihdytyksen jälkiä. En kauaa malttanut pysytellä siinä jaloissa, vaan kipaisin uudeleen saaren rantaan tuon vajaan puoli kilsaa ja käväisin ansaitsemassa pitkäkauloilta ankaraa toitottelua. Hetken ihmettelin lintuja muutaman kymmenen metrin päästä ja palasin takaisin isännän ja Saimin luokse, mutta vielä joutsenet kiinnostivat. Juoksin uudelleen niiden luokse ja kävelin sitten viimeiset kaksikymmentä metriä usuttaen linnut ilmaan. Heti kun ne nousivat siivilleen Saimikin juoksi täyttä höökiä auttamaan minua ajamaan lentokoneen kokoiset linnut saaren ympäri ja siten korkeammalle ilmaan. Sitten palailimme suurta tyytyväisyyttä uhkuen isännän loppulenkin ajaksi...

Hyödynnystä

Koska kevät jatkui aurinkoisena, ulkoilimme ensin aamusta harjussa ja järvellä. Teimme koko porukalla tavanomaiset riistatarkastukset joka puskassa...jaa-a, me kollasimme puskat ja kaksijalkaiset enempi polut ja lipokkaan järven rannat. Sen verran oli kevät eilisestä edennyt, että oli jo työ ja tuska selvitä rannalta jäälle ja päinvastoin kuivin jaloin. Tarkastaessani aivan loppureissusta ojan pään sorsatilannetta, tulin minäkin viimein kastaneeksi talviturkkini. Sen verran oli jää jo heikkoa, mutta kesti se sentään ylöskiipeämisen ja pääsin pikaisesti kuivattelemaan märkää karvaani auringonpaisteeseen.
Päivällä olimme Saimin kanssa emännän apuna kukkamultien vaihto-operaatiossa. Emännän hääriessä kasvien kanssa me lähinnä otimme aurinkoa kivetyksellä; se on sitä koiranelämää. Voin siis rehelliseti todeta, että apumme oli vähintäänkin olematonta. Paitsi hätistellessämme outoja tiellä kulkijoita hieman rivakampaan vauhtiin ;)
Kerran vielä ehdimme pidemmälle ulkoilutuokiolle emännän, isännän ja emännän kaverin Hanna kanssa. Teimme reippaan kävelylenkin lähitienoolle ja autoimme kovasti isäntäväen keskivartalon lihasten treenauksessa vetämällä kuin viirupäät. Koko matkan. Poislukien pätkän metsää, jossa saimme juosta Sämpylän kanssa vapaassa järjestyksessä. Metsäkiepin lopuksi meinasimme joutua sulavesien saartamaksi, sillä ojat tulvivat jo niin paljon, että poispääsy pusikosta ilman uimareissua oli vakavasti uhattuna. Hieman ennen kotiinpaluuta isäntä poimi kevään "ensi" leskenlehden ylen onnelliselle emännälle. Me setterit taas emme olleet onnellisia joutuessamme jälleen kerran pesulle ennen muonataukoa...

Totaalipoikki

Aamun kirkas aurinkoinen yllytti isäntäväen kuskaamaan meidän järvenkierrokselle. Menomatkalla yhytimme Saimin kanssa sorsat jälleen ojan päästä ja niiden jahtaamiseen kulahti hetki aikaa ja pätkä voimia. Varsinaisella järvellä kaksijalkaiset päättivät, että kierretään koko lutakko. Matkaahan siitä ei suoraan kuljettuna juuri tule viittä kilsaakaan, mutta mehän emme Sämpylän kanssa suoraan kulkeneet, vaan tarkastelimme pupupiilot rantapuskista ja vähän kauempaakin. Jäällä oli epämiellyttävän liukasta, joten kipitimme mieluiten rannan lumessa. Osan matkaa jouduimme kuitenkin liukkaalla luistelemaan ja sekös verotti tehoja. Paluumatkalla olimme jo aika sipuleita ja karvapyykin jälkeen olimme Saimin kanssa aivan valmiita viettämään lopun päivää sohvaperunoina...ja niin teimmekin : D

Taas pupun...pupujen perässä

Tuskin olimme ehtineet turauttaa pikapisut harjun sulavaan lumisohjoon, kun jo törmäsimme pöljään pitkäkorvaan. Ehdimme pupusen perään ripirinnan Sämpylän kanssa ja yllättäen pystyin rimpuilemaan Saimin ja rusakon kanssa samassa vauhdissa. Isäntäväki jäi kaikessa rauhassa kävelemään jäljessämme ja odottelemaan saapuisimmeko joskus takaisinkin.
Noo, muutaman minuutin kuluttua kuulin viheltelyä ja kipaisin morjestamaan kaksijalkaisia, jotka havaitsivat samalla jälleen polkua kipittävän pitkäkorvan. Ystavällisesti he huomauttivat minulle ristiturvasta ja osoittivat vielä suunnankin, jotta osasin rynnistää saalista kohti. Valitettavasti olen vain niin matala, etten saanut sittenkään rusakkoa silmiini ;P Ei sen puoleen Saimikaan, sillä se pölisti ihan omia reissujaan harjua pitkin poikin...Eräs vastaantuleva koiranulkoiluttaja (Rafun emäntä) nauroikin kahden pojan tiedustelleen häneltä, mikä ihme täällä on oikein menossa, kun koiria juoksee kovaa edes takaisin...ja kyseessähän oli vain yksi Sämpylä ; D
Matkan jälkeen odotti jälleen kuuraussessio mustan massun kirkastamiseksi ja illalla pääsimme vielä ottamaan löylyt saunassa...onneksi ilman suihkua.

Kilpajuoksua ja huoltoa

Sohjoisella järven jäällä aamun kuhjassa seikkailessamme Saimi ajoi rantapuskasta huomaamattaan rusakon jäälle. Keskemmällä järveä seisoskeli isäntä, joka erittäin ystävällisesti huomautti minulle (nuuskin rantapuskaa) jäälle saapuneesta jänöstä, joka juuri tarkasteli sopivaa pakoreittiä minun ja isännän ohitse. No, minähän ammuin pitkäkorvan perään myöhästyen kuitenkin ristiturvan kiihdytyksestä ratkaisevasti. Isännän lausuman mukaan en kuitenkaan pudonnut enää lisää pupun vauhdista, ja oli kuulemma meikäläiselläkin mahanalus jalkoja täynnä ;)
Harmi vain, että yhteinen kilpajuoksumme suuntautui kohti tietä. Se taas aiheutti isännän toimesta ankaran pilliin viheltelyn. Onneksi havahduin vinkunaan hyvissä ajoin ja tein upparit, sillä tiellä möyri juuri samaan aikaan auramasiina sohjoa tökkimässä. Pupunen joutui tekemään melkoisen väistöliikkeen auran editse, mutta sekin selvisi naarmuitta tien ylityksestä. Vaan olipa hieno kisa.
Näiden muutaman menneen päivän tuloksena on meillä pikku settereillä vatsanahka melko musta (normaalisti se on possun punainen :). Emäntää niin suttuiset vatsanahkat alkoivat illalla kiristää ja jouduimme illan lenkin jäljiltä suoraan suihkuhuoneeseen shampookäsittelyyn. Emäntä raaputti minunkin massuani pitkään ja hartaasti, vaahtopilvi täytti siinä ohessa puolet pesutilasta :D Tulos oli kuitenkin huono nelonen; massusta tuli vain keskiharmaa. Seuraavaksi emännällä oli aikomuksena roiskutella Humilacia mahanahkaani, mutta jo lääkekaapin avaamisääni komensi minut sohvan taa piiloon käsittelyä! Emäntä oli kuitenkin niin räyhäkkä tyyppi, että sohva siirtyi ja setteri joutui Humilac-hoitoon...

Sorsajuoksua

Pikku-Tohlopin ja varsinaisen järven välinen oja oli yöllä menettänyt jäänsä, mutta sitä Saimi oikein ottanut huomioon ylitykseen lähtiessään. Ojantakaisen pupupöpelikön tuoksut tuntuivat olevan Sämpylän kirsulle kiinnostavampia kuin joku pahainen sula oja. No, sinne pulahti Saimi, mutta rämpi myös reippaasti vastarannalle ja singahti pupujen jäljille (ja tulihan talviturkkikin kastettua). Olin aikeissa mennä samaa rataa, mutta juuri kun olin ponnistamassa lentoon, niin vasemmasta silmäkulmastani havaitsin ojassa meloskelevat sorsat. Siis seis, tai oikeastaan vain nopea suunnanvaihdos ja sorsien perään. Nehän nousivat siivilleen ja lensivät pikku-Tohlopin yli minä peesissä, ne vain pääsivät hieman korkeammalle ; )
Paluumatkalla olin edelleen peesissä ja sitten vedimme vielä kerran järven ja nyt oli Saimikin jo matkassani. Sorsat keräsivät lisää korkeutta kaakattaen mennessään ja pysähdyimme räkyttämään katoavien melajalkojen perään...
Kotosalla pääsimme pyyhkeeseen ja Saimi vielä oikein viltin sisään lämmittelemään uintireissunsa jäljiltä.
Iltapäivästä teimme emännän ja isännän kanssa taasen lenkkiä pikku-Tohlopin loskaiselle jäälle ja siellähän se sorsapari taas meloi ojan suussa, joten saimme taas kokeilla lentoharjoituksia. Harmillisesti huomasin Saimin olevan rivakampi järvikiituri kuin minä. Itse asiassa se pääsi vallan pirun lujaa sorsapeesissä, olisipa nyt ollut nopeustutka pykälässä : D
Näiden reippaiden sorsastussessioiden jälkeen vetelimme perin hartaasti hirsiä...aina seuraavaan ulkoiluun asti. Ai niin, syötiinhän me sentään niitä lampaanpapanoitakin ihan normiannokset.

Märkää, mutta joutsenia!

Illasta lähdimme isännän kanssa vesitihkussa kipaisemaan reippaasti tapaamispaikkaan, jossa meidän piti yhdyttää Ånni ja sen isäntä. Painelimme tien syrjää maha ravassa melkein juoksujalkaa ja ehdimme järvenrannan parkkipaikalle juuri sopivasti. Yhteisulkoilu päätettiin suorittaa jäällä, jolla molemmat isännät saivatkin sitten kokeilla kenkiensä vesitiiviyttä. Lumet olivat sulaneet pois ja jäällä olikin sellainen mukava kymmenen sentin vesikerros. Niinpä ulkoilu oli melko kosteaa ja kohtuullisen virikkeetöntä. Paitsi Saimille ja Ånnille. Ånni oli ihan hepaasissa Sämpylän viettelevistä tuoksuista ja Saimi ihan hepaasissa tungettelevasta jätkän köriläästä. Siinä sai kölli hammasta tuon tuosta, vaan ei se mitenkään häirinnyt aloittelevan uroon yrityksiä. Paluureissulla olimme jo koko porukka litimärkiä ja ainakin minä olin myös umpijäässä. Onneksi uimarantaan oli tullut lenkkimme aikana kaksi joutsenta töräyttelemään ja ryhdyinkin heti rantapenkalta kommentoimaan moista meteliä haukkumalla ja sain Saimin vielä apulaiseksi. Isännät nauroivat ohikulkijoiden kera, kun suursiivekkäät ja laulavat lintukoirat mekastivat kilpaa sateessa, me lumipöykyssä ja tipuset talviuimareiden rantasulassa. Siinä ei kuitenkaan kauaa tarjettu voksotella turkki märkänä, kun oli jo aika juosta rivakasti metsän halki kotiin märkäkenkäinen isäntä edellä ja tärisevät setterit peesissä...lämmin pyyhe oli onneksi odottamassa.

Kurahaalaripäivä

Aamulla vielä selvittiin metsässä ilman apuvälineitä, mutta isännän mielestä meikäläisen massun pesuun meni siksi aikaa, että päivälenkille jouduimme Sämpylän kanssa sonnustautumaan kurahaalareihin :(
Valoristeyksessä tuntui siltä, kuin kaikki autoilijat olisivat ilkkuneet meille täysiaikaisille setterineidoille haalareistamme. Metsässä isäntä onneksi viimein ymmärsi poistaa mokomat kankeat sadevaatteet meilt. Mitäs niiden kanssa olisi tullut jäniksen metsästyksestä, häh? Hanki oli kyllä jo niin pehmeää, ettei siellä liikkunut edes pupu-pitkäkorva ilman lumikenkiä, meistä ja isännästä puhumattakaan. Mehän Saimin kanssa koetettiin, mutta kuuma ja märkä siinä vain tuli.
Paluureissulla jouduimme taas julkiosuudella haalaripelleiksi, ne kuulemma auttoivat estävästi massun kuraantumiseen ja samalla tietysti isäntä pääsi isommasta pesu-urakasta. Ei se kyllä minuakaan yhtää harmittanut, se pesuhommelin pieneneminen meinaan...

X Confirmed

Siis Saimin kolmannen juoksun alkaminen on vahvistettu. Westie Otto tarkasti Sämpylän paikat tihkusateessa ja loskassa iltalenkin puolivälissä ja oli sen jälkeen heti valmiina asuttamaan meidän kotoamme seuraavat kolme viikkoa... ; )
Taitaapa tehdä siskolla tiukkaa ehtiä vähemmän poikia kiinnostavaan kuntoon ennen Lahden näyttelyä! Ainakaan mistään turkin tapaisesta ei ehdi olla puhettakaan, joten isäntäväki ei erityisesti elättele menestystoiveita (edelleenkään) Saimin osalta...

Lauteilla

Perjantain ja aprillipäivän kunniaksi isäntä pisti saunan lämpiämään. Niinpä tunnin päästä levittäydyimme lauteille isännän ja emännän kanssa. Meistä on Saimin kanssa tullut sen verran kovia saunojia, että lavolla sujahtaa melkein puoli tuntia kärvistellessä, paitsi jos isäntä innostuu roiskimaan vettä kiukaalle. Löyly ei oikein meitä kumpaakaan kiinnosta, mutta tänään ei moisesta tarvinnut kärsiä. Pelastukseksi koituivat näet sopivasti pääkaupunkiseudulta kylään päsähtäneet kummit, joita lähdin tervehtimään raivokkaasti haukkuen. Hyvä ettei ovilasi pudonnut kiihdytyksen uhrina siruina lattialle ; )

Kahden pupun päivälenkki

Harjussa oli iltapäivästä oikein keväistä. Pitkäkorviakin melkein pyöri jaloissa. Ensimmäinen löytyi suunnilleen lenkin puolivälistä. Tai oikeastaan sana "löytyi" on väärä ilmaus, sillä ristiturpa käveli suoraan isännän eteen piilopaikastaan. Minä ja Sämpylä nuuskutti samalla hetkellä sen juuri jättämää makuupaikkaa. Isännän kutsun äänensävystä oli helposti pääteltävissä, että nyt on saalista näkyvissä. Niinpä suorimmekin Saimin kanssa täyttä höökiä isännän luo ja heti perään käden osoittamaan suuntaan. Kerrankin oli mukava ajaa kaksistaan oikein näkyvää saalista, vaikkakin lumi kantoi pupusen painon ja petti ikävästi meidän allamme...siinäpä kunto kohosi ;)
Tuskin olimme palanneet kieli poskella roikkuen, kun seuraava pitkäkorva tunkesi taas reitille. Ja taas meitä settereitä vietiin niin että isäntää nauratti. Nytkin saimme kärsiä pehmeästä lumesta ja ylikevyestä ristiturvasta; pahan kerran tuli turpaan, jälleen. Olisinpa syntynyt vinttikoiraksi...tai olisipa isännällä haulikko! [kirj.huom: sakkoa tulisi, jos niin lähellä asutusta ammuskelisi :D ]

Kettumaista

Aamulla päästiin vaa'alle, isäntä kun oli perin kiinnostunut kuinka paljon kahden päivän syömättömyys vaikuttaa kahden setterineidin painoon. Vaaka näytti minulle 23kg:a ja Sämpylälle 24 kg:a, joten kilo per turpa oli mennyt häviksiin. Todettakoon kuitenkin, että meillä pikku koirilla napsahti nälkälakko lopulta poikki hämärän koittaessa, emäntä kun pisti papujen päälle lisukkeeksi vaniljajogurttia!
Iltalenkillä löysin ihkatuoreet ketun jäljet tien penkalta. Niitä nuuskiessani isäntä kuiski pallohännän loikkivan edellämme. Minä en edes päätäni kohottanut, koska kerran tiedän löytäväni saaliin kuono edellä...mutta Saimi sai repolaiseen näköyhteyden ja kiskaisi emännän melkein kumolleen inkuessaan punaturkin perään. Kotipihaan päästyämme havaitsimme ketun kulkeneen ikioman pihamme poikki poissaollessamme. Kettumaista...

PYYtämässä

Viimein mökille! Saatiin taas juosta Saimin kanssa viimeiset puoli kilsaa auton kanssa kilpaa, melkein osaamme jo juosta koko reissun yhtä soittoa tietä pitkin ja silloin auto putoaa kyydistä ; )
Ensi töiksensä kaksijalkaiset virittelivät makkaravalkeat ämpäriin kedolle ja mekin saimme kyrsistä maistiaiset. Sitten rämmittiin porukalla metsään puolen metrin hangessa. Se ei sitten lopulta meitä Sämpylän kanssa juuri haitannut, sillä kevytkenkäisinä naisina pysyimme suurimman osan ajasta hangen päällä. Melkein heti mökin takaa  löysimme pari pyytä puun juurakosta ja siinä menikin sitten pari hetkeä niiden tuoksuja tarkastellessa.

Pyyt piikissä

Itse elukat eivär paljon painautuneet, vaan pyrähtivät siivilleen varsin äkäisesti meluisan porukkamme alta. Vaan olipa taas hienoa löytää oikeaa riistaa! Loppureissu meni ilman elukkahavaintoja, mutta juoskimme Sämpylän kanssa varoiksi tuollaiset viisi - kuusi kertaa pidemmät tarkastelureissut kuin huonosti hangessa kulkevat kaksijalkaiset. Paluumatka tehtiinkin siksi varmuuden vuoksi jäätä pitkin, ja siellä lunta ei ollut nimeksikään häiritsemässä edes isäntäväen ja Saimin kummisedän liikeitä...

Lammas-riisiäKÖ?

Kuten eilen mainitsin, oli ruokamme vaihtunut (niin, minäkin joudun syömään lammas-riisiä, siinä kun on vähemmän rasvaa ja se sopii kuulemma nyt huonojen juoksukelien aikaan meikäläisellekin paremmin). Voin sanoa, että uusi ruoka todellakin auttaa ainakin minun silavani sulattamiseen, sillä en ole nauttinut eilisen aamun jälkeen ainuttakaan ateriaa! Saiminkin atopia, mikäli se ruoasta johtuu, tokenee uusiomuonalla taatusti. Me kumpikaan emme näet ole paria papanaa enempää murkinaa maistelleet...pahaa.

Oravanpesälle kyytiä

Lauantai-illan ratoksi harpoimme harjuun lenkille. Heti menomatkalla havaitsin oudon möykyn tien poskessa ja katso; siinähän oli oravan pesä! Mikä lienee heittänyt kuusen latvasta oksien alta pesän pienoisen oravalta. Siinä se pötkötti penkalla fyllit ulkona. Vanhana orvantappajana rynnäköin riepottamaan pehmusteita niin, että Saimi katseli hoo-moilasena sivusta omituista riehuntaani. Vaan eihän sitä koskaan etukäteen aivan varmasti tiedä onko pehmukkeiden sisässä vaikka oikein saalista. tuoksut ainakin olivat "aitoja".

Häiriökäyttäytymistä

Rusakon pentele keksi kävellä editseni, kun olin jo melkein kotipihassa! Saimikin havaitsi pitkäkorvan häiriökäyttäytymisen ja niin tietysti molemmat riehaannuimme kiskomaan isäntäväen olkapäitä irti taluttimien avulla. Emme onnistuaneet, mutta kaahot kaksijalkaiset keksivät päästää meidät pupujahtiin, kun tuo ilta näytti niin rauhalliselta! Saimi ampui naapurin pihaan saaden russakan juoksuun ja minä kyttäsin suunnan lumipenkan huipulta. Näin pääsimme hyvin ristiturvan jäljille; oikeaan suuntaan ja hyvällä vauhdilla. Siinä sitten isäntä vihelteli pihassa vartin pilliinsä meitä kotiin odotellen...
Ilta oli todellakin rauhallinen ja palasimme ihan omin neuvoin takaisin lihapatojen ääreen. tarkkaan ottaen emme kuitenkaan aivan lihapatojen luo, sillä viisaat ihmiset olivat käyneet Mustissa ja Mirrissä noutamassa Saimin hieman heikosti kasvavan turkin ja jonkin verran kutisevan ihon vuoksi uutta kuivamuonaa. Kuninkaallisen kaniinin Setter 27:n tilalle tuli nyt Nutro Choicen lammas-riisiä, josko sillä olisi Saimin turkille voittoisampi vaikutus...

Kaurismetsällä

Saimin kummisetä on viettämässä kotikaupungissaan pientä talviloman tynkää ja on tapansa mukaan aina kotosalla ollessaan innokkaasti kouluttamassa meitä. Tänäänkin Eräkuksassa (töllöohjelma) oli kauriinmetsästystä mäyräkoirien avulla ja saimme/jouduimme välitrömästi seuraamaan "opetusvideota" ruudulta. Saimiltahan se, degeneroitunut elukka kun on, käy ihan luonnostaan aina kun vain jotain liikettä tai ääntä kuuluu telkkarista. Tällä kertaa vain minäkin innostuin tarkkailemaan mäyräkoirain peuranajoa...pienellä maasutuksella. Mutta meikä kun tuppaa ottamaan asiat vähän turhankin tosissaan, oli heti ohjelman jälkeisellä päivälenkillä kuskiparalla pieniä ongelmia. Vai eikö muka juuri oltu nähty peuroja ihan kuonossa kiinni, eli miksei niitä muka edelleen olisi ulkona pihapiirissä...

Sämpylä soittelee

Emäntä hankki meille kotoseuraksi vinkuvat pallolelut, jotka aavistuksen omaisesti muistuttavat Afrikan suuria kissoja. Saimi sai leijonan ja minä taasen leopardin. Kevyellä alkuharjoittelulla Saimi ryhtyi jo saamaan leijonastaan irti kauniita sulosäveliä, kun minä taas jemmasin leopardini nojatuolin syövereihin ja vedin tirsat (eikun yritin vetää;)
Itse tuotettu musiikki hiveli Sämpylän korvia niin verrattomasti, että se rutisteli jellonaa suussaan runsaasti yli sallitun ajan, ja heti valokuvan oton jälkeen vinkulelu evakuoitiinkin hellan päälle. Isäntäväki käytti syynään vaaraa elukan tuhoutumisesta liian pikaisesti Saimin hampaissa. Se lieni pelkkä veruke mutta pääasia oli, että lelu hyllytettiin!!

Kohti Siilinkaria

Aamulla pieni koira ja iso koira joutuivat puntariin. Mittaus suoritettiin hyväksi havaitulla "sylimenetelmällä" ja minulle kertyi painoa vähennyslaskun jäljiltä 24kg ja ISOlle koiralle (Saimille siis) 25kg.
Jokseenkin perusteeton lempinimeni "Silava-Orvokki" on siis haihtumaan päin...kuulemma kylkiluiden päällä on kuitenkin liikaa muutakin kuin turkkia ;)
Saimilla taas ei juuri turkkia ole; rintakehän altakin on karkea lumi raastanut viimeisetkin haituvat irti ja hännänpää on kuin sormi. Kasvaakohan Sämpylälle ikinä kunnon turkkia?
Päivä kului isännän seurassa autonpesussa. Me Saimin kanssa vahdimme tiellä, ettei vain kukaan tungeksi salavihkaa työmaalle ja isäntä puunasi kotteronsa sisätiloja myöten.
Illalla pääsimme UKK-instituutille ulkoilemaan emännän mennessä Pilates-puuhiin. Isäntä vapautti meidät järvelle pinkomaan ja otti suunnan Siilinkarille. Seurailimme etäältä äijän kulkua ja kollasimme sohjossa rantaviivaa. Rauhaniemen avantouitsijoitkin kävimme ihmettelemässä vapaan veden reunalta. Puuhaa vain ikävästi häiritsi kiihkeästi kutsuviheltelevä isäntä :D
Isännän ja kylpijöiden helpotukseksi emme innostuneet uimasillemme, vaan jatkoimme kohti Siilinkaria. Aikapulan vuoksi jouduimme kuitenkin heittämään kulkusuunnan takaisin päin ennen majakkaa ja vuoden ensimmäinen Siilinkaritus jäi edelleen odottamaan. Saas katsoa, lähtevätkö jäät ennen perillepääsyä...

Iso koira

Katso äiti! Kaksi koiraa, iso koira ja pieni koira!! Loihe lausumaan kirkaalla äänellä natiainen jalkapallopelin (kyllä, siinä pelasi nuoro mies futista sohjossa epätoivoisen äitinsä kanssa) tuoksinassa havaitessaan Saimin ja minut emännän kanssa kävelyllä...Yyh, tosiasiat kuulee lasten ja imeväisten suusta, ja minä, Helmi-Orvokki, olin se pieni koira. Koko loppureissu meni ihan hänekseen häpeillessä, ja emännän kerrottua isännälle ao. jutun, otti päähän vielä enemmän. Minkäs minä sille voin, etten kasvanut edes kaurapuurolla. Eikä kukaan muutenkaan ihaile meikäläistä niin kuin Saimia, joka tuntuu olevan kaikkien ikiaikainen haavekoira, varsinkin kirkkaassa auringonpaisteessa, kun aurinko oikein säkenöi sen turkissa [sillä mitään kunnon turkkia edes oo..kele]. Kade painaa...

Takatalvi

Oho, aamulla oli maisema vaihtunut. Lunta oli tullut viitisen senttiä ja sitä leijui edelleenkin taivaan täydeltä. Hiutaleet eivät sentään olleet jalkarätin kokoisia, mutaa aika lärpäkkeitä kuitenkin. Aamulenkki tuoreessa uudessa lumessa oli oikein raikastava ja matkaseuraakin saimme Emmi-koirasta (semmoinen pikkuisen beaglea isompi vanhastaan tuttu koira-neito). Lähellä nollaa kieppuva lämpötila takasi oikein kunnolliset lumipaakut "housuihin" ja emäntä sai isännän kauppareissun ajan karsia meistä lintukoirista varmaan kilon lumipalleroita.
Päivän kahdella muullakin ulkolenkillä saalis oli sama ja pesuhuoneen viemäri veti tuliaiset niiden sulettua, emännän siloitellessa ja kuivatellessa meidät sisäkuntoon.
Sisärattona loikoilimme lumitöiden lomassa emännän jaloissa sohvalla. Paitsi Avaran Luonnon aikana, jolloin Sämpylä oli taas ratketa innosta seuratessaan töllöstä metsokukkojen taistelua. Siinäpä aito lintukoira elementissään, luulee jopa telkkarin lintuja seisomisen arvoisiksi!

Tikru

Isäntäväen kummipojan nimipäiväkutsu oli kuulunut, joten suuntasimme Saimin kanssa etelä-Tampereelle isäntäväen kulkuneuvon takapenkillä pötkötellen. Perillä morjestimme Bernin-paimenkoira Pampin ja muut perheenjäsenet ja jatkoimme samantein matkaa pihamaalla aitaukseen riekkumaan. Siinä pihamaalla on tosi hauska kieppua ja räksyttää ohikulkijoille, joten meitä ei ihan heti saatukaan sisälle. Vasta kahveepöydän aikana innostuimme saapumaan sisätiloihin, tietty pummimaan herkkuja (tällä kertaa huonolla menestyksellä) pöydästä. Sijaistoimintona söimme perheen kissan Tikrun muonat, vaan kun itse Tikru saapui paikalle pöydän päälle pörhistelemään, oli huomiomme ns. jakamaton. Tikru se on aikas tottunut koiriin, se jopa uskalsi nuuskia kuonokkain kanssamme, vaikka ei suostunutkaan leikkimään sen enempiä.
Meillä sen sijaan oli leikkihaluja, ja kun Tikru viimein pomppasi pöydältä singahtaen suoraan sohvan alle, me karautimme perään huonekalut sinkoillen. Isäntä arveli meidän saavan moisesta puuhastelusta Fiatin ex-merkin kirsuihimme...tiedättehän sen petojen sukulaisen viisi viirua...ja komensi meidät erittäin pikaisesti unohtamaan kisun. Ihan niin kilttejä pikku koiruleita emme Saimin kanssa olleet, että olisimme kokonaan Tikrun unohtaneet. Itse asiassa emme sitten enää juurikaan poistuneet sohvan luota leikkikaverin/saaliin toivossa...

Leppoisaa löhöilyä

Kauhea meteli kuuluu televisiosta, kun isäntäväki seuraa puoluejohtajien vaalitenttiä. Onneksi se ei paljon meikäläisiä, siis Saimia ja minua häiritse. Saimi makoilee matolla ja jyrsii tennispallon riekaletta atomeiksi suurella hartaudella ja minä lupsuttelen silmäluomiani sohvanpäädyssä isännän jaloissa. Toivottavasti piakkoin kuitenkin pääsemme iltapisulle ja pöräyttelemään pikku paukkuja kedolle, sillä sain juuri maistaa kielenkärjellisen rommia isännän pikarista... ; ) Tuppaa meinaan hieman p.......ään noin jyty tökötti.

Vt. Collie

Emäntä lähti kaverinsa kanssa järvelle hiihtelemään ja isäntä nappasi meidät mukaansa samaan suuntaan. Loikimme emännän suksien kannoilla Tohlopin laduille isännän lunkiessa polkuja pitkin samman kohteeseen. Sitten kaksijalkainen naisväki lähti huitelemaan latua pitkin ja isäntä komensi meidät keskemmälle järveä, pois muidenkin hiihtelijöiden jaloista. Minun mielestäni ei kuitenkaan ollut lainkaan soveliasta, että kuljimme eri reittiä. Niinpä oikaisin umpihangen (tai pareminkin puolihankikannon) kautta takaisin ladulle ja komensin naisväkeä siirtymään isännän valitsemalle reitille. Ei ne mihinkään lähteneet, ja sitten jo soi isännän pillikin kutsuvihellystään. Minulle! Noo, ajattelin kipittää oikopolkua pitkin isännän luo, mutta jaloissa pyöri joku punapukuinen nainen ja väisteli oudosti. Tyyppi oli niin vaaralisen näköinen, että räksytin hieman sille varoitukseksi. Nainen pyrki väistelemään ja minä lisähaukkumaan, kunnes emäntä ehti suksillaan paikalle lohduttamaan naista. Minä sen sijaan juoksin tuli persuuksissa isännän luo, sillä pilli vinkui jo perin vaativasti...
Loppumatkaksi jouduimme Saimin kanssa tehostetun tarkkailun alaisiksi ja suurimmaksi osaksi köyden jatkeeksi. Isäntä jo ihmetteli, olenko ryhtynyt paimenkoiraksi, kun kaikkien kulkijoiden ja varsinkin emännän liikehtiminen oli niin tiukan tarkkailun alla...
PS. Saimi seuraa silmä kovana ja murisee, kun jääkarhu metsästää maitovalaita telkkarissa ;)

Mr. Fasaani

Ollessamme isännän ja Saimin kanssa sunnuntaipäivän aurinkolenkillä, törmäsimme herra fasaaniin. Kopea sulkaveikko tepasteli kymmenen metriä tien laidasta kantavalla lumella meidän ollessamme köyden jatkeena kadulla. Isännän olkia venytellen kipaisimme penkalle seisomaan harvinaista kanalintua. Sen verran oli juhlava tilanne pitkästä aikaa, että nostimme toisiamme säestäen oikeat etujalat koholle ja ojensimme häntämme rotumääritelmän mukaisesti takaviistoon vaaterissa (Saimin viuhka on kuin Aatun oman prikaatin poikien käsi, tikkusuora ;)
Tilanne oli siinä mielessä kasvattava, että emme päässeet tökäisemään kukkoa juoksuun tahi lentoon narun päässä roikkuvan ohjaajan vuoksi. Kasvatimme siis mielen malttia ja kärsivällisyyttä lintutyössä. Se jos mikä onkin meillä ollut suurin puute...vaan olipa tylsää. Vai kiinnostaisiko teitä vain katsella fasaania, kun sen voisi reippaasri ajaa lentoon ja sitten yrittää juosta kiinni?

Kylillä rälläilemässä

Pikku poikkeuksena normaaliin aamulenkkiin lähdimme kaupungille. Tarkoituksena oli lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulle, eli treenailla kaupunkikävelyä ja käydä torilla. Siispä auto parkkiin alarantaan ja jalkapelissä ensin Ratinan kautta kohti Hämppiä. Ihan ensialkuun käytimme uutta Laukonsiltaa hyväksemme, Sämpylää hieman hirvitti näköalatasanteen ristikkolattia ja sain naurella mokomalle kuramassulle kaiteen viereltä vuolteeseen katsellen ; )
Isäntäväen riemuksi etenimme erittäin päämäärätietoisesti annettuun suuntaan (siellähän roikkuivat taluttimien lenkkipäissä henkihieverissään jäätyneillä jalkakäytävillä luistellen) kohti kaupungin valtaväylää. Matkalla hidastelimme vain pulujen kohdalla, joita ensin seisoimme hetken kutakin ja sitten rynnistimme kiivaasti kohti sen verran, kuin talutin antoi myöten.
Kulku itse pääkadulla sujui ihna mukavasti, eikä rautatien tunnelikaan käynyt hermoille. Tammelan torilta kappasimme mukaamme tietyn lahjan ja palasimme jälkiämme takaisin keskikaupungille. Nyt ei mentykään Ratinan kautta, vaan suihkimme rehvakkaasti suoraan Hämeensillalle ihmettelemään Vee Aaltosen patsaita

ja katselemaan sillalta kosken sorsia.

Loppureissu mentiin taas hallitusti kuono maassa vetäen. Isäntäväki ei juuri ihastunut vetotreeneistämme, mutta muuten saimme positiivista palautetta hyvistä kaupunkihermoistamme : )

Koulupäivä

Tai paremminkin ilta, sillä katseltuaan koko illan Japanin tsunami/järistysuutisia isäntäväki järjesti itselleen hupia innostumalla kouluttamaan meitä setterineitosia. Namupalat noudettiin kaapista ja dresyyriäksiisi alkoi. Kuten yleensä, suurin ongelma aloituksessa oli huolehtia, kumpaa meistä kulloinkin pompotettiin ja kumpi joutui seinäruusuksi, sillä mehän olemme innokkaita koululaisia kumpainenkin ; D
Kävimme pikaisesti ja lähes moitteetta läpi tavanomaiset tottisbravuurit (siis setterimittapuulla) ja sitten saimme Saimin kanssa edelleen vuorotellen hakea viittauksesta oikeasta laatikosta namipala (katsoittehan Prisman mennäviikolla, siinä koira peittosi simpanssin löytäessään ihmisen osoittaman namin). Se puuha sujui meiltä kertaakaan erehtymättä...kröhöm...
Lopuksi vielä kolusimme kilpaa nurkkia etsiskellessämme piilotettuja nameja pitkin huushollia, eikä mitään jäänyt imuroitavaksi. Tietenkään.

3xstandardikevätpäivä

Kevät se tulee kolkutellen ja juoksun jälkeiset päivät kuluvat sujahtaen. Tänäänkin tehtiin isännän ja Saimin kanssa kaksi tosi pitkää lenkkiä ja vielä päivän päätteeksi koko "perheellä" iltalenkki
 ja ainoana ajankuluna oli pupujen jälkien nuuskiminen...jaa, pelattiinhan me Sämpylän kanssa pallonpuolikkaallakin sentään hetki, niin ja päästiin kerrostalojen pihalle pupujahtiin ihan irrallaan (harvinaista herkkua), mutta muuten on ihan tasaista. Paitsi, että Saimi on kokenut isännän peräti kahden peräkkäisen iltavuoron aiheuttamaa eroahdistusta tai jotain sellaista. Se kun vain roikkuu isännän perässä ja vähän väliä monkuu sille...taitaa itse asiassa olla aloittamassa juoksua, sekin...

Saukkona Karhella

Jaahas, 5. juoksu on ohi, joten taas voi unohtaa jätkät puoleksi vuodeksi. Juhlan kunniaksi isäntäväki ilmoitti minut ( ja Saimin) Lahden ja Tampereen KV-näyttelyihin, joten siellä nähdään, karvakorvakaverit!
Päivän aurinkoinen aika vietettiin porukalla maalla. Isäntäväki hiihteli kolmen järven yli (pieniä olivat ;) tuommoiset seitsemän kilsaa järvien keskellä moottorikelkkaurilla ja me Saimin kanssa tarkastelimme siinä ohessa rannat ynnä järvet. Lumen pinta oli ilkeän jäässä ja terävä ura repi karvat ja nahkat jaloista. Eteneminen hangessa sujui siis menetelmällä SAUKKO: Takajalat osuvat aina etujalkojen tekemään koloon...
Onneksi isompia haavoja ei sentään kertynyt Saimin hännänpäätä lukuunottamatta, joka vaihteeksi aukeni verelle asti.
Juoksun ja hiihtelyn jälkeen isäntä viritteli tulet hangen koloon ja emäntä kipaisi Tampereen Lihajalosteen lenkkimakkaran nuotiolle (voin suositella joka koiralle!). Siinä sitten makkarakepin nokassa tulilla paistui meillekin pikku nökäreet, ja jo maistuivat!

Kiitolaukkaa Husky-valjaissa

Aamu koitti aurinkoisena, mutta tuulisena. Isäntä innostui jo puoli ysiltä lähtemään järvelle suksien kanssa ja me mukana! Kalusto pakattiin autoon: meidät setterit takapenkille ja sukset ynnä valjaat takaloosteriin (auton alimittaisuuden vuoksi sukset hieman häiritsivät olotilaamme). Purkauduimme kulkuneuvosta Näsin rannalla matonpesupaikan naapurissa ja isäntä varusti Saimin ja minut valjailla sekä laittoi sukset jalkaansa. Sitten valuimme jäälle, jossa kytkeydyimme "valjakoksi". Lähtö oli turhankin värikäs, sillä ryhdyimme heti kättelyssä Saimin kanssa pikku tappelukseen ja vetonarut menivät tuhannen solmuun. Kun hässäkkä oli viimein selvitetty, alkoi matkanteko aika vauhdilla. Lumi oli onneksi melko kantavaa, mutta pinnaltaan turhan teräväreunaista tassuparoille. Isäntä maasutti meidät täyteen kiitolaukkaan ja tökki suksillaan köyden päässä minkä ehti ja me juoksimme kieli pitkällä. Vastatuuli oli kova ja melko kylmäkin, mutta se ei paljon vauhdissa tuntunut. Sipaisimme Reuharin nokkaan yhtä soittoa ja sitten isäntä ystävällisesti irroitti meidät valjaista (kirj. huom: Helmi-Orvokki alkoi olla melko sippi tällä kohtaa, Saimi sen sijaan kiskoi ihan elukkana) ja saimme nuuskia saaren rantoja omaan tahtiin. Kiertelimme niemennokan ympärillä muutaman hetken ja aloitimme sitten paluumatkan kohti "kotirantaa". Isäntä huiteli omaan vapaaseen tahtiin suksilla ja me Saimin kanssa jalan. Matkalle sattui muutama verkkoavanto, joilla oli taas päivystämässä variksia. Niitä on sitten kiva jahdata!

Juotavaa...

Perillä odotti auringon mukavasti lämmittämä auto ja pääsimme näsäkästi kotimatkalle ja päiväunille ; )

Kaksi sopraanoa ja rumpali

Palaillessamme iltasella Saimin ja isännän kanssa turvesuon kierrokselta jo narun jatkeena, havaitsi isäntä Tien poskessa ihan lähellä pitkäkorvarusakon rumpalia leikkimässä. Taisi ristiturvalla olla mielessään samat kevätpuuhat kuin minulla on ollut pari viime viikkoa, se kun paukutteli toista takajalkaansa maahan kuin Disneyn Rumpali-kani. Katkaisimme jänön jammailusession(vai oliko kyseessä sukupuolen korostaminen median avulla) karmaisevalla köysistön tempauksella ja aloittamalla tuplasopraanoulvonnan. Isännältä venyivät kyynär- ja olkanivelet melkein ulos kupeistaan ja pupun rituaalitanssipaikalle lurahti lusikallinen mahtiesityksemme kunniaksi. 75 kg:n jarrupala sai kuin saikin pidettyä meidät kurissa (mutta ei hiljaisena) ja pupu, pahus, ehti pinkoa teollisuusalueelle turvaan...

Pitovaikeuksia!

Oli isännällä ja emännällä päivän hiihtolenkillä. Keli oli aurinkoinen, mutta myöhäinen iltapäivä oli soseuttanut lumen ja hirmuinen tuuli sotkenut ladut näkymättömiin. Jostain syystä kaksijalkaisten sukset eivät oikein pitäneet siinä jauhossa...vaan meidän settereiden käpälät ne kyllä pitivät. Pääsimme näet samalle lenkille suksihemmojen kanssa ja olihan hauskaa sinkoilla pitkin rantapusikoita! Kipitimme tuollaiset viisi kilometriä, tai siis suksihemmot kiersivät järven ja se on noin viisi kilometriä. Mehän taas juoksimme Sämpylän kanssa varmaan kymppikilsan ees taas rannalle ja ladulle ja rannalle ja ladulle. Siinä hiihtäjäin komentosanatkin jo kimpoilivat, kun tarkastelimme ajoittain turhankin "kiellettyjä" seutuja. Lämmin tuli ja sen kuulemma näki roikkuvasta kielestä ; ), vaan olipa kivaa...

Kevättä rinnassa

Aamun kirkas aurinkoinen hyväili emäntää tänään sen verran voimallisesti, että hän innostui kuljettamaan meitä nelijalkaisia oikein kunnon lenkin heti kukonlaulun jälkeen. Saimme Sämpylän kanssa kollata harjun laen viimeisetkin pupupiilot ja oravapuut lävitse ja paluumatkalla nuuhkia tuoreet liritiedot keltaisista tien penkoista. Jätkiä vain ei, harmi kyllä, ollut siihen aikaan enää/vielä yhtään liikkeellä lievittämässä libidoni lainehdintaa (tosi runollista, eikö). Taas näyttää yksi juoksu kuluvan loppuun ilman poikaseuraa...

Reipas pikku lepakko

Huh, aikas rasittavaa tämä juoksuisena narttuna oleminen. Aina kun joku koira sattuu kohdalle, niin jo on kirsu hännän alla. Kaikkein rasittavin on sisko-Sämpylä, joka on suorastaan reipas pikku lepakko ja aina valmiina huolehtimaan hygieniastani ; ) No, vielä raatsi isäntäväki juoksuttaa meikäläistä irrallaan, joskin ensin piti testata hormonitilaa mr. koira-testillä, jonka läpäisin liput, eikun häntäkarvat liehuen (vaikkakin häntä poskessa, mutta kuitenkin). Saattaa olla, että huominen meneekin jo köyden päässä roikkuen, vaan eipä ole kuin viikko jäljellä...
Aamupunnitus muuten mittaroitsi meille seuraavat lukemat: Helmi-Orvokki 23kg ja Saimi 23,5kg.

Vuoren valloitusta

Tänään oli Saimin kummisedän huki kasvattaa meitä nuoria neitejä. Tapansa mukaan hän kuljetti meitä juoksuvauhtia ja pökkäsi pentele perään, jos erehdyimme matkan varrella nuuskimaan jäneksenjälkiä. Tohlopin järven rannalle oli kevyen liikenteen väylän varteen ilmestynyt massivinen lumikasa ja senkin huipulle piti tietysti yrittää kipaista. Sen verran jyrkkää rinnettä oli kuitenkin tyrkyllä, että jouduimme Saimin kanssa häpeällisesti avustetuiksi ylösmenon kanssa. Minua jouduttiin hieman pukkaisemaan peräpäästä ja Sämpylää sai kiskoa lavoista...
Olipahan taasen rentouttava lenkki kauniissa auringonpaisteessa ja vaihteeksi lenseän miedossa pakkasessa...ja väsyttävä. Huomaa kyllä, että silavaa on päässyt hieman turkkiin kertymään ja kunnossakin on lumitalven jäljiltä hieman kohennettavaa. Eihän setterikään ihan riittävän pitkiä ja kovavauhtisia lenkkejä maavaran ylittävässä hangessa joka päivä vetele...

Geo-kätkentää

Kummisetäni innostui viime viikonloppuna geo-kätkennästä. Siinä poimitaan jostain netistä karttapistetitä puhelimeen ja etsitään niiden perusteella kätköjä maastosta, tai ainakin jotain sinnepäin...
Siispä emännän tarjoillessa vapaaehtoisille koirankuljetusvuoroa, oli kotona vierailevista kummisedistä herra tuore geo-kätköilijä valmiina kuin setterinarttu viemään Saimin ja mut ulos. Muutoin oli ihan kivaa autella huonohaistista kaksijalkaista kätköjen etsinnässä (vaikka ei me kyllä tiedetty, miltä niiden pitäisi haista ; ), mutta osa nyt etsittävistä piiloista oli surkeasti sijoitettu ihmisten julkisten kulkureittien lähettyville. Niinpä roikuimme turhan suuren osan ajasta köydenjatkeena. Vaan voipahan sitä elää toivossa, josko enempi kesällä pääsisi johonkin umpimetsäänkin etsintäretkelle...

Perässä juoksija

Aamulla kävimme isännän kanssa tipauttamassa emännän mutkan kautta virkaan. Pysähdyimme hetkeksi oikein Tampere-talolle parkkiin ja emännän tehdessä vauhtimutkan asioimaan, me teimme omamme Sorsapuistoon. Isäntä kypsyi kohtuullisen pikaisesti lenkkivauhtiimme kulkiessaan kakkapussi toisessa kourassa ja kaksi lentävää setteriä toisessa lipsuvin kengin. Kävimme tarkastamassa KAIKKI muut koirat ja jäniksen jäljet, sekä melkein kaikki herrakoirain lirut ennen pakkautumistamme uudelleen autoon.
Paluureissulla teimme topin matonpesupaikan kohdalla ja roikaisimme järvelle voksuttamaan ohikulkijoille. Selällä kävi sen verran hyytävä jonkka, että laantuneesta (-12C) pakkasesta huolimatta poistuimme melko pikaisesti rantamaastoon. Sieltä löysimme koira-aitauksesta komean karhukoira-sedän Masan. Innostuin karjusta niin, että isäntä heltyi päästämään minut ja Sämpylän aitaukseen pelmuamaan.
Aluksi laukkasimme perätoukuria ympäri aitausta, mutta hetken kuluttua setä-hurtta innostui ihan liikaa meikäläisen ahterista ja ryhtyi tyystin perässäjuoksijaksi. Ihan paloi hihat mokoman nuuskumasiinan kanssa ja istahdin isännän viereen. Siinä sai sitten Saimi tilaisuutensa. Napattuaan Masan tennispallon, sillä piisasi varman puoli kestohauskaa: kilpajuoksua ja väistelyä, välillä härnäysta palloa pudottelemalla ja heittelemällä niin, että Masa lopulta heittäytyi hankeen henkeä vetämään...
Vaan maistui se uni meillekin kotosalla...

Lento-Sämpylä

Eilisellä iltalenkillä juuri ennen puolta yötä, olimme ulkoilemassa köydettä ns. päätymetsässä. Isäntä lunki kipakassa pakkasessa pitkin polkua, mutta minä ja Saimi kahlasimme innokkaasti umpihangessa pupujen tuoksujen jäljissä. Saimi siinä nuuskutellessaan eksyi hieman sallittua kauemmaksi ja hätkähti huomaamaan sijaintinsa vasta isännän viheltäessä. Siinä tulikin likalle kiire ja sen tuloksena saimme ihailla isännän kanssa huurupäisen setterin lentoa kapealla polulla. Loppukaneetiksi Saimi loikkasi lumipenkan ja teräskaiteen yli komeasti liitäen. Hyppy oli siinä määrin lennokas, että isäntä innostui mittailemaan matkoja ja sai pituustulokseksi noin viisi metriä ja korkeuttakin oli reippaasti yli metrin! Sämpylä on tainnut treenata salaa :D

Nelivetokaan ei enää piisaa

Sen minä vain sanon, että olisi ollut tarpeen syödä enemmän kaurapuuroa pienenä (vai olisiko koirilla kyseessä joku toinen kasvuun merkittävästi vaikuttava ravintoaine ; ), sillä nyt eivät jalat enää ylettyneet jäähän/maahan kaislikkoon kertyneen lumen keskellä. Eteneminen pupun jäljillä meni ihan uintipuuhiksi, yäh.

Hau hau hauta

Isännän kuhkiessa pikku pakkaslumen kimpussa pihamaalla, pöllytimme me Saimin kanssa jo kasattuja penkkoja matalammiksi. Kunnes töistä ja muista riennoistaan palaava väki alkoi neljän korvissa tukkia kotikatuamme. Ensin naapurin isäntä kävi postilaatikolla, joten kajautin pikku morjestushaukut (siis isännän mielestä niin kreisiä pikku räkytystä ; ( ukolle. Seuraavaksi portillaan saapasteli Sauli, 1,5vee mummonsa kanssa. Tarjosin heillekin tervehdyshaukut, Saimi taas meni nuuskumaan Saulia millistä ja antoi vielä pikkumiehelle pusunkin. Eikä jäpikäs pelännyt yhtään! Toisin kuin mummu ja isäntä ; )
Sitten tulikin jo kolmaskin naapuri paikalle, ensin autolla ja sitten postilaatikolle. Isäntä ei ehtinyt kuin perässä juoksemaan ja tehottomia komentoja heittelemään, kun kävin senkin naapurin haukkumoikkaamassa. Ja vielä yksi naapuruston perhe saapui samaan syssyyn, eli taas oli kiirettä käydä hieman räkyttämässä. Se naapuri päästikin pihalle mäyräkoiransa Napin ja niin meillä olikin oikein porukalla hauskaa, kun Saimin, Saulin ja Napin kanssa mylläsimme penkkoja ikääntyneempien kaksijalkaisten toljottaessa ihmeissään nuorison temmellystä : D

Jäniksenkorva paluupostissa

Aamulla auringon nousun aikaan alkoi hieman kääntämään massua. Siinä uni ilkeästi keskeytyi, kun oli tarvis jalkautua isäntäväen sängyn pieleen kakomaan. Pikku kurlauksen jäljiltä sain tulostettua Turusta Emmiltä hankitun rättijäniksen korvan ; ) sekä tulun karvoja kauniissa pallerossa. Aika kauan otti aikaa tulostaa korva takaisin päin, napsuttelin sen näet kitaani viikolla. Taisi olla keskiviikkona? Isäntä luuli, että revin korvan pieniksi suikaleiksi massuttaessani sitä illalla telkkarin ääressä, vaan eihän sitä kangasta paloina viitsi nieleskellä. Tuosta virheestään isäntä sai syyttää ihan itseään, ja kerätä palleron pois...

...Saimi seuraa kaupallisen tv-kanavan kenguru-ohjelmaa suurella mielenkiinnolla...

Järvellä hyytymässä

Aamun hileisen ulkokipaisun jälkeen sulattelimme porukalla jalkojamme aina kahteen asti. Sitten pakkasimme itsemme autoon Saimin kanssa...

...ja saimme kuskeiksi isännän ja emännän matkataksemme Näsijärven jäälle. Matonpesupaikan rannassa aurinko paistoi, mutta pakkasta oli edelleen lähes -20C. Lumi oli jäällä pakkautunut sen verran tiukkaan, että siellä oli perin helppoa juosta.

Niinpä innostuimme Saimin kanssa kilpajuoksuun verkkoavannolla asentoa pitävien varisten kanssa. Kraakut lensivät vain metrin, parin korkeudella ja juuri ja juuri sen verran kuin oliihan pakko karkuun päästäkseen, joten saimme laukata melkein kuono niiden pyrstösulissa kiinni monen monta kieppiä ympäri avantoa (se oli jäässä) ja hauskaa oli. Sekä meillä, että vareksilla...myös isäntäväellä!
Tunnin kun laukkasi jäällä, niin olikin jo aika päästä autolle jääpaakkujen irroitukseen ja takapenkille

e-Helmi ja sähkö-Sämpylä

Hei, onko hienoa kun pakkaset aina vain jatkuvat! Tänäänkin möllöteltiin isännän kainalossa sohvalla Pasilan jaksoja tietokoneelta katsellen (emäntä teli töitään, eikä voinut makoilla ; ). Kaksijalkaisilla oli hauskaa aina kun me nelijalkaiset pyörähdimme hiemankin ympäri, sillä rätinä ja pauke oli melkoinen. Pakkasen ansiosta turkkimme ovat kuin kissankarvaa sähköopin tunnilla, varausta piisaa piisaa mini-EMP:n verran pienten tietokoneiden ja tietoliikenneyhteyksien katkomiseen : D
Saimmekin varauksen nostattamalla pystytukalla ja hörhöttävillä niskavilloilla otsikon mukaiset uudet lempinimet!

Valokuvauksellista

Kauniin aurinkoisen pakkaspäivän kunniaksi lähdimme Saimin ja isännän kanssa latuja tallomaan järvelle, niin ainakin yksi ulkoilija antoi meidän ymmärtää kävellessämme jäällä. Emme vetäneet hernettä nenään rauvan uhitteluista, olihan meillä sillä kohtaa suojana kolmen muun koiran apupatteri. Tämä joukkue jatkoi rantaemännän luo neuvotteluihin ja me taas ryhdyimme Sämpylän kanssa poseeraamaan isännälle. Muutama kohtalaisen onnistunut kuvakin saatiin talteen, ennen kuin herra valokuvaajan näpit ja kamera olivat niin jäässä, ettei hommasta enää tullut mitään. Picasasta voi tarkastella parempia otoksia ja laitetaan tähänkin nyt yksi.

(@€¥¥$*# pakkasta

Aamulla käytiin Saimin ja emännän kanssa salamaulkoilemassa hyytävässä pakkasessa. Sitten vanuimme Sämpylän kanssa koko päivän kotosalla odotellen isäntäväkeä virasta. Emäntä ehti ensin ja taas pinkaistiin pikaisesti harjuun ulkoilemaan. Massu jäähileessä ja turpa huurussa kotiin saapuessamme, oli isäntäkin jo kotiutunut töistään. Ruoka oli valmiina ja äijäkin oli aikas lämmin: valtion romuttamo kuskasi häntä Helsingistä Tampereelle peräti neljä tuntia!
Vaan ruuan massuttamisen ja kaffin jälkeen oli tosi kivaa pötkötellä porukalla sohvalla takan tulta ketsellen. Tai no, Saimi ei kyllä pötköttele pitkiä aikoja, se kun riekkuu ja pomppii vähän väliä kaikennäköisten lelujen kanssa...

vt. Vartiokoira

Iltapäivän pakkaslenkki suolle kirkkaassa auringonpaisteessa maistui aluksi tosi kivalta. Varsinkin kun löysimme heti alkumatkasta tuoreet pupun jäljet pussuteltavaksi. Taluttimien päässä roikkuja otti kyllä vedosta pienet pultit :)
Suolla mönki joku outo äijä kelsiturkki päällä ja innostuin vshtikoiraksi. Äkkäsin sen metsän siimeksestä ja ammuin raivohaukulla kohti Saimi peesissä roikkuen. Ja kuten arvata saattoi, pilli vinkui takavasemmalla ja palattuamme isännän pakeille saimme ihmettelevää negaa vartiotyöstä.
Järvelläkin piipahdimme ja sielläkin kulki joku outo tyyppi; naisihminen reppu selässään. Taas oli siis aika pinkaista kohti ja räksyttää mennessään, Saimin toimiessa uskollisena Sancho Panzana. Pilli soi tällä kertaa jo "melko" terävästi takaisinkutsunsa ja palaute oli myös hieman kärkevämpää turhasta vartiotyöstä.
Isäntä arveli pikakehittyneen vahtiviettini johtuvan horjuvasta hormonitasapainosta. Voi olla, sillä tällaisena jätkä-magneettina on aika ikävää. Eikä sitä koskaan voi varmasti sanoa, onko noilla metsän kulkijoillakin salattuja taka-ajatuksia suhteeni ; )
Ainakin herrakoirain jakamatonta huomiota on tarjolla vielä melkein täydet kolme viikkoa...

Päiväjärjestys

Kirjaanpa tässä vaihteeksi ylös kahden tavallisen setterineidin tavallisen lauantain ohjelman: Aamulla noin kello seitsemän kaksikymmentä Saimi nousee pediltä ja menee huitomaan tassulla emäntää nenään. Nukkujalta kimpoaa samantein  komento jatkaa unia. Saimi yrittää uudelleen toisella puolella sänkyä ja komento on edelleen sama: Nukkumaan! Viisi minuuttia eteenpäin käyn nuolaisemassa isännän naamaa ja saan myös komennon jatkaa unia. Mietä ei oikein enää nukuta, joten kiepumme muutaman minuutin välein sängyn vierellä töykkimässä aamu-unista isäntäväkeä, kunnes emäntä kyllästyy puoli ysiltä (aika sitkeitä olivat) ja heittäytyy pötkölleen meidän patjalle...ja me mennään samaan kasaan ; )
Sitten onkin hiljaista yli puoli kymmenneen isännän lukiessa aamun lehden Padilta ja meidän koiseissa näisväellä patjalla.
Ylös noustuamme käymme isännän kanssa klo 9.42 postilaatikolla noutamassa aamun lehtien paperiversiot. Samalla Sämpylä piipahtaa pihan perällä turauttamassa kakkoset, meikä lirauttaa pisut etupihalle. Poikkeuksellisesti isäntäväki naattii aamukahveet ennen lenkille lähtöä ja viimein klo 10.15 pääsemme varsinaiselle lenkille suolle. Aurinko paistoi, mutta pakkasta oli runsaat kymmenen astetta ja viima kävi kylmästi pohjoisesta. Suolla kieppasimme 40 minuutin lenkin keräten kunnon paakut lunta ja jäätä turkiin sekä varpaiden väliin. Näin lyhyenä aikana ehdimme myös olla kateissa (näkymättömissä) muutaman minuutin per naama. Klo 10.55 pääsimme pesuhuoneeseen rapsutettavaksi ja kuivattavaksi. Lattialle kertyi melkoinen kasa jäähilettä valumaan sulettuaan viemäriin.
Sitten oli viimein aamiaisen vuoro meilläkin. Kippoon kolahti 2,1 dl Royal Caninen Setter 27:aaper kirsu, vetelimme papuset kitaamme hyvällä ruokahalulla ja siirryimme hetkeksi unosille olohuoneen nojatuoleihin. Heti perään seurasimme emäntää yläkertaan sohvalle, sitten retuutimme hieman keskenämme, otimme tirsat ja sen jälekeen jyrsimme luut. Olipas pitkästyttävää, emäntä vain kirjoitti, joten taas hieman kinastelimme, välillä rynnistimme raivokkaasti haukkuen alakertaan tarkastamaan, olisiko joku tulossa. Hermostuin toimettomuuteen lopulta niin, että länttäsin kuononi emännän jalalle ja aloin inua pihalle.
Viimein klo 17 aikaan painelimme jälleen suolle ulkoilemaan, takaisin kelauduimme tunnin kuluttua ja oli toisen 2,1 dl:n ruoka-annoksen aika. Muonan jälkeen jälleen sohvalle unosille, sitten pikku tappelua, unia, tappelua ja lelujen retuutusta. Viimein klo 23 lähdimme iltalenkille pupujen jälkiä tutkailemaan. Emäntä venyi perässä, kun Saimin kanssa nuuskimme kaikki tuoreet ja tuoreehkot jäljet penkoilta. Reissulla teimme vielä viimeiset ykköset ja kakkoset (pussiin poimittaviksi) ennen yöunia. Kylmää...

Juoksua (4.)

Blogikirjuri tallentaa Helmi-Orvokin puolesta seuraavaa: aamupusikoissa molemmat setterit olivat kuin lentoon lähdössä. Se on jo paljon, kun ajattelee setteritä yleensä...Lumessapompinnan jälkeen mentiin järvelle testaamaan, voiko sillä kävellä. Voi, sillä Helmi hävisi heti eetteriin, eli Mustikkaniemeen jäneksiä häätämään. Sämpylä jäi jostain syystä kieppumaan jäälle, mutta kun olin ehtinyt rantaan, olivat molemmat hävinneet rantakaislikoihin ja sain odottaa hyvän tovin ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa koirain kera. Entiaikaan olisin vain kävellyt polkua kotiinpäin, mutta nyt kun lunta on näin paljon, täytyy kytätä etteivät hurtat oikaise tielle juoksentelemaan.
Päivälenkillä Saimi juuttui panssariaidan taakse. Yhdessä kohdassa limikasa oli korkea, että Sämpylä huiteli aidasta huomaamattaan yli ja yhtäkkiä ei sitten enää päässytkään toiselle puolelle. Siinä taas kului muutama hetki, kunnes sain vihelleltyä ja huudeltua hätääntyneen pikkulikan oikealle puolelle aitaa. Onneksi yhdesä kohtaa melko lähellä oli kasattu myös Iso kasa linta aitaa vasten ja Saimi uskalsi hypätä (näytti olevan kakun pala) aidalta pari metriä maahan.
Tältä kiepillä katselin Helmin innokasta pisujennuuskintaa ja leukojen napsutusta sillä silmällä ja päättelin neidon neljännen juoksun tekevän tuloaan ja illalla tehdyn takapään tarkastuksen perusteella näin on. Luvassa on siis taas kolme viikkoa piinaa (ja kun Saimi ryhtyy naiseksi todennäköisesti heti perään, niin kuusi viikkoa) lähiseudun setäkoirille : D

Hiirisota

Isäntäväki kävi shoppailemassa IKEAssa ja palasi ankaran tavaravuoren kanssa. ja sen päällä oli tuliaisena harmaa (euron) hiiri. Pikku rotta ojennettiin vaihteeksi minulle ja vaihteeksi innostuin pehmolelusta. Nappasin elukan suuhuni ja omin sen yläkertaan Saimin jäädessä soittelemaan lehdellä alas. Hetkisen kuluttua palasin alakertaan hiiri suussani ja isäntäväki nauroi minulle, kun en ollutkaan suolistanut pehmolelua oikopäätä...
Saimi yritti pihistää lelun heti kun silmä vältti, mutta annoin siskorukalle selkään, että paukkui! Sen verran metakka kiinnosti emäntää, että hiiri poimittiin kaapin päälle jemmaan, pahus. Eipä ollut pitkää iloa siitäkään, vaikka ei rikkunutkaan. Rotan saa kuulemma taas tappeluaiheeksi, kun joku kaksijalkainen ehtii vahtia meitä...
Vaan olipas mielenkiintoinen euron elukka.

Postimiehen virhe

Remutessamme Sämpylän kanssa pihamaalla lumipenkassa saapui herra postiljooni mopollaan laatikkorivillemme ja ryhtyi lappaamaan laskuja ja lehtiä lootiin. Isäntä arveli olevan viisasta, että meidät hurtat kerätään istumaan jalkojen juureen, kunnes postimies on poistunut. Koskas sen nyt tietäisi ryntäämmekö me suoraan mopon alle ;)
No, mehän istuimme nätisti isännän jaloissa, kunnes postiljooni innostui moikkaamaan meitä. Se oli virhe, sillä tervehtiviä (lue: puhuvia) ihmisiähän mennään tervehtimään, oli siitä asiasta isäntä mitä mieltä hyvänsä... Kipaisimme Saimin kanssa suoraan herra postimiehen syliin pikkuisen lipaisemaan tutun tyypin naamaa. Harmi vain, että äijä istui mopon selässä ja oli perin puolustuskyvytön "hyökkäyksemme" edessä! Morjestuksen tuloksena valtion (onkohan Postin/Itellan duunari enää valtion virassa?) viranhaltija pyllähti skootterinsa kanssa ketoon! Onneksi kukaan ei loukkaantunut, edes henkisesti : D

Patteri puntarissa

Eli vaa'assa on viimein uusi paristo. Juhlan kunniaksi isäntä vaa'itsi itsensä ja meidät nelijalkaiset ystävänsä. Minulla vaaka näytti tasan 24kg ja Saimi-Mato painoi vain 23,5kg.
Kuten arvata saattaa, Saimin dieetti muuttui hetkessä kaloripitoisemmaksi ja meikäläisen vähemmän. Isäntäväen mielestä painojemme kun kuuluisi olla juuri toisin päin...

Varo koiraa

Isäntäväki on aikas kärmeissään meistä koiraparoista; emäntä sai viimein diagnoosin jo lokakuisesta kaatojupakasta (koulutuksellisista syistähän emäntä pisti meidät paikoilleen ja käveli edellä polkua, kunnes päästi meidät juoksemaan itsensä kumoon...) ja isäntä kyllästyi Saimin tervehtimiseen töistä palattuaan. Sämpylä näet silpaisi äijältä nahkat irti nenän ja ylähuulen välistä ; )
Siitä emännästä: niin, sillä on kuulemma toisen polven sisempi ja ulompi kierukka revennyt, ja lekuri uhkaili puukolla, tietysti. Emännän täti olikin jo sitä mieltä, että nyt olisi aika hävittää koirat!! Saas katsoa, joudummeko etsimään uuden kodin...

Paritervehdykset kunniaan

Päivän viime auringonsäteissä matkailimme Saimin ja isännän kanssa suolle reippailemaan. Matkalla tapasimme tien poskessa hieman enemmän ikää keränneen hovavartin, joka oli ihan ilmeisesti herrasukua ja luuli ilman muuta pääsevänsä kurmoottamaan meitä pikkulikkoja. Vaan kävi sedälle köpelösti, kun emme älynneetkään pelätä häntä laisinkaan. Sen sijaan ryykäsimme remmit tiukalla suoraan äijän naamalle nuuskimaan ja sekös pisti sedän pasmat sekaisin. Koiraparan kuljettajatäti jo suorastaan hermostui meille, kun innostuimme vain ihan vähän liikaa painostamaan puolustuskannalle joutunutta suurkoiraa ; )
Ja paluumatkalla teimme samat temput ensin yhdelle matalajalkaiselle ja harmaanaamaiselle ikäsedälle ja vielä jollekin terrierinpuolikkaallekin...sitten isäntä olikin jo melko tuskaantunut pirteisiin pikku settereihinsä. Varsinkin, kun emäntä illemmalla kertoi meidän olleen kuin herran enkeleitä aamulenkillä : )

Mökillä lumitöissä

Isäntä pakkasi meidät setterit aamulla autoon parin kuukauden sanomalehtien ja tikapuiden sekaan. Lehdet se onneksi pudotti ekaan mahdolliseen keräyspönttöön. Tikkaat mahtuivat sen operaation jälkeen tavaratilaan ja koko takapenkki vapautui meidän makuupaikaksemme. Tai siis Saimin, sillä yritin koko reissun taas tunkea repsikan paikalle istumaan ja isäntä estellä moista liikettä. Niinpä seisoin takajalkatilassa valmiustilassa, josko isännän valppaus suuntautuisi riittävästi liikenteeseen ja minä ehtisin siirtyä etupenkille. Siitä minua ei nimittäin saa pois muutoin kuin auton pysäyttämällä ja ovesta ulos kiskomalla ; )
Maalla saimme taas juosta kilpaa auton kanssa viimeisen puoli kilometriä. Tai mitä kilpailua se oli, kun autolla ei huonosti auratulla tiellä juuri pääse yli kahtakymppiä! Isännän riekkuessa lumilapion ja kolan varressa siivoillessaan polkuja sekä kattoja lumipöykystä, me Sämpylän kanssa puristimme itsemme ihan rusinoiksi hangessa juoksemalla. Välillä järvellä ja välillä metsässä ja taas pihassa, järvellä ja metsässä ja vielä tiellä. Kunnes isäntä oli saanut hommansa hoidettua, kolmen ja puolen tunnin kuluttua ja alkoi vihellellä meitä juuriharjaa morjestamaan. Karkeahkon käsittelyn jälkeen muutama kilo lunta ja jäätä per koira oli saatu raksittua turkinjämistämme (kuinkaas näin vähään turkkiin jää näin paljon lunta) ja saimme pääsylipun auton takapenkille...nukkumaan...

Irlannin karvatonkoira

Vetipäs tiukalle viime viikonloppuinen näyttely. Nyt Saimin kaula näyttää aivan singlatulta, ja vielä ylt'ympäriinsä. Karvanajo on menneen viikon aikana vain kiihtynyt ja nyt ei tuomarin edestä olisi selvitty ympäripyöreän ystävällisellä ilmaisulla päivän erittäin niukasta karvasta. Minullakin on sellainen sulkasato menossa, että imurin suulakkeesta ei juuri muuta löytynyt kuin täysi sarja settereiden karvoja...

Ajanvietettä hoitajalla ja ilman

Aluksi enimmäkseen ilman, sillä isäntäväki singahti Helsinkiin kummitädin valmistujaisjuhliin melkein heti aamulenkin jälkeen. Purettuamme päivän pahvilaatikot namuista, aloimme odotella jotakuta tulevaksi aina välillä torkahdellen. Kunnon vahtikoirien tavoin emme kuitenkaan koiranunta kummempaa nukkuneet ja olimme valmiina kuin setterit sotaan hoitajan saapuessa. Hoitosetänä oli Ånnimannin isäntä ja annoimme Saimin kanssa hänen tuta kunnon tervehdyksen... Heti kun äijä oli saanut kuivattua naamansa, pääsimme rakon kevennykseen kedolle ja sitten koisimaan töllön ääreen.
Kovin kauaa ei enää tarvinnutkaan odotella oikeata isäntäväkeä kotiin palaavaksi. Kun Jaappanin ihme oli kaartanut pihaan ja kotiväki oli vaihtanut "mukavampaa" ylle, painelimme porukalla Ånnin ja taluttimellisten kanssa iltalenkille. Koskapa Ånni on oikea palveluskoira, jouduimme Saiminkin kanssa leikkimään isäntäväen mieliksi tottelevaisia ja kontaktinottoisia koiria...ja niin lenkillä meni aikaaaaaaa...

Lentävä lähtö

Isäntä ei juuri ilahtunut meidän aamuisesta riemastuksestamme; iso rusakon rotko nimittäin loikki editsemme melkein heti portilla. Otimme Sämpylän kanssa sen verran reippaan lähtökiihdytyksen, että Hurtta-remmit vain vingahtivat upotessaan toisessa päässä isännän rukkasiin ja toisessa päässä meitin kaulanahkoihin. Vaan ei siinä kiireessä ehtinyt kuristuvia kauloja ajatella, ainakin kimeä haukku irtosi kuristuksesta huolimatta ; )
Isännältä irtosi kyllä aivan toisenlaisia ääniä, eivätkä ne olleet järin kimeitä, onneksi sentään sen verran hiljaisia, ettei poliisisetä tullut ja korjannut siveettömästä käytöksestä talteen.
Valitettavasti isäntä on niin painava, että saalis jäi tälläkin kertaa omille jaloilleen jatkamaan matkaa. Mekin onnistuimme Saimin kanssa loppumatkalla käyttäytymään riittävän hyvin, jotta isäntä antoi meille ruokaa enne töihin lähtöään...olimmekin sitten ekan kerran peräti yhdeksän tuntia kaksistaan...ja vielä rikkomatta kiinteistöä!

Järeitä kavereita

Palatessamme isännän ja Sämpylän kanssa aamulenkiltä, törmäsimme tuttuun sakemanniin ja sen emäntään, ynnä mikana oleviin sakemannin emännän tyttären belgi-malinoisiin ja toiseen sakemanniin. Päätin ensin varmuuden vuoksi haukkua ne lyttyyn, mutta innostuin sittenkin Saimin kanssa paimenkoiraporukan keppileikeistä. Tällä kertaa omista kepeistään mustankipeitä narttuja vain oli paikalla sen verran monta, ettei siinä setterilihaksilla juuri pullisteltu. Viimekertainen paritekniikka ei enää tuottanut tulosta, mutta Saimi ryhtyi kuitenkin haastamaan porukan malinoista. Sakemannin emäntä kehui malin olevan hanakka ottamaan matsia ja yritti samalla paimentaa sitä irti Saimista, mutta Sämpylä sen kuin tunki kuonoansa belgin olalle ja vänkäsi lähempään "keskusteluun" sen kanssa. Onneksi paikalle saapasteli joku puolituttu mies ja keskeytti hyvin alkaneen tosinarttujen riidanhaaston. Olisi siinä minulla ollut töitä pöllyttää malinois matalaksi, jos se olisi ryhtynyt Saimia kurmoottamaan ; )

Pupustuongelmia

Turvesuon reunamuksessa lenkkeillessämme, havaitsimme Saimin kanssa aivan tuoreet rusakonjäljet. Kun luotasimme jotosta hieman pidemmälle, saimme silmiimme jo itse pitkäkorvankin. Elukka vain pomppi pintalumeen upoten luotamme tiehensä ja me setterit kahlasimme "paita märkänä" perässä...turhaan. 53cm:n pöykky oli kovavauhtiseen juoksuun aivan liikaa jopa Saimille, minusta lyhytjalkaisempana nyt puhumattakaan. Saukkohyppelyllä ei paljon rusakon kanssa pärjää, vaikka vähän niin kuin yritimmekin, tosissamme.
Seuraavaksi yhytimme ketun jäljet. Niitä sitten lämpimiksemme seurailimme pitkin tien penkkoja, kunnes mahanalusta oli täynnä lumipaakkuja ja vieteri suora ; )
Saipahan isäntäväki käydä rauhassa hiihtämässä ja pakerrella muitakin askareitansa kaikessa rauhassa meidän settereiden lataillessa pattereita olkkarin sohvalla aina iltakuuteen asti...

Winter Dog Show

PNo nyt tuli sitten avattua vuoden 2011 näyttelykausi. Isäntä karautti emännän, Saimin ja minun kanssani lumisessa aamussa aura-autoja väistellen Turkuun, ja Sämpylä sai aloittaa esiintymisen emännän kanssa vaivaisen tunnin kuluttua paikalle saapumisestamme. Ehdimme siis mainiosti moikata sisko-Ritan emäntää, joka oli kinkereillä toimitsijana, ja muutenkin viritellä leiripaikkamme kuntoon häkkeineen ja muine rekvisiittoineen ennen shown alkua.

Saimi lähdössä kehään, itse otan vielä aika rauhallisesti.

Emäntä sai Sämpylän ihan hienoon raviin ja seisottelutkin menivät suorastaan loistavasti. Palkintona oli EH (tänä vuonna siitä saa sinisen nauhan) ja arvostelussa annettiin keppiä puuttuvasta turkista ja leveistä etuliikkeistä ja rintakehäkin saisi vielä kehittyä. Muuten kehut olivat ylenpalttisia; koko on hyvä, mittasuhteet samoin. Kulmaukset tasapainoiset ja luonne erinomainen. Tuomarina toimi Annukka Paloheimo.
Saimin arvostelun jälkeen olikin hyvää aikaa morjestaa tuttuja ja tuntemattomia. Yllättäen niitä siunaantuikin leirillemme runsaasti.

Keskityn kehään, Saimi säestää...

Heti puoli kolmelta aloitettiin meidän porukan arvostelu, tavan mukaan ensin jätkät ja sitten meidät nartut. Ja meitähän oli tasan kaksi. Kilpakumppaninani oli taas Rita, mutta ei sisko, vaan Cormallen Northern Light. Isäntä oli meikäläisen handleri ja se taisi olla pikkuisen enemmän täpinöissään kuin minä ; )
Kun kuviot oli joltisellakin menestyksellä vedetty läpi, tuloksena oli PN2, eli pataan tuli Ritalta, mutta plakkariin tarttui 3. SERT ja vielä vara-CACIBkin, joten ei homma ihan metsään mennyt. Arvostelusarakkeessa oli mm: kaunis tyttömäinen pää, hyvä ilme,upeat tummat silmät ja korvien sijainti, erinomaiset hampaat, hyvä selkälinja, hyvä hännän sijainti, hyvin kehittynyt rintakehä, hyvät kulmaukset, liikkuu juoheasti ja lopuksi vielä erinomainen luonne (kirjurin kökkö käännös britanniasta).
Tuomarina toimi Dorothea Hanlon-Caroll.
Emännän ja Saimin kanssa riemuitsemassa kehän reunalla oli myös paikalle sattunut oman kennelin Emmi, joka heti rimpautti kasvattaja-Riitalle uutiset päivän saldosta.

Hurtta-osastolla kaupoilla.















Palkinnoksi sain pari ruusuketta, pirusti erivärisiä nauhoja ja pokaalin. Emäntä hankki vielä Emmin Hurtta-osastolta kaikenlaista muuta mukavaa...Saimi ilahtui erityisesti "raato-pupusta", joka täytyikin kotona laittaa melkein heti nukkumaan oven päälle, jotta siitä olisi iloa huomennakin!

On maljan aika...

Pesu ja trimmaus

Hoh hoijaa, huomenna on näyttelypäivä ja matka Turkuun alkaa heti aamupuoliyhdeksäsältä. Epämiellyttävät valmistautumistoimenpiteet alkoivat heti alkuiltapäivästä pesulla. Isäntä vaahdotti ja huuhtoi ensin Saimin ja sitten (muutaman voimallisen komentosanan jälkeen) minut. Käytössä olivat tietenkin molempien erikoisshampoot; Sämpylän turkkia puunattiin speciaaliruskealla kasvattaja-Riitan suosittelemalla (lue: määräämällä :) shampoolla ja meikäläisen vastaavalla tavalla hankitulla valkoista korostavalla litkulla. Pesupuuhien lomassa isäntä harmitteli minun turkkini ehtineen jo huveta selvästi parhaista hetkistä. Laikkuja kuului näkyvän kyljistä ja vähän turhan selvästi selästäkin. Saimilla harmina on taas yleisesti naurettavan vähäinen karvoitus ja erikseen vielä onneton hännän pää.
Myöhemmin illalla emäntä aloitti turkintrimmauspuuhat ja raksi meistä isompia karvoja pois tassuista ja kintereistä ynnä kaulasta sekä korvista. Hännän pään saksiminen meni meikäläisellä hieman kriittiseksi, sillä onnistuin luikertelemaan epäsopivasti sen verran, että hännästäni meinasi jo lähteä nahkaakin! Limpsauksen jälkeen trimmaajat askartelivat hännäntöpön karvojen ohentelun parissa melko tovin saadakseen patukkani muistuttamaan viiriä...

Uraohjuksena

Aamun aikaisessa hämärässä Saimi ja minä suolenkkeilimme isännän armollisesa suojeluksessa. Eilisen päivän, tai paremminkin vuorokauden reippaat lumisateet olivat nostaneet hangen pinnan sen verran korkealle, että juoksu itse pöykyssä oli paremminkin saukkona pomppimista. Jalat upposivat aina pohjaan asti ja vain hartiat sekä pää jäivät ilmatilan "hyväiltäväksi". Ei siinä pupuja paljon muualta etsitty kuin poluilta, joilla niidenkin kulkujäljet pääasiassa olivat...laiskamatoja ; )

Pupustuspuuhia

Aamun ratoksi vaelsimme emännän ja Saimin kanssa harjuun. Matkaseuraksi saimme Kettuterrieri Siirin isäntineen. Siirin isäntä pitää Saimia ja minua vallan ihmekoirina, meillä kun on tapana toimittaa saalis aivan nokan eteen. Niin onnistuimme tänäänkin; herra oli intoa piukassa, kun saimme tökäistyä ison ja ruskeanharmaan rusakon liikkeelle ja suoraan kaksijalkaisten eteen. Sitten saimme vielä ihailua innokkaasta jääpintaisessa lumessa poukkoilusta ja kaiken lopuksi Siirin isäntä kehui Saimia lihaksikkaaksi ;DD. Arveli tuomarin näyttelyssä (olemme aikeissa mennä Turkuun ensi lauantaina 21.1. kokeileman pitkästä aikaa)valittavan moisista pateista. Ja meidän mielestä kun pitäisi lähinnä valittaa puutteista, siis karvan puutteesta...ainakin hännänpäässä.

Sokerikuorrutettua lunta

Olipa outo aamu. Kelin puolesta meinaan. Aamulenkille saimme rämpiä vesisateessa ja pakkasta oli kuitenkin melkein viisi astetta! Lumen pinnalle oli muodostunut kiiltävä jääkansi, joka naytti ihan sokerikuorrutukselta, mutta tuntui enemmänkin rautasahalta jaloissa. Jo pikku pompinnan jälkeen tuntui ja näytti siltä, että pian ovat jalat aivan kaljut viimeistenkin etupuolen karvojen leikkauduttua jään reunaan. Saimin ja minun onneksi isäntä veikin meitä sitten sellaisia reittejä, joita pääsi kipittelemään pitkin polkuja. Vaikka oli niilläkin sellainen sentin syvyinen viilloskerros jyrsimässä polkuanturoita. Taidanpa kaivata kunnon suojaa, jotta tuo inha jääkerros sulaisi pois...

Kolmisin kotona yksin

Erikoista, eikö totta, mutta olemme Saimin kummisedän kanssa ihan kolmistaan kotosalla ja isäntäväki on hävinnyt pääkaupunkiseudulle töihinsä. Kummi vei meidät survival-retkelle maalle. Tarkoituksena oli riehua itsensä hangessa uuvuksiin ja kummi siinä onnistuikin. Me Saimin kanssa juoksentelimme lähinnä vain jo hänen valmiiksi kolaamiaan polkuja ja seurailimme sivusta, saako äijä pelastettua kasvihuoneen katon sortumasta lumen alta (sai) ja ajettua auton takaisin ihmisten ilmoille (sekin onnistui ankaran lapioinnin jälkeen). Melkoista ulkoilua tuo kaksijalkaisten touhu, ei yksikään viisas koira puolen metrin hangessa tunteja rieku...jaa ei vai?

Silava-Orvokin punnitus

Isäntä uskaltautui tänään toista kertaa joulun jälkeen vaa'alle, toivorikkaana josko painoa olisi jo hieman vähemmän...ja samalla mekin jouduimme Saimin kanssa puntariin. Koska isäntä on ujo äijä, ei se omaa painoaan tähän kuitenkaan laita, mutta me pääsemme julkisuuteen! Saimin ensi mittaus näytti vaatimattomat 40kg ja toinen suhteellisen älykkään 24kg ja minun mittaukseni samaiset 24kg. "Lievä" epätarkkuus tuloksissa antoi ymmärtää vaa'an patterin olevan elinkaarensa lopulla ja isännän innokkasti tervehtimä kilon painon laskukin taitaa olla elektroniikan aikaansaannosta...

Äijää viedään

Illan ratoksi olin Saimin kanssa ulkoilemassa asuntoalueellamme. Järjestyssääntöjen edellyttämä isäntäkin oli otettu varaksi mukaan. Eihän sitä koskaan tiedä, tuleeko matkalla virkavaltaa/ärjyjä naapureita vastaan ; )
Ollessamme juuri nuuskuttamassa kissan jälkiä tien risteyksessä, tietä pitkin ohitsemme singahti jänis. Oikeina settereinä otimme pitkäkorvan perään hetkellisen seisonnan ja sinä aikana isäntä ehti onnekseen kieputtaa taluttimemme käsiensä ympärille hieman perinpohjaisemmin. Sitten tulikin lähtö...äijä narujen päässäkin liikkui varpaat tuskin maahan koskettaen ensimmäiset kymmenen metriä, kunnes sai meidät pysähtymään. Täytyypä muistaa tuollainen ravakka kiihdytys, kun taas halajaa pelotella isäntää : D

Kuin hirvi kerihangessa

Olipas runollinen otsikko. Itse asiassa kysymys on kuitenkin samasta asiasta, eli kovasta lumen pinnasta ja sen aiheuttamista ongelmista. Tässä on meinaan nyt pompittu pari päivää pupunjälkien perässä pitkin umpihankea ja terävä ynnä kova lumen pinta on hiertänyt minun etukyynärtaipeeni aivan ruvelle. Hyvä että sentään osa karvasta on pysynyt kiinni suojaamassa vahingoittunutta ihoa. Nahkaa on nyt parkittu Bacibact-jauheella ja umpihankiliikuntaa on epämiellyttävästi rajoitettu kertarypemiseen per päivä...josko sen verran karvaa säilyisi tallella edes jotakuinkin riittävästi Turun kv-nayttelyyn asti...Saimillahan hännänpää on edelleen aivan naurettava. Taitaa olla tarjolla kisoista ns. jäännösnauhoja ; )

Pikareissu Hesaan

Isäntäväki oli sopinuT emännän serkun kanssa tiistain ohjelmaan teatterireissun Helsinkiin. Sehän tiesi Sämpylälle ja minullekin reissua pääkaupunkiin...hoitoon, sillä kummisetäni ja tätini Haagassa olivat ystävällisesti luvanneet pitää meistä huolta isäntäväen rimputtelun ajan. Reissu kohteeseen oli sotkuinen ja märkä, mutta onneksi vain autolle, sillä lunta satoi suurimman osan matkastaja tienhoitolaitoksen sedät olivat lapanneet kuormakaupalla suolaa tielle pitääkseen sen takuulla märkänä ja kuraisena ;)
Perillä isäntäväki ulkoilutti meidät pikaisesti jäällä liukastellen ja toimitti sitten kummilaan ennen häipymistään kaupungin yöhön. Porukoiden poistuttua Saimi vonkui tapansa mukaan eroahdistustaan hetken ja minäkin hieman tiirailin ikkunoista, minne mokomat häipyivät. Vaan ei siinä kauaa kulunut poraillessa ja sitten painelimmekin jo koirapuistoon ihmettelemään pääkaupungin nelijalkaisia. Siellä ainoana epämiellyttävänä tapahtumana joku putkiterrierin (Dandiedinmont?) näköinen jäpikäs innostui meidän habituksestamme niin, että yritteli tunkea pukille muutamaankin kertaan, mutta me vähän Saimin kanssa ojennettiin sitä ja niin sekin tokeni.
Kotiin päästiin lähtemään vasta hieman ennen puolta yötä ja niin sitten vetelimme melkein koko matkan hirsiä, maisemia ei meinaan paljon kannattanut katsella...

Lamminpään vinttikoira

Saimi ansaitsi eilen ja tänään moisen hienon arvonimen (eivätkös vinttikoirat metsästäkin enempi katseella). Se kun havaitsi tuplajäniksen eilen illalla pitkäkovaparin omituisesta yhteisestä siluetista huolimatta. Minä yritin vielä sillä kohtaa tarkennella hajuelimieni avulla pupujussien sijaintia, kun Saimi oli jo sutena käymässä ristiturpien riistoon; emäntä sai jarrutella kantapäät vinkuen vetoeläintä.
Ja sama homma tänä iltana; talomme edessä pönötti rusakko kuin meitä odotellen palaillessamme iltakävelyltä. Saimi havaitsi sen kaukaa risteyksestä ja veti taas emäntää kurkkutorvi vinkuen. Ja minä kävelin isännän kanssa kaikessa rauhassa samaa tietä, havaitsematta kertaakaan koko pomppijaa...edes hajusta. Kyllä hävettää.

Omituista varastointia

Voi ihanaa! Saimi-Sämpylä keksi pihamaalta kissanpökäleitä ja pisti varaksi pari kikkaretta poskeensa sisälle tullessaan pukeltaen ne sitten lattiamaton reuna-alueelle sulamaan. Niistä sitten piti kai tulla hyvää evästä muhevoitumisen jälkeen. Emäntää vain ei kovin paljoa innostanut Saimin uusi muonanhankintakeino ja kissantuotteet varastoitiin pikaisesti viemärijärjestelmään...ja pikku-setteri jotuu vastaisuudessa tarkan syynin kohteeksi ennen sisääntuloaan.

Eroahdistusta

Pääsimme Saimin kanssa aamusella emännän kanssa oikein kauppakeskusmatkalle. Tapamme mukaan teimme matkan jalkapelissä ja perin reipasta vauhtia. Emännän käydessä apteekissa asioimassa, jäimme Sämpylän kanssa ovipiellen notkumaan köysien päähän. Emäntä jo luuli homman sujuvan kitkatta, mutta ei sittenkään: Saimi aloitti hetikohta ankaran vollotuksen ja ulinan kaikkien ohikulkijoiden riemuksi/harmiksi ja yritti kiivaasti päästä sisälle emännän jäljessä. Onneksi asiakkaita oli apteekissa niukasti ja emo pääsi pian lohduttamaan pienokaistaan ; )
Seuraavaksi käväisimme eläintarvikekaupassa hankkimassa parit luut meille järsittäväksi. Emäntä näet arveli Saimin tarvitsevan jotai virallista pureskeltavaa epävirallisen sijaan.
Kotosalla saimme molemmat oman luun. Vein omani heti yläkertaan suojaan ja menin alas kyttäämään Saimin luuta. Heti kun se pöljä laski luunsa maahan ja päästi siitä irti, nappasin sen itselleni ja rouskutin hyvällä ruokahalulla koko 30 sentin pökäleen Saimin seuratessa vierestä loukkaantuneen näköisenä ; ) Sen verran on tullut tehtyä tuota arvoasemaa selväksi, että Sämpylä ymmärsi hyvänsä ja pidättäytyi kaikista konfrontaatioista...onneksensa.

Keppijumppaa

Kirpeässä pakkassäässä loikimme Saimin kanssa isännän edellä tänä aamuna aina Rasonhakaan asti. Avantouimareiden uima-aukko oli yön aikana pienentynyt melkein olemattomiin ja sula vesi huurusi sen verran mielenkiintoisesti, että kävimme siskolikan kanssa katsomassa oikein lähemmin uimapaikkaa ja sen jäätyneitä uimaportaita. Jopa niin läheltä, että isäntä innostui viheltelemään meitä hieman kauemmas.
Paluulenkillä tapasimme pellon reunassa sakemanni-belkkaripojan, jonka kanssa sitten otimme hetken nokkapokkaa kepinpätkien tiimoilta. Jäpikkään emäntä näet heitteli sille kepakkoja ja molemmille roduillensa tyypilliseen tapaan se ei ollut järin innokas jakamaan omaisuuttaan Saimin ja mun kanssa. Nelivuotias herra vain oli sen verran hidas lähdössä, että kepin ollesa ilmassa minä otin varaslähdön ja nappasin pulikan Saimin ärsyttäessä pitkäkarvaa. No, herra hiilestyi moisesta rääkkäyksestä niin, että hyökkäsi Sämpylän kimppuun vähän niin kuin tosissaan ja jouduin taklaamaan sen sivummalle ja jopa näyttämään hieman hammasta kieltäessäni siskoni rääkkäämisen. Isäntä oli aivan äimän käkenä moisesta tempauksesta, saku-belkkari kun painoi ainakin 30kg ja minä vain 23,5kg (mitattu tänä aamuna...eipä äijä räävi enää Silava-Orvokiksi). Loppu jutustelu sujui sitten ihan hyvässä yhteishengessä, mitä nyt Saimi välillä vähän murisi jätkälle ja se näytti hampaitansa takaisin...

Pakkasta taasen tarjolla

Aamulenkki tehtiin vaihteeksi radan toiselle puolelle aikas kirpeässä kelissä. Meidät vietiin isäntäväen toimesta sellaiseen metsikköön, jossa emme oleetkaan vielä kertaakaan käyneet. Puska oli miellyttävästi koristeltu pupun jäljillä, joten tulemme kuulemma pääsemään alueelle uudelleenkin, mikäli oikein ymmärsin taluttimen toisen pään puheet ; )
Loppulenkillä näimme Ånnimannin treenailemassa ja tutuskelemassa hevosiin isoveljensä kanssa raviradalla. Ånnin isoveli olikin jo melko jötikkä, kaksi ja puoli vee iältään, mutta ei me sitä Sämpylän kanssa pelätty. Morjestettiin vain ja sehän sen kuin tykkäsi meistä likoista...
Päivä ja ilta menikin loikoilun ja erilaisten harjoitusten parissa. Ensin noudettiin narupalloja ja seurailtiin, sitten treenattiin muuten vain tottis-elementtejä. Illasta oli vielä vierellä juoksua ja muuta pokkurointia...onneksi siitä sentään sai namia palkkioksi kurnivaan vatsaan :P

Yötreeniä

Jaahas, "näyttelykausi" on selvästi alkamassa. Ensin jouduin laiharille ja sain isännältä erittäin imartelevan lempinimen Silava-Orvokki...hienoa ja sitten vielä saimme Sämpylän kanssa treenata iltalenkin päätteeksi emännän kanssa näyttelyjuttuja pimeällä suolla...

Uudenvuoden punnitus

Aamun/päivän melkein valjettua isäntä vaa'itsi itsensä joulujuhlain päättymisen kunniaksi. Tulos oli niin masentava, että jouduimme samantein Saimin kanssa puntariin. Saimi-Sämpylä menetti vaa'alla Sämpylä-epiteettinsä ja joutui painollaan 23,5kg Mato-luokkaan. Minä taas jouduin kuuntelemaan isäntäväen ruoan tarjoilurajoitussuunnitelmia 24,5kg:n painollani...on kuulemma silavaa ainakin puoli kiloa liikaa ; )

Jääkarhuja!!

Saimille meinasi tulla kurat housuun, kun kesken Avaran luonnon naalien katselun ruutuun jämähti jääkarhuja! Söpön naalin vaihtuminen kuuteen raavaaseen jääkarhuun, joista vielä pari otti tiukasti matsia ankarasti muristen oli Sämpylän telkkarin katselun huippukohta. Naama muutaman sentin päässä ruudusta ja silmä tarkkana Saimi seurasi jäänallejen edesottamuksia. Vaan eipä näytä niiden elo ruusuiselta ilmaston lämpiämisen ohentamilla jäälautoilla...

Aito Helmi-Orvokki

Tämän uudenvuoden päivän aamuprojekti oli isäntäväeltä suorastaan kunnianhimoinen. Lähtivät meinaan suksilla normaalille mökkimetsälenkillemme. Onneksi Saimi ja minä saimme sentää juosta ; D
Reissu sujui ihan OK aina puoleen väliin asti, jolloin kaksijalkaiset keksivät hieman oikaista ja suuntasivat hakkuulinjaa pitkin kohti olettamaansa pellon paikkaa. Noo, pelto kyllä löytyi, mutta vasta aikamoisen pyristelyn jäljiltä. Lunta piisasi minullakin alapohjaan asti, onneksi se sentään oli kevyttä pomppia ja meidän settereiden matkanteko oli ainakin sata kertaa nopeampaa kuin hiihtäjien...
Ankaran räåiköimisen jäljiltä pääsimme (edelleen "oikaisten") pikku suon ja metsäharjanteen yli takaisin mökille aamupalalle. Pikku ulkoiluun lurahti aikaa pari tuntia ja lunta oli kertynyt meidän neitien hapsukarvoihin kunnon helminauhojen verran, varmaan ainakin kilo per naama.
Kuten kuvasta näkyy, nimeni ei turhaan ole HELMI-Orvokki ja Saimikin voisi olla PALLO-Saimi ; P